Huhtikuun ensimmäisessä blogissa katsastetaan PS1:n Ronin Blade (jenkkiversio Soul of the Samurai, japanissa 新時代劇アクション shin jidaigeki action Rasetsu no ken eli abouttiarallaa “New Samurai drama action: Blade of the demon”), Konamin 1999 julkaisema jännitys/toiminta/samuraipeli, joka muistuttaa toteutukseltaa paljon Capcomin Biohazardia, eli tutummin Resident Evilia. Tässäkin on polygonihahmot, jotka liikkuvat pääosin valmiiksi renderöidyssä maisemissa ja liikkuvat hieman tankkikontrollein. Suurimpana erona on, että tämä sijoittuu vanhaan Japaniin. Muilta osin eroavaisuuksia on hieman vaikeampi löytää.
Tarina menee kutakuinkin näin: Ronin samurai Kotaro Hiba on palaamassa kotikyläänsä vaelluksiltaan ja huomaa viranomaisten olevan oudon aggressiiivisia. Hän päättää mennä tapaamaan nuoruuden ystäväänsä, paikallisen dojon opettaja Yukinosukea, joka selvästi salaa jotain, mutta antaa ymmärtää, että jutun takana on paikallinen sotaherra Lordi Tohjo. Tästä alkaa samuraidraaman ja zombie/örvelöseikkailun yhdistelmä, joka kestää jokusen tunnin. Pelissä on kaksi hahmoa, joista toinen on nuori kunoichi Rin, jonka tarina menee kutakuinkin samoin, mutta hieman eri juonenkääntein ja keskeisenä henkilönä tarinassa on Rinin veli. Tältäkin osin yhtäläisyydet Resident Eviliin ovat huomattavat, koko juoni ja todellinen loppuratkaisu avautuu vain pelaamalla molempien hahmojen tarinat. Tarinoita sen enempää spoilaamatta myöhemmin mukaan tulee lisää kauhuelementtejä ja kummia örvelöitä.
Pelattavuus on niinikään RE:n tapaan hieman kankeahko, mutta ei aivan samoissa määrin. Onneksi, koska tässä pelissä pääosassa ovat miekkataistelut, jotka vaativat ainakin jossain määrin responsiivistä ohjausta. Miekkailu on kuitenkin tietyllä tapaa hidastempoista ja vaatii ennalta suunnittelua tilanteiden hoitoon, eikä laisinkaan nopeaa napinhakkausta. Itseasiassa kolmen lyönnin lyötikombokin on sidottu miekan painoon ja ajoitukseen, ränkkäämällä ei onnistu kuin yksittäinen sivallus. Torjunta lötytyy, ja sen oikealla ajoituksella saa paremman ikkunan vastaiskuille. Sidestepilla voi väistää hyökkäyksia kokonaan. Matkan varrella löytyy myös uusia miekkoja, joissa on kaikissa vaihteleva terävyys, pituus paino ja erikoishyökkäys, joka tehdään mittarin täytyttyä. Huvittavasti jopa parannus tapahtuu vihreillä yrteillä. Inventaarion kanssa ähellystä ei onneksi ole kopioitu RE:stä.
Kotaro ja Rin poikkeavat mukavasti toisistaan pelityylien puolesta, mikä tuo vaihtelua. Voin kuvitella, että varsinkaan nykyään kaikki eivät lämpene hitaahkolle ja monella mittapuulla kankealle taistelulle, sama juttu kuin muidenkin vanhojen tämän tyylisten pelien kanssa. Vihollistyyppejä on mukavan runsaasti vaihdellen samuraista ninjoihin, zombeihin ja ties mihin ihme mutantteihin. Pomotaistelujakin löytyy puolen tusinaa. Puzzleja ei ole kuin pari simppeliä, siltä osin tämä poikkeaa RE-kaavasta. Jos puzzlet aiheuttavat allergiaa mutta muuten tyylilaji maistuisi, niin tämä on silloin hyvä vaihtoehto.
Ronin Blade tuntui pitkän ajan jälkeen yllättävän freesiltä, muistan pelanneeni tätä vuosia sitten ja edelleen samat ärsyttävyydet olivat mukana, mutteivat siinä määrin että olisivat pilanneet kokemusta. Ulkoasu on aikansa mittapuulla melko hyvä ja etenkin menevä musiikki ansaitsee erikoismaininnan. Jos Residen evil 1-3, dino Crisis tai Fear Effect maistui, suosittelen tätäkin. Itse pidän Ronin Bladea PS1:n “hidden gem” -osastolla. Joku voi tosin olla toistakin mieltä, mutta olkoon vaan.
Sellaista meininkiä tällä kertaa, kiitokset taas kaikille lukijoille ja palaan pian asiaan!
-malone
Comments