Hei,
On taas aika perinteiselle, nyt jo kolmatta kertaa tällä blogialustalla julkaistavalle “vuoden se ja ja se” yhteenvedolle, jossa muistelen, että mitä tuli tehtyä ja nähtyä, mitä jäi mieleen ja niinpoispäin. Listailen ja palkitsen mielivaltaisesti kaikkea, mitä sattuu ja lopuksi laitan muutaman ajatuksen ensi vuoden puuhista. Tuttu juttu, kaikki tykkäävät listoista.
Vuoden parhaat pelit
Tänä vuonna ilmestyi meikäläisen mittapuulla oikein runsauden sarveen verrattava määrä mielenkiintoisia pelejä, joita tuli ostettua jopa ihan tuoreeltaan varmasti enemmän kuin yhtenäkään PS4-ajan aiempana vuonna. Keskityn nyt vain siihen pleikkariin, koska muita uusia konsoleita ei löydy ja PC on liian vanha mihinkään tuoreempiin tapauksiin.
Ghost of Tsushima
Tämä avoimen maailman samurointi oli tutkalla jo julkistuksestaan lähtien, mutta sisälsi monta kysymysmerkkiä: Länkkäristudio, selvästi epähistorialliset seikat (liian modernit aseet, vaatteet varusteet ja kulttuurilliset tekijät, mm haikuja kirjoiteltiin vasta 500 vuotta myöhemmin) sekä minun yleinen nihkeys peruskaavan avoimiin maailmoihin. Onnkeis päätin kuitenkin kokeilla, koska kaikki yllämainitut oli helppo unohtaa kun pääsi tunnelmaan mukaan. Varmasti kauneimpia koskaan nähtyjä pelimaisemia, kelvollinen, joskin hyvin peruskaavan tarina ja ennenkaikkea hauska pelata. Onneksi en pelaa tämän sortin pelejä paljon, se varmasti auttoi välttämään ähkyn ja pitämään koko ajan tunnelman korkealla.
Yakuza Like A Dragon (quest)
Lemppisarjani Yakuzan järjestysnumeroltaan seitsemäs osa, joka uudistaa sarjaa rohkeasti sekä uudella päähahmolla että pelimekaniikoilla. Onnistunut ja raikas tempaus muuten riskejä välttävien pelisarjojen joukossa. Yakuzan tenho ei ole hiipunut tippaakaan.
Sakuna: Of Rice and Ruin
Toinen loppuvuoden suosikkipeleistäni Yakuzan ohella. Tästä vasta kirjoittelin blogin verran, mutta todetaan nyt että omaperäinen kuin mikä ja ehkä sympaattisimpia pelejä koskaan.
Streets of Rage 4
Jo toinen uuseretro katumuksauttelu, joka on iskenyt lujaa lyhyen ajan sisään. Tämä menee viime vuoden River City Girlsin kanssa beat’em uppien kärkeen ja säännöllisesti uudelleen pelattavien joukkoon. Oikein malliesimerkki, kuinka vanhoja pelisarjoja kuuluu uudistaa siten että niistä tulee hauskempia pelata mutta säilyttävät alkuperäisen kaikki elementit.
Laitetaan vielä loppuun kunniamaininnat Gundam vs Maxiboost onille, joka vyöryttää ruudulle mechoja tuutin täydeltä, sekä Star Wars Squadronsille, Katanakamille sekä Castlev..Bloodstained kakkoselle. Kaiken kaikkiaan epätyypillisen paljon kiinnostavia uusia pelejä, mutta nyt kun tarkemmin mietin, niin se on tainnut olla aina näin. Minä alan saada niitä mun pelejä ja ostella niitä aina kun “sukupolvi” loppuu ja hypejeesukset häipyvät uusille vehkeille antaen tilaa kiinnostavammille peleille. Näin on ollut jo PS2 ajoilta lähtien. Ostan aina eniten pelejä näihin aikoihin.
Vuoden paras elokuva
Surkean elokuvavuoden valopilkkuna ilmestyi niinikään aivan tässä loppusuoralla Netflixiin leffa nimeltä Mank.
