Skip to main content

Pallopäiset Sankarit

Morjens,

Tällä kertaa palaamme blogissa figuista takaisin pelien pariin ja tutulle alustalle, luvassa on Banpreston 1990 Famicomille julkaisema SD Hero Soukessen: Taose! Aku no Gundam.
Melkoisen nimen takaa löytyy pari juttua, jotka saattavat hieman avata, minkä sortin peli on kyseessä: SD meinaa termiä “Super Deformed” eli sellaista isopäistä, nykyisin paremmin “chibi” -tyylinä tunnettua designia. Tässä siis esiintyy tunnettujen sankareiden chibi-versiot. Sarjan pelejä on muuten Japanissa julmetusti ja niitä julkaistaan edelleen. Ideana on lyhykäisesti, että otetaan tunnettuja hahmoja ja lykätään ne chibiversioina team-up mähinään milloin minkäkin tyylin peleissä. Tässä pelissä mukana on Ultraman, Kamen Rider ja Gundam -hahmoja. Hommana on pelastaa ilmeisesti jonkin sortin prinsessa avaruusolennoilta. Ei ehkä omaperäisin juoni, mutta ajanee asiansa. Tunnistin entuudestaan Ultramanit (Ultraman, Ultra Seven ja Ultrman Taro) ja pari Gundamia, mutta Kamen Rider ei ole kovin tuttu. Tiedän kyllä, että se on prätkillä huristeleva Sentai-tyylinen poppoo ja tunnistan pari hemmoa ulkonäöltä, mutta en ole muuten perehtynyt asiaan. Joku asiantuntija on tervetullut sivistämään. 



Itse peli on Mega Man-tyylinen tasoloikka, jossa valitaan karttanäkymässä yksi kahdeksasta kentästä vapaavalintaisessa järjestyksessä. Lopussa voitetaan bossi ja kahdeksannen kentän jälkeen kohdataan lopulta pääpahis yhdeksännessä kentässä. Se, mikä erottaa pelin Mega Manista on että, tässä pelissä aloitetaan jokainen kenttä jollain hahmolla, mutta sitä voi vaihtaa lennossa vihollisilta putoavilla power-upeilla. Joka hahmoa voi myös päiättää voimakkaampaan versioon. Myös downgrade löytyy, joten on varottava poimimasta kakkaa bonusta. Parannusesineitäkin putoaa, perinteisen onigiri-riisikakun muodossa. Kentä alussa aloitetaan karvalakkiversiolla, jolla on yleensä melko onneton hyökkäys: potku, kepillä/miekalla lyönti tai karate-kumautus. Upgreidaamalla kehiin astuu tehokkaampi hahmo, jolla on pyssy ja ultimate-heebolla on yleensä iso tai kaksi ammusta kerralla. Muuten mennään perus A & B -kontrolleilla. Ohjaaminen on riittävän tarkkaa ja responsiivista, eli siitä ei homma jää kiinni. Grafiikoista sanoisin, että hahmot näyttävät oikein hyviltä ja taustat parempaa keskitasoa.






Varsinkin aluksi vaikeuaste  tuntuu karulta: Viholliset kestävät varsinkin aloitussankarilta monta osumaa, moni ampuu nopeasti tai hakeutuvia ammuksia ja hahmolla on melkoinen hitstun, jossa joka osuma jähmettää hetkeksi paikoilleen. Myös hitboksi on armoton. Onneksi mikään paitsi monttu ei tapa kerralla ja tasoloikka on paljon Mega Mania helpompaa. Viholliset näyttävät olevan kavalkadi pahiksia edellämainituista sarjoista. Bossesita tunnistin heti ainakin Zettonin ja sen alkuperäisen Gundamin pääpahiksen, mikä lie nimeltään. Onneksi löytyy myös easy mode, jolla pelistä tulee helpohko, kunhan kentät oppii. Tehokkain hahmo vaikutti olevan sininen Kamen Rider -tyyppi (en pystynyt varmistamaan kuka oli kyseessä, ryhmäkuvassa vasen ylänurkka), joka ampuu leveästi kaksi ammusta etusuuntaan. Vähän kuin Contran Spread Gunin pikkuveli.  Peli meni muuten läpi yhden illan pelailulla, tosin jouduin turvautumaan easy-modeen. 




