Hei,
Tänä sunnuntaina vuorossa on vaihteeksi suurimmalle osalle tuttu hahmo. Vuorossa on Capcomin Rockman 5 vuodelta 1992. Kyllä vain, tämä on Japanin Mega Man, joka tunnetaan alunperin rokkimiehenä Keiji Inafunen mieltymyksestä musiikkitermehin johtuen. Lännessä tämä julkaistiin vasta 1993, eli jo reippaasti SNESin puolella.
Mega Man ei juuri esittelyjä kaipaa. Minun silmissäni hahmo on yhtä tunnettu ja klassinen pelimaskotti kun vaikkapa Mario, Link tai Pikachu, vaikka asia ei taida enää nykyään olla ihan niin. Nykyajan kersat taitavat tuntea paremmin Fortniten tyypit tjms, en minä tiedä. :D Tällä kertaa pahis näyttää olevan Mega Manin veljpoeka Protoman (ehkä tällä kertaa ei paljastu lopuksi että se olikin Dr Wily) ja on taas aika lähteä voittamaan 8 Robottipomoa, joiden aseistuksilla pelastetaan maailma jälleen kerran. 5 valikoitui tällä kertaa siksi, että se on 6:n ohella vähiten pelaamani perinteinen Mega Man, joten siinä on tallella eräänlaista tuoreutta, vaikka meno onkin lähes identtistä aiempiin verrattuna. Sanottakoon tässä että MM2 saattaa olla useimmin läpi pelaamani peli kautta aikojen. Joka tapauksessa kymmeniä, ellei kolminumeroista kertaa. Ainoana erona neloseen on aseen lataus nappia pohjassa muutettu niin, Ettei se enää ulise ärsyttävästi, joka on mahtava uudistus. Se latausääni on nelosen isoin vika. Kolmosesta tuttu liuku löytyy tietysti myös.
Pomovastustajat ovat sarjan keskikastia. Ihan vielä eivät ideat ole täysin lopussa, mutta ikonisia hahmodesigneja ei myöskään ole mukana. Tässä vaiheessa heikkoudet eivät myöskään enää ole ilmiselvästi pääteltävissä kuin parissa tapauksessa. Sen sijaan kentissä on pistetty kehiin pari aikaansa nähden kekseliästä ja kunnianhimoista ideaa, päällimmäisenä Gravity Manin kikkailu, jossa välillä painovoima muuttuu siten että mennään katossa. Tämä hyödynnettiin hyvin ja se on mukana myös pomotaistelussa. Charge Manin etenevä juna on myös ensimmäisiä esimerkkejä tämän tyylisestä kenttäsuunnittelusta.
Pelattavuus on just, eikä melkein. Ladattava Mega Buster on makuasia, jonkun mielestä se vähentää sarjan perustan, eli pomoilta saatujen aseiden käytön merkitystä, toiset pitävät parhaana uudistuksena koskaan. Itse olen siinä välissä. Joka tapukasessa kaikki toimii täydellisesti minun toimintatasoloikan makuuni. Tätä ohjaustuntumaa ei ole ylitetty kertaakaan missään tasoloikassa. Makuja on monia ja joku voi olla enemmän vaikapa Marion liukkaampaan ja massan tuntumaan kallellaan, mutta mikään ei ole responsiivisempi ja tarkempi kuin Mega Man (poislukien ihan eka, missä on pientä jankkia ja kolmonen, missä kääntyminen ja ampuminen yhtäaikaa ei rekisteröidy niin tarkasti, kun haluaisin). Vaikeutaso on niin ikään sarjan keskikastia.
Myös audiovisuaalisella osastolla ollaan Famicom/NES -pelien kärjessä. Biisit ovat hyviä ja meneviä, vaikka taas jäädään hieman aivan parhaista Mega Man -renkutuksista ja etenkin kenttien suunnittelu ja taustat ovat parasta mihin vanha Famicom kykenee. Kaikki on vanhentunut charmikkaasti ja minun silmääni tämä on edelleen hienon näköinen peli.
Rockman 5 on omassa sarjassaan ehkä keskitason peli, mutta onneksi se tässä tapauksessa tarkoittaa silti yhtä parhaista tasoloikkapeleistä koskaan. Asiaa auttaa se, ettei tämä ole niin puhki pelattu kun sarjan aiemmat osat.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille ja palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments