Moi, Tällä viikolla on vaihteeksi harrasteblogin vuoro. Luvassa on muutenkin jotain uutta, nimittäin täysin uusi pienoismallisarja Zoids ja hahmo nimeltään Highend Master Model Buster Tortoise. Tämän mallin on valmistanut aiemmista blogeista tuttu Kotobukiya. Zoids saattaa olla jollekin tuttu 80-luvulta, sillä näitä myytiin aikoinaan myös Suomessa. Ideana oli, että sarjassa oli useita mechoja, jotka muistuttivat dinosauruksia ja muita esihistoriallisia eläimiä robottimuodossa. Jokaisessa oli ohjaamo, johon meni pieni pilottihahmo ja ne liikkuivat joko vedettävällä vieterillä tai paristolla ja sähkömoottorilla ja ne piti koota itse. Minulla oli pari kappaletta näitä silloin aikoinaan, noin 40 vuotta sitten. Muistelin, että toinen niistä oli Stegosaurus, joka varmistui myöhemmin hahmoksi nimeltä Gordos. Zoids on myöhemmin esiintynyt myös animesarjana, mutta vasta vuodesta 1999 eteenpäin, sillä kasarilla nämä olivat vain lelusarja. En ole katsonut animaatiosarjaa, joten s...