Skip to main content

Tämä ei ole Zaku, poeka!

Moi,

Tällä kertaa on vuorossa pitkästä aikaa Gundam-pienoismallin rakennusta. Katsotaan, mitä sain aikaiseksi High Grade Gouf-lootasta. Tämä on uudelleenjulkaistu versio vanhasta pienoismallista vuodelta 2016, joten suuria ihmeellisyyksiä ei ole odotettavissa ja osien määrä on kohtuullisen matala.

Gouf (MS-07B) on Zeonin Zaku 2:n korvaajaksi tarkoitettu malli, joka ei kuitenkaan tarinan mukaan saavuttanut suurta suosiota, koska se ei ollut riittävän monipuolinen eikä kustannustehokas vaihtoehto, joten loppujen lopuksi tämä malli jäi enemmänkin tiettyjen pilottiässien suosimaksi erikoisuudeksi. Yksi heistä oli Ramba Ral, lempinimeltään “Blue Giant”, eräs Zeonin ja ylipäänsä Gundamin tunnetuimmista hahmoista. Häntä ei näkynyt alkuperäisessä sarjassa kuin ensimmäisellä kolmanneksella, mutta myöhemmät cameot takasivat kestosuosion. Charmikas setämies toimi tärkeässä osassa ylipäänsä mobile suitien kehityksessä, sillä hän oli ensimmäisiä testipilotteja Zakun kehitysohjelmassa ja oli ryhmänjohtajana ensimmäisessä mobile suit-taistelussa Gundamin historiassa. Tämä nähtiin Gundam the Origin-sarjassa, joka sijoittuu ennen 1979 sarjaa.

 


Laatikosta paljastuu miellyttävän vähän osia pieneen ja kevyeen viikonloppuprojektiin, joten kokoamiseen kului aikaa vain noin 5-6 tuntia. Toinen mokoma tosin kului maalaamiseen ja yksityiskohtiin: Normaalin paneelien reunojen Gundam Markerilla korostamisen lisäksi maalasin jalkojen moottoreiden kotelot ja olkatoppausten sarvet harmaiksi Citadelin ja Vallejon figumaaleilla. Tämän lisäksi laiton samaa harmaata ja hieman punaista selkärepun turbiineihin. Siirtokuvat eivät myöskään tulleet mukana, vaan ne ovat erikseen ostetusta Zeon-aiheisesta arkista. Pientä yksityiskohtaa ja värierottelua muuten hyvin siniseen kokonaisuuteen tulee kuitenkin läpinäkyvästä oranssista valetusta ohjaamon “ikkunasta”.


Gouf liikkuu ihan mukavasti ollakseen vain HG-malli ja vaijerimainen Heat Rod taipuu eri asentoihin sisään ujutetun rautalangan ansiosta. Ketterästi liikkuva lähitaistelumalli vaatiikin jotain hieman dynaamisempaa kuin vain A-posessa seisoskelua. Monoeye-kamera liikkuu tietysti myös puolelta toiselle, se on ehdoton vaatimus tuomaan luonnetta ja ilmeikkyyttä. Heat Saberin väri on sama kuin ohjaamossa ja sopii mainiosti yhteen sinisen päävärin kanssa. Muuta tilpehööriä on mukana säästeliäästi, joten mukana tulee vain Goufille tyypilliset sormipyssyt vasempaan käteen ja normaalit kädet vaihtoehdoiksi. Tämän lisäksi huomasin, että valurangoista saa kasattua päähän toisen, hieman eri mallisen “kärsän” joka muistuttaa enemmän modernia designia ja on kapeampi. Epäilen, että se on virallisesti Gouf Customin osa, mutta sopii myös tähän, jos halajaa modernimpaa lookkia. Itse menin isolla retrokärsällä. 



Lopputulos on esikuvalleen uskollinen, mutta vaatii joko maalausta tai siirtokuvia ynnä muuta tuunausta, jos haluaa välttää erittäin.. öh, sinisen kokonaisuuden. Juuri siltä Gouf toki näytti alkuperäisessä animessa, mikä on varmasti tärkeintä useimmille, mutta itse kaipaan hieman värierottelua ja yksityskohtia luomaan realismin tuntua. Juuri se tekee tästä oikein mainion matalan kynnyksen kustomointi-projektin, koska itse kokoaminen on helppoa ja nopeaa. Olen varsin tyytyväinen lopputulokseen, mutta samalla suunnittelen jo, mitä kaikkea tekisin, jos kokoaisin toisen Goufin. Se taitaa olla ylipäänsä näiden viehätys, koskaan ei tunnu olevansa valmis, vaan aina haaveilee jo uudesta, kunnianhimoisemmasta projektista. Olisipa paikka maalata ruiskulla... 



Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-jarmo


Comments

Popular posts from this blog

Ruostunut Teräsmies

 Moi, Tällä kertaa on luvassa taas blogia aiheesta “muut harrasteet kuin pelit”. Nyt nimittäin otetaan testiin kaksi tuotetta, jotka liittyvät pienoismallien rakentamiseen. Ensimmäinen ja tämän projektin kannalta vähemmän tärkeä ovat Tamiyan akryylimaali, tarkemmin X10 Gun Metal ja toinen, varsinainen testin aihe on niin ikään Tamiyan valmistama Weathering Master-setti.  Käytetyt Välineet Weathering, suomeksi ilmeisesti vakiintunut termi “säistäminen” on sitä, kun pienoismalliin lisätään kulumaa tai likaa tuomaan lisää realismia. Moista hommaa olen harrastanut toisinaan ennenkin, kuten joissain aiemmissa Gundam-blogeissa, mutta melko kevyesti ja hyvin pienillä yksityiskohdilla. Tällä kertaa on tarkoituksena testata ns. ammattilaisten käyttämää menetelmää ja tehdä hieman aiempaa laajempaa ja erottuvampaa jälkeä. Uhriksi ..anteeksi kohteeksi valikoitui tuoreessa muistissa oleva Robot Spirits Char’s Gelgoog. Se on mainio treenikohde, koska siinä on paljon tasaista pintaa ja Weath...

Akiba's Trip, osa 3

 Hei, Blogi palaa tauolta ja minä palasin reissulta pari päivää sitten. Jatkan blogihommia pienellä ja kevyellä katsauksella Tokion nörttihommia harrastavan vierailijan havaintoihin. Onko mikään muuttunut parissa vuodessa ja jos on, niin miten?  Akihabara Se tunnetuin ja eniten turisteja houkutteleva vaihtoehto on hyvin pitkälle ennallaan. Ainoa merkittävä ero on, että entinen Segan (nykyään Gigo) suuri pelihalli on remontissa. Tilalle tulee ilmeisesti uusi samanmoinen. Onneksi parhaat, eli retropelejä, pelkkien UFO catchereiden ja rytmipelien sijaan (toinen Gigon halli hieman edempänä pääkadun varressa, Hirose Entertainment Yard ja Try Amusement Tower) sisältävät pelihallit olivat edelleen auki. Videopelejä oli edelleen saatavilla kutakuinkin samoilla, tai hieman korkeammilla hinnoilla kuin ennenkin. Tarjontaa oli ilahduttavan paljon, eikä tyhjiä hyllyjä juuri näkynyt. Ilmeisesti hintojen korotus on tepsinyt ainakin suurimpaan osaan länkkäri trokareista. Klassinen Superpotato...

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...