Skip to main content

Posts

Showing posts from August, 2019

Klassikkohahmon Seikkailuja

Hei, Elokuun viimeisessä blogissa esiintyy klassinen hahmo, joka tosin ei ole juurikaan tunnettu videopelien puolelta, eikä nauti samanlaista statusta meillä päin kuin kotimaassaan: Katsauksessa on Konamin julkaisema vuoden 1988 Famicom-peli Tetsuwan Atom , tai tutummin: Astro Boy. Astro Boy on mangan “isän” Osamu Tezukan tunnetuin hahmo ja alkuperäistä sarjista julkasitiin vuosina 1952-1968. Ideana on, että “Tiedeministeriön” tohtori Tenma rakentaa nuoren pojan näköisen sankarirobotin, joka oikaisee milloin mitäkin vääryyksiä. Kuulostaa Mega Manilta. Tezuka perusti Astro Boyn ulkonäön vahvasti Mikki Hiireen, joka tuli tuohon aikaan tunnetuksi  miehitetyssä Japanissa ja Tezuka halusi antaa lapsille jotain ilon aiheita sodan pahasti runtelemassa maassa, joten hän ryhtyi piirtämään sarjakuvia. Ne hiustyylin kaksi töyhtöä kieltämättä tuovat mieleen heti Mikin korvat. Myöhemmin mukaan tuli myös animaatiosarjojen tuotantoa. Tezukaa pidetään ikäänkuin Japanin Walt Disneyna.

Historian Siipien Havinaa

Moi, Jatkakaamme Famicomin parissa, tällä kertaa tosin pelinä on melko epätavallinen tapaus: Tutustumme Namcon 1988 julkaisemaan konsoli/lautapeliyhdistelmään Genpei Touma Den . Jep, luvassa hieman erikoisempi tapaus. Huomiona, pelin muut versiot ovat muuten tyystin eri genren pelejä, ne ovat toiminta/tasoloikkia. Tämä peli perustuu historialliseen tapahtumaan, eli nimessäkin esiintyvään Genpei-sotaan about 1100-luvun lopulla ja päähenkilö on kostavana henkenä takaisin maan päälle tuotu historiallinen samurai, Taira Kiyomori. Yleensä peleissä nämä Taira/Heike-klaanin jannut on aina pahiksina ja Minamoto/Genji-klaanin tyypit sankareina. Asiaan varmasti vaikuttaa, että Genji voitti sodan ja Minamoto Yoritomo perusti Japanin ensimmäisen Shogunaatin, eli sotilashallinnon. Siihen saakka pomot olivat aina Kioton virkamiehiä. Tämä tappelu siis vähän suoraviivaistaen vakiinnutti systeemin, jossa keisari on vaan keulakuva ja samurait oikeita vallankäyttäjiä päälle 700 vuoden aja

Työmies Lomailee

Morjens, Luvassa on lisää Famicomin pelitarjontaa, aurinkoisen viikon inspiroimana katsastamme Namcon vuoden 1986 Famicom-version 1985 julkaistusta kolikkopelistä Dig Dug 2: Trouble in Paradise . Jep, klassisen kolikkopelin jatko-osa, joka on varmasti paljon tuntemattomampi kuin edeltäjänsä.  Moni varmaan tietää alkuperäisen Dig Dugin, missä pieni valkoiseen haalariin pukeutunut ukko kaivaa tunnelia aseenaan pumppu, jolla poksautetaan viholliset, kuin liian täyteen pumpattu ilmapallo. Tätä peliä tutkaillessa ilmeni, että se ukko on työmies Taizo Hori. Aina sitä oppii jotain uutta. Dig Dug 2 monipuolistaa kaavaa. Tällä kertaa toiminta kuvataan ylävinkkelistä saarilla, jotka on tarkoitus tyhjentää vihollisista, joita on kahta sorttia: Punaisia sukelluslasit päässä käveleviä palloja (Pooka) ja chibi-lohikäärmeitä (Fygar) henki menee, jos ne pääsevät koskemaan ja lohikäärmeet myös puhaltavat tulta.  Hahmolla on käytössä ykkösestä tuttu pumppu (B-nappi) jolla voi pu

Datsuni onpi Ratsuni

Moi, Tällä kertaa palaamme modernien pelien parista takaisin tuttuun ja turvalliseen Famicomiin. Peli itsessään tosin on kaikkea muuta kuin tuttu, tai turvallinen: Sukellamme laukkakilpailujen maailmaan Namcon vuoden 1987 pelissä Family Jockey. Kyllä vain, hevoskilpailuja. Ratsukilpailut ja niihin liittyvät pelit ovat mielenkiintoinen ilmiö. Niitä ei koskaan julkaista muualla kuin Japanissa, mutta siellä sitten löytyykin jos minkälaista tarjontaa. Mullekin tulee jatkuvalla syötöllä ilmoituksia Japanin Segalta Star Horse-päivityksistä. Hevospelit ovat vähän samaa luokkaa kun pachinkot, hankala ymmärtää mikä niissä viehättää. Joka ilta rivistö pukumiehiä istuu ratsukilpailupelien ääreen mättämään taskunpohjalle jääneet jeninsä ja ketjupolttamaan.  Epäilen, että historialla on tekemistä tämän ilmiön kanssa: Uhkapelit ja vedonlyönti on hyvin tarkasti valvottua ja lähes kokonaan kiellettyä, paitsi ihan parissa urheilulajissa, joista ratsukilpailut sattuu olemaan yksi. Täm