Malone Plays

Hei,  Tällä kertaa katsauksessa on jälleen yksi hieman tuntemattomampi peli. Meillä oli kaverin kanssa taas pelailu-ilta ja tällä kertaa konsolina oli Sega Saturn. Minulta ei moista masiinaa löydy, joten kamu toi konsolin mukanaan. Saturniin liittyy nostalgisia muistoja, tämä nimittäin on sama vehje, jota pelasimme tuossa jonkun matkan päässä tien toisen puolella jo yli 20 vuotta sitten. Suosikkipelejä konsolille oli ehdottomasti aikaansa nähden lähes uskomattomalta vaikuttanut Virtua Fighter 2 ja tämän blogin aihe, Robo Pit. Että mikä? Jep, Robo Pit on varmasti suurelle osalle pelaajista tyystin tuntematon suruus, varsinkin kun otetaan vielä huomioon, että tämä oli Saturnille, jota moni ei omistanut. Pelistä tosin löytyy myös PS1-versio. Robo Pitin on kehittänyt hauskasti nimetty Kokopeli vuonna 1996. Mitään muita pelejä en ole tältä firmalta nähnyt, ennen tai jälkeen. Robo Pitin idea on simppeli: alussa kootaan oma robotti about paristakymmenestä eri runkovaihoehdosta

Unboksataan taas Transformerseja, koska se on mukavaa! Löysin sopivan hahmon sen verran  edullisesti, etten voinut jättää tilaisuutta hyödyntämättä, siispä viime viikolla ilmaantui postiin loota, joka sisälsi Transformers Masterpiece MP-26 Road Rag e:n. Täytyy sanoa, etten tiennyt hahmosta juuri mitään ennen tämän figuurin julkaisua ja epäilen että tuskin tietää moni lukijakaan, joten tässä pieni tietoisku ja mitä minulle selvisi, kun tutkailin asiaa tarkemmin: Tässä vaiheessa mainitsen heti kärkeen, että olen pikemminkin nostalgiakeräilijä kun kompletionisti mitä Transformerseihin tulee, joten olen rajannut hankintojani “budjetti- ja henkilökohtainen kiintymys hahmoon” -kriteereillä lähinnä Autoboteihin, jotka muistan joko sarjiksista tai animatiosarjasta. Näin ollen Road Rage, joka kylläkin kuuluu Generation 1 -kaanoniin ei ole esiintynyt juuri missään edellämainituissa, yhtä kyseenalaista cameota lukuunottamatta. Mikä siis sai hankkimaan koko hahmon? No, pääasiass

Parin viikon takainen Transformers - unboksaus inspiroi tämänkertaista blogausta, tutustuin nimittäin vähän tarkemmin hyllystä löytyvään pelitarjontaan ja pelasin uusiksi paria peliä, tällä kertaa hieman enemmän ajatuksen kanssa. Katsauksessa on vuoden 2012 Transformers: Fall of Cybertron PS3:lle . Transformersia ei pitkästä ja menestyksekkäästä tuotteistamisen historiasta huolimatta ole varsinaisesti siunattu roppakaupalla hyviä videopelejä. Niitä kyllä löytyy, mutta vähemmän kuin luulisi ja niistäkin suurin osa menee osastolle “perinteiset lisenssituraukset”. Joitain helmiä kuitenkin on, kuten Platinum Gamesin mainio ja nostalginen toimintamätke Transformers Devastation ja PS2:n Transformers Armadaan perustuva, oman aikansa mittapuulla erittäin monipuolinen 3rd person räiskintä. Fall of Cybertron (tästä lähdin FoC, en ala naputtamaan koko nimeä jatkuvalla syötöllä) menee genreltään tavanomaiseen kolmannen persoonan toimintaräiskintään, mutta vuosien takainen muistikuvani

Vuorossa taas Famicomin tarjontaa, tällä kertaa hieman toiminnallisempaa pelaamista urheilun muodossa. Meillä oli kaverin kanssa taas perinteinen couch co-op -ilta ja ensimmäisenä koneeseen löysi tiensä viime viikolla postilaatikkoon saapunut Konami Sports in Seoul . Tämä saattaa olla tutumpi nimellä Track & Field 2 , joka on vähän hassu nimi, kun ottaa huomioon lajitarjonnan. Tämä on nimittäin alunperin 1988 Soulin kesäolympialaisten aikaan ajoitettu peli, jossa suurin osa lajeista ei todellakaan ole “Track & Fieldia”, joka tosin on vain ja ainoastaan hyvä asia. Heti kättelyssä ensimmäisessä ruudussa töllöstä kantautuu Konamin klassiset “yleisön kohina” -ääniefektit, joita firma käytti mm. Blades of Steel -jääkiekossa ja Double Dribble -koripallossa. Kaikki tämän ajan konamin pelejä pelanneet tunnistavat tutut kohahdukset ja kilahdukset missä vain. 80 ja 90 -luvuilla konsolipelien kuninkaat Nintendon ohella olivat Capcom ja Konami, se näkyy tässäkin pelissä reippaasti