Moi,
Tällä viikolla on vuorossa vaihteeksi PS1:n import-pelitarjontaa. Katsotaan, miltä näyttää Hudson softin vuonna 1997 julkaisema Bloody Roar. Bloody Roar on 90-luvulla suosionsa huippua nauttivien 1 vs1 -taistelupelien tuntemattomampaa osastoa, vaikka pelisarja sai lopulta jopa kolme jatko-osaa ja pari soinoffia. Muiden Hudsonin pelien tapaan oikeudet ovat nykyään Konamilla, joten en pidättelisi hengitystäni uusien osien tai remasterien suhteen, vaikka viimeisin peli on niinkin tuore kuin vuodelta 2004.
Pelin maailma pyörii eri sorttisten lykantrooppihahmojen ympärillä, mutta koska kyseessä on taistelupeli, ei juonen kiemuroihin juuri keskitytä, vaan enemmän se on vain viitekehys, jotta saadaan syy päästä mätkimään. Hahmoja on kahdeksan kappaletta:
Yugo Ogami (Susi, eh)
Alan Gadou (Leijona)
Bakuryu (Myyrä, porukan erikoisin valinta)
Mitsuko Nonomura (Villisika)
Jin Long (Tiikeri)
Alice Tsukagami (Jänis)
Gregory Jones (Gorilla)
Fox Taubemann (Kettu)
Kun kyseessä on kerran Tekkenin tyylinen 3D-tappelu, niin pelin systeemit eivät muita esittelyjä kaipaa, kuin että tällä kertaa kaavasta poiketaan siten, että jokaisella hahmolla on kyky muuttua ihmis..eläimeksi. Super-mittarin sijaan kaikilla on “Petomittari” jota käytetään muodonmuutoksen ajastimena. Turrina hahmoilla on uusia liikkeitä, enemmän vauriota, kaikkea, mitä arvata saattaa. Koska petona ei voi olla loputtomiin, otteluiden dynamiikka pyörii pitkälti petomittarin ympärillä. Kun mittari kuluu loppuun, on odoteltava sen täyttymistä, mikä tuo mukaan mielenkiintoista taktikointia, sillä pedoilla on ihmismuotoa vastaan merkittävä etu. Idea on paperilla simppeli, mutta toimii yllättävän hyvin luomaan jännitystä ja pakottaa vähän miettimään pelkän saman toistamisen sijaan. Pelimuotoja on ajalle tyypillisesti vain perus Arcadet ja VS:t sekä Treenausmode. Arcade-moden päätteeksi nähdään joka hahmolla perinteiseen tapaan oma loppuratkaisu.
Ulkoasu on varsin hyvä, ainakin kuvaputki-TV:llä pelattuna. Hahmot on suunniteltu pääosin tyylikkäiksi ja animaatiot ovat sujuvia. Musiikki on niin ikään menevää meininkiä ja häviää selvästi ainoastaan Capcomin biiseille.
Bloody Roar ei ollut minulle ennestään tuttu kuin nimen ja parin youtube-videon verran, mutta onnistui yllättämään positiivisesti. Tässä on tarpeeksi omaperäisyyttä ja hyviä ideoita, jotta koko homma ei tunnu vain Tekken-kopiolta. Sanoisin, että bloody Roar pärjää pelattavuudessa ja kaikessa muussakin hyvin kahdelle ekalle Tekkenille. (Kolmas onkin jo sitten eri juttu, sillä se peli oli niin paljon aikaansa edellä, että tuntuu vieläkin ihan modernilta monella tapaa) Varsin mielenkiintoinen ja tervetullut tuttavuus, etenkin vanhempien taistelupelien ystävälle.
Tämän viikon peli oli muuten yksi PS1:n tuliaspeleistä, joista useampikin menee tämän kanssa samaan taistelupelien sarjaan, joten näitä on odotettavissa enemmänkin loppukesän ja syksyn aikana.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-jarmo
Comments