Skip to main content

Lukion Urheilupäivä

 Moi,

Tällä viikolla on vuorossa paluu Famicomin pariin ja vieläpä varsin tutun sarjan merkeissä. Katsastamme Technos Japanin vuoden 1990 julkaisu Downtown Nekketsu Kōshinkyoku: Soreyuke Daiundōkai Eli Downtown Nekketsu March Super Awesome Field Day. Katsotaan siis vaihteeksi mitä Kuniolle, Rikille ja kumppaneille kuuluu.

Luvassa on jälleen River City -sarjan yksi lukuisista spinoffeista, tällä kertaa hieman urheilupelin tyyliin puettuna. Kyse ei kuitenkaan ole jalkapallosta tai oikein mistään muustakaan perinteisestä lajista, vaan tämä on minipelikokoelma. Länsimaissa tämä peli tunnetaan ehkä parhaiten nimellä Nekketsu Sports Challenge. 

Pelin juoni menee siten että sarjan vakiopahikset, Reiho Akatemian oppilaskunnan johto pistetään järjestämään kaupungin lukioiden yhteinen liikuntapäivä rangaistuksena edellisistä möhläyksistä. Tämä muodostuu tietysti tilaisuudeksi haastaa Kunion Nekketsu ja Rikin Hanazono jälleen yhteen mittelöön, jossa katsotaan että kenen koulussa on kovimmat kundit. Homma toimii kuten kaikki muutkin Kunio-pelit, eli pelissä meuhkataan ja tapellaan yhtä paljon kun harrastetaan itse urheilua, jossa mitellään seuraavissa lajeissa:


Yumejin maastojuoksu

Tämä on kilpajuoksu Yumejin kaupungin halki. Matka vie kaduilta ja kujilta jopa katoille ja viemäreihin, joissa tapahtuu uintiosuus. Joka ruudun lopussa on väliaikaetappi, jossa jaetaan pisteitä sijoituksen mukaan ja maalissa vielä isompi potti. Muita kilpailijoita voi ja pitää mukiloida kisan edetessä ja maastosta löytyy kättä pidempää joko mätkintää tai heittämistä varten. Jos kilpailijan kuntopalkki menee nollaan, se on hylkäys. 

Esterata

Käytännössä sama laji kun maastojuoksu, mutta tämä tapahtuu sisätiloissa, kuten varastohalleissa. Pienemmät tilat tekevät tästä edellistä enemmän mätkintäpainotteisen.

Tolppaan kiipeäminen

Tässä lajissa kiivetään rasvattuun tolppaan kahden tyypin joukkueissa, tavoitteena rikkoa tolpan päässä oleva ilmapallo. Vastustajia kiskotaan ja muksitaan alas tolpasta ja omaa tyyppiä hivutetaan ylöspäin.

Kaikki kaikkia vastaan

Tämä on nimensä mukaan useista muista Kunio-peleistä tuttu Battle Royal. Enää ei edes yritetä teeskennellä mitään lajia, vaan tämä no puhdas tappelu, jossa voittajille jaetaan pisteitä.

Tapansa mukaan peli on kaoottinen ja hauskan humoristinen. Technosin tyyli, musiikki ja yleinen meno on ennallaan. Tietokone muuten tarjoaa todella kovan vastuksen, ehkä jopa liiankin kovan, mutta tämä peli on suunniteltu lähes täysin neljän pelaajan saman sohvan mittelöitä varten. Lajeja on vain neljä ja ne käyvät yksin tahkottuna äkkiä tylsäksi.

River City Girlsin loppupahis, Mami on cheerleaderina kannustamassa Rikiä.

Nekketsu Liikuntapäivä on sisällöltään ohut, mutta hauska moninpelinä pelattu Kunio-rymistely. Yksinurheiluna en voi suositella kun kovimmille Kunio konnossööreille, sitä varten kannattaa poimia ennemmin Kunion jalkapallo tai jääkiekko.

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-malone


Comments

Popular posts from this blog

Ruostunut Teräsmies

 Moi, Tällä kertaa on luvassa taas blogia aiheesta “muut harrasteet kuin pelit”. Nyt nimittäin otetaan testiin kaksi tuotetta, jotka liittyvät pienoismallien rakentamiseen. Ensimmäinen ja tämän projektin kannalta vähemmän tärkeä ovat Tamiyan akryylimaali, tarkemmin X10 Gun Metal ja toinen, varsinainen testin aihe on niin ikään Tamiyan valmistama Weathering Master-setti.  Käytetyt Välineet Weathering, suomeksi ilmeisesti vakiintunut termi “säistäminen” on sitä, kun pienoismalliin lisätään kulumaa tai likaa tuomaan lisää realismia. Moista hommaa olen harrastanut toisinaan ennenkin, kuten joissain aiemmissa Gundam-blogeissa, mutta melko kevyesti ja hyvin pienillä yksityiskohdilla. Tällä kertaa on tarkoituksena testata ns. ammattilaisten käyttämää menetelmää ja tehdä hieman aiempaa laajempaa ja erottuvampaa jälkeä. Uhriksi ..anteeksi kohteeksi valikoitui tuoreessa muistissa oleva Robot Spirits Char’s Gelgoog. Se on mainio treenikohde, koska siinä on paljon tasaista pintaa ja Weath...

Akiba's Trip, osa 3

 Hei, Blogi palaa tauolta ja minä palasin reissulta pari päivää sitten. Jatkan blogihommia pienellä ja kevyellä katsauksella Tokion nörttihommia harrastavan vierailijan havaintoihin. Onko mikään muuttunut parissa vuodessa ja jos on, niin miten?  Akihabara Se tunnetuin ja eniten turisteja houkutteleva vaihtoehto on hyvin pitkälle ennallaan. Ainoa merkittävä ero on, että entinen Segan (nykyään Gigo) suuri pelihalli on remontissa. Tilalle tulee ilmeisesti uusi samanmoinen. Onneksi parhaat, eli retropelejä, pelkkien UFO catchereiden ja rytmipelien sijaan (toinen Gigon halli hieman edempänä pääkadun varressa, Hirose Entertainment Yard ja Try Amusement Tower) sisältävät pelihallit olivat edelleen auki. Videopelejä oli edelleen saatavilla kutakuinkin samoilla, tai hieman korkeammilla hinnoilla kuin ennenkin. Tarjontaa oli ilahduttavan paljon, eikä tyhjiä hyllyjä juuri näkynyt. Ilmeisesti hintojen korotus on tepsinyt ainakin suurimpaan osaan länkkäri trokareista. Klassinen Superpotato...

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...