Ai mikä? No, Herman Mankiewicz, tyyppi joka käsikirjoitti Citizen Kanen, tuon Orson Wellesin ohjaaman kuulemma yhden kaikkien aikojen parhaista leffoista. On se ihan hyvä leffa ja Orson hieno mies, mutta Mank on kiinnostavimpia elokuvapersoonia koskaan. Gary Oldman näyttelee (oikeasti paljon nuorempaa miestä, Mank oli 43v.) 30-40 lukujen taitteen Hollywoodissa, joka kuvataan haukan humoristisesti, mutta myös kriittisen pistävästi, tuoden esille kaikkia likaisia julkisia salaisuuksia leffabisneksestä, etenkin isojen studioiden bullshitista ja politiikasta. Mank oli huru-ukko, juoppo, pelleilijä ja aivan mahdoton tyyppi, mutta myös nerokkaan kekseliäs sanailija ja todella hauska mies, joka välittyy leffasta loistavasti. Naispääosista Amanda Seyfriedin näyttelemä Marion Davies (huhujen mukaan Citizen Kanen Rosebudin muusa) on myös loistava kauniina klassisena Hollywood-diivana, joka on kuitenkin paljon älykkäämpi ja sanavalmiimpi, miltä päällisin puolin vaikuttaa. Mankin ja Marionin platoninen romanssi on yksi parhaita valkokankaalla nähtyjä, mitä muistan. Leffa vaatii sellaista Uuno Turhapuro-tyyppisen mahdottoman miehen sitetämistä ja Suomalaiseen mentaliteettiin hyvin sopivaa rentun ihailua, mutta se kannattaa. Erittäin hauska leffa ja paras "Netflix-originaali". Jep, parempi kun Irishman.
Vuoden paras TV-sarja
Mandalorian on helposti innostavin sarja, jota tuli tapitettua ja jopa odotettua tässä marras/joulukuussa joka perjantai. Pottapäisen palkkionmetsästäjän ja pienen vihreän Muppetin yhteinen seikkailu oli hauskaa, paikoin jopa jännittävää ja tarjosi vanhan Star Warsin fanille juuri sitä, mitä uudet leffat eivät antaneet, aidon uuden innostuksen Tähtien sotaan. Tämä jatkaa Dave filonin menestyksekästä sarjaa parhaiden Star Wars-projektien tekijänä vuodesta 2008 lähtien, nyt mukana on vielä Iron Manin ideoija ja ilmeisesti Midaksen kosketuksen omaava Jon Favreau. Odotan innolla kaikkea, mitä nämä kaksi saavat aikaiseksi.
Vuoden turaukset
Korona. En edes viitsi listata, mikä kaikki meni pieleen, aivan persiistä.
Cyberpunk 2077
300 miljoonan jeesuspeli, jota on tehty kuin Iisakin kirkkoa “valmistui” viimein. Paitsi, että ei valmistunut, vaan oli julkaisussaan karmaiseva bugien vaivaama räpellys. Eipä ole ennen kuulunut, että Sony vetäisi jotain näin merkittävää myynnistä ja oikeusjuttujakin on vireillä, eikä vain sydänvertaan vuodattavien fanipoikien, vaan ihan investoijien toimesta. Olisivat antaneet aikaa vielä vuoden, niin sieltä olisi tullut varmaan hyvä peli pihalle. Tämä osoittaa, kuinka mahdottomakasi näiden tämän luokan peliprojektien teko alkaa mennä: Crunchia crunchin perään, 7-8 vuoden kehitysajat ja silti ei tule valmista. PC:llä peli taitaa olla kutakuinkin pelattavassa kunnossa, muuten varmaan ehkä kevään korvilla. Olen periaatteessa aina tykännyt Cyberpunkista, siis genrestä paperilla, mutta käytännössä harvoin sitten lopullisina tuotteina/tarinoina. Varmaan 20 vuotta sitten olisi Gilletten viiltävän edgen sietokyky ollut korkeammalla, nyt alkaa lähinnä naurattaa kun kovimmat murisijat parransänkineen tiputtelevat “kovien poikien” reploja vailla pientäkään itseironian häivettä.
Uudet konsolit
Kun en enää erityisemmin innostu pelkästä uudesta lootasta, eikä mulla ole edes 2K:ta, puhumattakaan 4K töllöstä, eikä näille ole yhtäkään oikeasti kiinnostavaa yksinoikeutta, niin saavat odottaa suosiolla. Hankin kyllä kunhan joudan.
Tässä taisi olla päällimmäiset ajatukset kuluneelta vuodelta. Ensi vuodesta voi varmaan todeta sen, että toivon mukaan tiede tiesi ja tropit saadaan jakoon mahdollisimman sujuvasti. Alkaa riittää jo tämä muniin puhaltelu, vaikka kotona hyvin viihdynkin. Blogia aion jatkaa yhtä säännöllisesti tulevaisuudessakin, eli intoa löytyy ja aiheita varmasti riittää. 10,000 lukukerran rajapyykkikin ylittyi, siitä suurkiitokset.
Siinä kaikki tältä erää, kiitoksia kaikille tästä vuodesta ja toivottavasti nähdään ensi vuonnakin.
-malone
Comments