Skip to main content

Blogi-ilmoitus

Moi, 
Kuten innokkaimmat ovat saattaneet huomata, on blogia ilmestynyt joka sunnuntai lähes kellon tarkkuudella jo reippaasti päälle kaksi vuotta ja sadas tälle alustalle ja nimelle tehty postaus lähestyy.

Silti tuntuu, että paukkuja olisi enempäänkin, joten päätin, että tästä lähtien unboksaukset tulevat ominaan muiden, yleensä retropelien lisäksi! Täten, joku viikko saattaa ilmestyä kaksi blogausta yhden sijaan. Unboksauksille en aseta mitään säännöllistä aikataulua, johtuen siitä, että en nyt sentään viikottain ole figuuriostoksilla :D

Tämä päätös johtuu siitä, että pelejä on blogin aiheeksi mielessä enemmän kuin tarpeeksi, enkä toisaalta halua venyttää unboksauksia kuukausilla tai jopa vuosilla eteenpäin. 

Näin ollen, enter: Mecha maanantai & Pikku-ukko perjantai! Julkaisen figuuripostaukset siis koko maanantaisin tai perjantaisin, alkaen tänään! Toivon mukaan edes joku odottaa innolla.

Kiitoksia ajastasi ja nähdään pian. 

-malone

Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el

Ajelulla tekoälyn kanssa

 Moi, Tällä viikolla on luvassa lisää PS1:n tuliaispelejä. Katsotaan, miltä vaikutti manga- ja animeklassikkoon perustuva Ghost In The Shell vuodelta 1997. Pelin on kehittänyt Exact yhteistyössä Production I.G.:n kanssa, mikä oli aika harvinaista vielä tähän aikaan. Koko hommaan on ylipäänsä panostettu keskimääräistä ysärin lisenssipeliä enemmän, sillä alkuperäisen mangan tekijä Masamune Shirow oli tiiviisti mukana pelin suunnittelussa. Oletan, että Ghost In The Shell on kaikille lukijoille jossain määrin tuttu. Jos ei ole, niin nyt kiireesti lukemaan manga tai katsomaan animeleffa. 2017 Hollywood-versiolla ei ole niin väliä, vaikka se onkin ehkä aavistuksen mainettaan parempi. Olen tehnyt Ghost In The Shellista podcastin ja mangasta youtube-videon, joten niistä voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa tarkempia mietteitä, jos sellainen kiinnostaa.   Pelin tarina menee siten, että pelaaja on Jaosto 9:n uusi tulokasagentti ja ohjastaa Fuchikoma-mechaa erinäisissä tehtävissä. Majuri Kusanag

Persikkapojan Päihittäjä

 Moi, Tällä viikolla pidetään tauko Gundam-hommista ja katsotaan, miltä näyttää Shueisha Gamesin (jep, se mangajulkaisija) hiljattain ilmestynyt Oni: Road to be the Mightiest Oni. Pelin on kehittänyt Kenei Design ja se löytyy Switchille, PC:lle ja Playstationeille. Kyseessä on seikkailupeli, jossa pieni Oni nimeltä Kuuta ja hänen yokai-kaverinsa Kazemaru matkustavat Kisejiman saarelle treenaamaan taitojaan, jotta Kuuta voisi kostaa karmaisevan nöyryytyksen, jonka hänen klaaninsa koki murhanhimoisen Momotaron käsissä. Tämä on siis tarina, joka kertoo Momotaron kansantarun, mutta Onin näkökulmasta.  Pelin ulkoasu muistuttaa paljon Zelda Wind Wakeria ja myös pelityyli lainaa vahvasti Zeldaa, elämämittarina toimivia sydämiä myöten. Kuuta seikkailee pitkin saarta suorittaen tehtäviä ja tehden hommia saaren muille asukkaille, joilta puolestaan saadaan bonuksia ja tarvikkeita Kuutalle. Valuuttana toimivat saarelta poimittavat sienet ja ostettaviin esineisiin kuuluvat mm. uudet nuijat, housut