Skip to main content

Posts

Showing posts from November, 2018

Idän ja lännen geenejä

Terve taas! Päätin laittaa tulemaan uuden pällistelyblogauksen, kun seuraavan pelin pelaaminen venähti ja halusin kirjoitella kuitenkin jotain mukavia.  En voi varsinaisesti kutsua unboksaukseksi, koska tämä on ollut minulla jo viitisen vuotta, mutta tuskin kukaan näitä lukeva on sitä vielä nähnyt. Suoritetaan siis sukellus hieman syvemmälle meikäläisen kokoelmiin. Olen blogeissa varmasti profiloitunut vahvasti Japanilaisen popkulttuurin ystäväksi. Se ei kuitenkaan ole ainoa intohimojeni kohde, vaan kuvailisin itseäni enemmänkin yleisnörtiksi, toisin sanoen monenlainen genre kiinnostaa. :D  Yksi pisimpään mukana olleista harrasteista on sarjikset. Kaikenlaiset, mutta etenkin trikoissa kulkevat, lihaksikkaat miehet ja epäluonnollisen kurvikkaat daamit. Meinaan siis supersankareita. Olin mukula 80-luvulla, ja tuohon aikaan Suomessakin julkaistiin reippaasti Marvelin ja DC:n sarjiksia. Näistä yksi suosikeistani oli ehdottomasti Ryhmä-X, eli X-Men. X-Menin tarinat olivat aina dyna

Myrskyn Varjo

Vuorossa taas unboksausta, siitä tykkää kaikki, vai mitä?! Tämän kertainen loota sisältää erään meikäläisen pitkäaikaisimmista suosikkihahmoista, siis palaamme jälleen 80-luvulle: Tällä kertaa vuorossa Hot Toysin ⅙ -skaalan figuuri, Storm Shadow G.I. Joe Retaliation -leffasta.  Hot Toys on Hong Kongissa majaileva figuvalmistaja, jota kuvailisin tämän hetken ⅙ realististen figujen kunkuksi. Firma suoltaa hurjalla tahdilla pääasiassa elokuvalisensseihin perustuvia (Marvel & Star Wars ne tärkeimmät) high-end figuja. Hahmojen ja julkaisujen määrästä päätellen menevät hyvin kaupaksi, vaikka hinnat heikompaa (ja köyhempää) hirvittävätkin. Vinkki: Hot Toysilta löytyy muuten Big Boss, Boss ja Raiden, jos persaus kestää. Ensin on luvassa historialuento: Storm Shadow on hahmo, joka esiteltiin Marvelin julkaisemassa G.I. Joe -sarjakuvalehden numerossa #21 (yks mun kaikkien aikojen suosikkeja sarjistarinoista) vuonna 1984. Lehti rantautui Eurooppaankin nimellä Action Force, joll

Tuuttipäiden tukkapöllyt

Tällä kertaa tutustumme peliin, joka on ajankohtainen sillä tavoin, että ensi kuussa ilmestyy kokoelma, joka sisältää peräti 15 kappaletta sarjan pelejä, 18 jos laskee mukaan saman tiimin kolme muutakin. Ei, ei ole Final Fantasy, Mega Manitkin on justiinsa julkaistu ja suurin osa nykyajan pelisarjoista ei voi edes haaveilla 18:sta osasta. Kyseessä on Kunio -kun Nekketsu -sarja.  Että mikä!? Kuuluu tässä vaiheessa varmaan useammankin näytön toiselta puolen. Tämä ei ole ihme, sillä pelisarja on ollut viimeksi ajankohtainen suuren yleisön silmissä lähes 30 vuotta sitten: NESille ilmestyi aikoinaan sellaiset pelit kuin Nintendo World Cup -jalkapallopeli sekä River City Ransom -mätkintäpeli. Molemmat kuuluvat samaan sarjaan, mutta valkopesu oli etenkin jalkapallon osalta niin vahvaa, että sitä oli mahdoton tunnistaa, varsinkin internetittömään aikaan.  Nekketsu Kouha Kunio-kun (suunnilleen: kuumakalle kovis Kunio) on Technos Japanin (nyt Arc System Works) hahmo ja pelisarja,

Tuliset trikoot

Otetaas toinen liiaksi venähtänyt unboksaus. Tämän julkaisu ei aivan osunut Japanin reissulle, joten ei ole virallisesti tuliainen, mutta lasketaan lähes sellaiseksi, koska ilmaantui kustin kyydillä reilu viikko kotiutumisen jälkeen. Paketti on kyllä tilattu sikäläisestä putiikista. Fire Pro Wrestling World Premium Edition (huh, mikä nimi) on Human Entertainmentin ja nykyään Spike Chunsoftin jo 1989 PC Enginellä alkanut perinteikäs wrestlinkisarja, joita on tullut spinoffeineen ties kuinka monta, mutta silti tuskin koskaan länteen lokalisoitu, Vince Mahonin klaanin monopolisoidessa jopa pelipainin lähes kokonaan. No, nyt tilanne on muuttunut, sekä videopelien, että real life-wrestlingin osalta: 2017 Fire Pron joukkorahoitettu early access-versio löysi tiensä Steamiin ja sai positiivisen vastaanoton. Tammikuussa tänä vuonna Wrestle Kingdom 12:n fanitapahtumassa New Japan Pro Wrestling ja Spike Chunsoft ilmoittivat, että peli julkaistaan myös PS4:lle, nyt täydellä NJPW lisenssillä