Skip to main content

Tuhannen ja yhden yön mechoja

 Moi,

Edellisestä lootan avaamisesta on kulunut jo sen verran, että nyt on oikea aika uudelle unboxing-blogille. Aihe on tuttu, eli Gundam-robotit, joten mennään asiaan pidemmittä puheitta. Tällä kertaa vuorossa on Bandain Robot Spirits sarjan MS-08TX [EXAM] Efreet Custom. Tämä malli nähtiin ensimmäistä kertaa Sega Saturnin pelissä Mobile Suit Gundam Side Story: Blue Destiny vuonna 1996.


Efreet oli Zeonin lähitaisteluun suunniteltu Mobile Suit, jonka oli tarkoitus olla MS-07B Goufin seuraaja. Siinä missä Gouf oli enemmän ketterä ja tekninen taistelija, Efreet painotti suoraviivaisesti voimaa ja tehoa. Malli oli kuitenkin kallis ja hankala rakentaa, joten vain kahdeksan kappaletta ehdittiin valmistaa, ennenkuin Zeonin pamput päättivät panostaa raskaamapaan ja avaruuskäyttöön sopivamapaan MS-09 Domiin. Zeon oli nimittäin tässä vaiheessa jo häviämässä jalansijansa Maassa ja olivat jo suunnittelemassa vetäytymistä takaisin kotikentälleen avaruuteen. Efreet Custom on puolestaan yksi näistä kahdeksesta muunneltuna erikoiseksi prototyypiksi, johon oli asennettu kokeellinen EXAM-järjestelmä. EXAM on käytännössä Newtype-pilotin kykyjä tekoälyohjelman avulla simuloiva systeemi, joka nostaa Efreetin suorituskykyä rajusti, pilotin hyvinvoinnin kustannuksella. Sen pohjana toimi itse asiassa oikea, nuoren Newtype-naisen simuloitu tietoisuus, joka saattoi aiheuttaa kahden ihmisen muistojen ja tietoisuuden sulautuessa toisiinsa muistinmenetyksiä raivokohtauksia Efreetin ohjaajalle. Se oli riskialstis, mutta kuitenkin tehokas, joten tulokset olivat lupaavia. Efreet Customin pilottina toimi Nimbus Schterzen, joka kutsui itseään vaatimattomasti nimellä “Knight of Zeon”. 

Lootasta ei paljastu itämaista lampun henkeä, vaan miellyttävästi tumman sinistä, punaista ja valkoista yhdistävä, hyvin Zeonin suunnittelulta näyttävä mecha. Mukana tulee myös tuttuun tapaan sarja vaihtokäsiä, mutta myös kaksi Heat Saberia, niiden kiinnikkeet, jotka voi asettaa joko selkäreppuun tai vyötärölle, moottoriefektit sekä sinisenä, että EXAM aktivoituna punaisena, sekä monoeyen ja selkärepun efektiosat EXAMia varten. Miekkojen oranssi on mainio kontrasti väri tumman sinisen kropan kanssa. Monoeyen gimmick on kätevä: pään päällä olevan kuvun voi irrottaa ja kääntää sisällä olevan kiekon kokonaan ympäri. Siellä on kolo hohtavaa silmää varten. Jostain syystä pidän erityisesti hieman oudosti muotoilluista ja selvästi jälkikäteen asennetuista raketeista jaloissa. Perus Efreeteissa ei nimittäin ollut kolmiomaisia raketteja.


Liikkuvuutta on erittäin hyvin ja mukana ovat kaikki modernien Robot Spirits -figuurien kikat, kuten drop down (kääntämisen ja kiertämisen lisäksi niitä voi vetää alaspäin) nivuset ja nilkat, joilla saadaan lisää tilaa ja liikerataa. Maalaus on täydellinen ilman yhtään lipsahdusta. 

Olen erikoisten Zeonin prototyyppien ystävä ja tässä on jälleen yksi niistä, erittäin näyttävässä ja toimivassa muodossa, joten Efreet menee välittömästi suosikkieni joukkoon.



Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-jarmo 


  


Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el

Ajelulla tekoälyn kanssa

 Moi, Tällä viikolla on luvassa lisää PS1:n tuliaispelejä. Katsotaan, miltä vaikutti manga- ja animeklassikkoon perustuva Ghost In The Shell vuodelta 1997. Pelin on kehittänyt Exact yhteistyössä Production I.G.:n kanssa, mikä oli aika harvinaista vielä tähän aikaan. Koko hommaan on ylipäänsä panostettu keskimääräistä ysärin lisenssipeliä enemmän, sillä alkuperäisen mangan tekijä Masamune Shirow oli tiiviisti mukana pelin suunnittelussa. Oletan, että Ghost In The Shell on kaikille lukijoille jossain määrin tuttu. Jos ei ole, niin nyt kiireesti lukemaan manga tai katsomaan animeleffa. 2017 Hollywood-versiolla ei ole niin väliä, vaikka se onkin ehkä aavistuksen mainettaan parempi. Olen tehnyt Ghost In The Shellista podcastin ja mangasta youtube-videon, joten niistä voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa tarkempia mietteitä, jos sellainen kiinnostaa.   Pelin tarina menee siten, että pelaaja on Jaosto 9:n uusi tulokasagentti ja ohjastaa Fuchikoma-mechaa erinäisissä tehtävissä. Majuri Kusanag

Super Sissit

 Moi, Tällä viikolla pelailussa on jälleen Famicomin peli, jonka ilmestyminen näinkin “myöhään” on vähän yllättävää. Se johtuu siitä, että minulla ei ollut alkuperäistä pelikasettia, ennen kuin nyt. Vuorossa on Konamin toimintapeli Super C, eli Super Contra vuodelta 1990. Contra tuskin esittelyjä kaipaa. Tai, ehkä internetiä täysin seuraamaton kaipaa, sillä peli oli Euroopassa nimellä Probotector ja Gryzor. Joka tapauksessa homman idea on simppeli, Arnoldin ja Stallonen näköiset muskelikommandot pelastavat maailman muukalaisten hyökkäykseltä tuttuun 8-bittiseen tapaan, eli loikkimalla tasoilla ja ampumalla pyssyllä Minulle Super Contra, joka muuten jännästi ei ole Super Nintendon peli, kuten kaikki muut Super-alkuiset, on meikäläiselle selvästi NESin Contrista se vähemmän tuttu, ihan sen takia, että kenelläkään tutulla tai minulla ei ollut peliä silloin aikoinaan. Ei se missään nimessä tuntematon ole, mutta peliajassa Perus Contra vs Super C on varmasti 95% vastaan 5%. Tämä on vaan hyv