SD Hero Soukessen on ihan pätevä köyhän miehen Mega Man, joka ei nouse samalle tasolle Capcomin klassikkosarja kanssa, mutta on ihan jees toimintatasoloikka, etenkin jos sattuu tykkäämään hahmoista. Turhautumista aiheuttaa kenttäsuunnittelu yhdistettynä vihollisiin: Vähän liian usein olet kapeassa käytävässä, johon ammutaan hakeutuvia ammuksia, tai vihollinen ahdistaa nurkkaan pelkästään tilanpuuttueen vuoksi. Monesti tuntuu, että pitää vaan bruteforcettaa energiapalkin turvin ohi, yrittämättä edes taistella ja sitten tietää, mikä vihollinen pudottaa parannusesineen myöhemmin. Elegantimpi suunnittelu välttäisi tämänkaltaiset sudenkuopat. Pari bossitappelua tuntui vähän samalta, mutta taas toisiin löysi välittömästi sopivan patternin. Sanoisin, että ollaan hieman Famicomin keskitason yläpuolella, riippuen kuinka paljon arvoa antaa tutuille hahmoille ja vihollisille. Lennosta vaihdettavat sankarit on kyllä varsin hauska gimmick ja ehdottomasti pelin paras ominaisuus. Suosittelen, jos tykkää Mega Manista ja Ultramanista, Kamen Riderista tai Gundamista, tai jopa kaikista. 






Siinä kaikki tällä kertaa, kiitoksia kaikille lukijoille ja palaan taas pian asiaan!

-malone

   

Comments

Juho said…
Kesä on foorumihiljaisuuden aikaa mutta pitäähän blogaukset aina lukaista kun niitä niin säntillisesti näpyttelet! Jänskän näköinen peli taas luupin alla, ei voi kuin ihmetellä mistä sä näitä repäiset :D ja onhan tuo jaappanilaisten tuottaman tavaran määrä aivan tolkuton, eli ei varmaan blogimatskukaan lopu sulta ihan piakkoin.
SD-lyhenteestä tulee aina mieleen SD Snatcher joka on juurikin samalla tapaa chibi-stetty versio Snatcherista. Pelistä en kyl itse juuri mitään tiedä paitsi sen, että kyseessä on pikemminkin perinteinen jrpg kuin vn/tekstiseikkailupeli.
Malone said…
Ai, Snatcheristakin tuli SD-versio? :'D Miten mä en tienny, tai ainakaan tiedostanu tota?

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el

Ajelulla tekoälyn kanssa

 Moi, Tällä viikolla on luvassa lisää PS1:n tuliaispelejä. Katsotaan, miltä vaikutti manga- ja animeklassikkoon perustuva Ghost In The Shell vuodelta 1997. Pelin on kehittänyt Exact yhteistyössä Production I.G.:n kanssa, mikä oli aika harvinaista vielä tähän aikaan. Koko hommaan on ylipäänsä panostettu keskimääräistä ysärin lisenssipeliä enemmän, sillä alkuperäisen mangan tekijä Masamune Shirow oli tiiviisti mukana pelin suunnittelussa. Oletan, että Ghost In The Shell on kaikille lukijoille jossain määrin tuttu. Jos ei ole, niin nyt kiireesti lukemaan manga tai katsomaan animeleffa. 2017 Hollywood-versiolla ei ole niin väliä, vaikka se onkin ehkä aavistuksen mainettaan parempi. Olen tehnyt Ghost In The Shellista podcastin ja mangasta youtube-videon, joten niistä voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa tarkempia mietteitä, jos sellainen kiinnostaa.   Pelin tarina menee siten, että pelaaja on Jaosto 9:n uusi tulokasagentti ja ohjastaa Fuchikoma-mechaa erinäisissä tehtävissä. Majuri Kusanag

Super Sissit

 Moi, Tällä viikolla pelailussa on jälleen Famicomin peli, jonka ilmestyminen näinkin “myöhään” on vähän yllättävää. Se johtuu siitä, että minulla ei ollut alkuperäistä pelikasettia, ennen kuin nyt. Vuorossa on Konamin toimintapeli Super C, eli Super Contra vuodelta 1990. Contra tuskin esittelyjä kaipaa. Tai, ehkä internetiä täysin seuraamaton kaipaa, sillä peli oli Euroopassa nimellä Probotector ja Gryzor. Joka tapauksessa homman idea on simppeli, Arnoldin ja Stallonen näköiset muskelikommandot pelastavat maailman muukalaisten hyökkäykseltä tuttuun 8-bittiseen tapaan, eli loikkimalla tasoilla ja ampumalla pyssyllä Minulle Super Contra, joka muuten jännästi ei ole Super Nintendon peli, kuten kaikki muut Super-alkuiset, on meikäläiselle selvästi NESin Contrista se vähemmän tuttu, ihan sen takia, että kenelläkään tutulla tai minulla ei ollut peliä silloin aikoinaan. Ei se missään nimessä tuntematon ole, mutta peliajassa Perus Contra vs Super C on varmasti 95% vastaan 5%. Tämä on vaan hyv