Moi,
Tällä viikolla on vuorossa peli, jonka luulisi esiintyneen blogissa jo aikoja sitten. Katsotaan, miltä näyttää Ninja Ryukenden 2, eli Ninja Gaiden 2 Famicomille. Pelin on julkaissut tietysti Tecmo vuonna 1990, Euroopassa totuttuun tapaan vasta pari vuotta myöhemmin.
Ninja Gaiden eri muodoissaan on tuttu tapaus, mutta klassisen 8-bittisen trilogian toinen osa esiintyy blogissa vasta nyt, johtuen siitä, että en omistanut peliä ennen tätä kesää. Kyseessä on siis jälleen yksi Japanin tuliaisista, eikä näille taida olla loppua näkyvissä ainakaan tämän vuoden puolella. Ninja Gaiden ei sarjana juuri esittelyjä kaipaa, sen verran tunnettu peli on kyseessä. Pelisarjan maine lienee pääosin se, että luvassa on todella vaikeita toimintatasoloikkia.
Pelin tarina tapahtuu vähän ensimmäisen jälkeen ja homma menee osapuilleen niin, että ykkösen pahis olikin vain oikean, vielä kovemman pahiksen kätyri ja Ryun pitää jälleen pelastaa maailma vetämällä ninjan trikoot niskaan. Ensimmäisen pelin tapaan mukana on aikaansa edellä olevia “cinemaattisia” välinäytöksiä. Jos en ihan väärin ymmärtänyt, niin tässä pelissä esitellään Ryun klaanin miekkaan liittyvää historiikkia, mikä on jatkunut sellaisenaan jopa moderneissa peleissä.
Pelattavuuden yhtenä merkittävänä uutena ominaisuutena on “varjokloonit”, jotka noudattavat pelihahmon liikerataa ja toimintaa hieman perässä. Niitä voi käyttää pientä luovuutta käyttämällä tekemään juttuja, jotka kieltämättä tuovat uuden ulottuvuuden jo muutenkin taitoa vaativaan peliin. Toinen uudistus on sääolosuhteet ja kenttien vaarat. Mukana on vaihtuvaa tuulta, joka vaikuttaa Ryu liikkumiseen, pimeyttä, näköesteitä ja sen sellaista ylimääräistä vaikeusastetta. Samalla pitää todeta, että saatan olla vainoharhainen, mutta tässä pelissä miekka tuntuu huonommalta kuin ykkösessä, aivan kuin sillä olisi pienempi osuma-alue, tarkempi ajoitus ja muutenkin epäluotettavampi osumantunnistus.
Ninja Gaidenin maine vaikeana sarjana ei ole aivan tuulesta temmattu, sillä kyllä näissä on luvassa paikoitellen hammasten kiristystä aiheuttavia hetkiä ja jos mielii päästä pelin läpi, niin siinä vaaditaan kärsivällisyyden lisäksi aika paljon sorminäppäryyttä. Minulla oli vaikeuksia jo toisen kentän Hämähäkkipomossa, mutta se on vain harjoituksen puutetta. En ole pelannut mitään näin vaativaa pitkään aikaan, Contraa lukuunottamatta.
Ulkoasu on aivan yhtä hyvä kuin edellisessäkin osassa, eli konsolin parhammistoa. Musiikki on on taattua laatua, mutta sanoisin, että kakkosen biisit eivät pärjää ekalle osalle. Se olisikin ollut kova suoritus, sillä ykkösessä on joitakin parhaista NES/Famicom -renkutuksista.
Ninja Ryukenden 2 on toimintatasoloikkien kärkeä, mutta sanoisin, että ensimmäinen osa vie voiton miekan sivalluksen mitalla. Tämä johtuu siitä, että en tottunut missään vaihessa nerffatuun miekkaan ja ykkösen biisit ovat pääosin parempia. Siitä huolimatta tämä on yksi parhaista tyylilajinsa edustajista ja ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Peli ei ole pelkkänä kasettina järjettömän kallis, joten tätä on mahdollista pelata ihan aidolla konsolilla sopuhintaan.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-jarmo
Comments