Skip to main content

Posts

Showing posts from April, 2022

Varjojen Kaupunki

 Moi, Tällä viikolla pelailussa on ollut taas hieman uudempi peli, mutta tapaus on sen verran erikoinen ja kiinnostava, että ansaitsee ehdottomasti tarkemman tarkastelun. Kyseessä on Bandai Namcon vuonna 2017 julkaisema Kyouei Toshi (tunnetaan myös nimellä City Shrouded in Shadows) PS4:lle. Pelin on kehittänyt studio nimeltä Granzella, jonka tunnetuin peli taitaa olla R-Type Final. Pelin idea on omalaatuinen: Pelaaja on normaali Japanilaisen suurkaupungin asukas, joka joutuu keskelle Tokusatsuleffojen taisteluja ja pointtina ei ole sankaroida ja taistella jättihirviöitä vastaan, vaan koettaa jotenkin selviytyä sekasorron keskellä kun esimerkiksi Godzilla tai Ultraman mellastaa kaduilla. Peli käyttää hyödykseen Bandain valtavaa lisenssikirjastoa ja mukaan on laitettu kattava kattaus kaijuja ja mechoja seuraavista sarjoista: - Godzilla - Ultraman - Gamera - Evangelion - Patlabor Alussa valitaan hahmo joka mies tai naispuolisesta MC-kunista ja sitten aloitetaan kolmannen persoonan toimina

Maagista meininkiä

 Hei,  Tällä viikolla siirrytään Famicomin pariin ja samalla katsastetaan pitkästä aikaa lisenssipeli, joka perustuu mangaan ja animesarjaan. Vuorossa on Bandain vuonna 1991 julkaisema Magical Taruruuto-kun: Fantastic World. Magical Taruruuto-kun on Tatsuya Egawan manga, jota julkaistiin 1988-1992 ja sarja sai myös 87 osaisen animen, joten kyseessä oli aikanaan jonkin sortin menestys. Näissä tapauksissa oli yleistä, että samalla ilmestyi jossain vaiheessa myös peli Famicomille. Sarjan idea on on että hieman ankeaa kouluelämää viettävä viidesluokkalainen Honmaru Edojo tapaa maagisen olennon nimeltä Taruruuto-kun, joka jeesaa Honmarua ja sitten seikkaillaan yhdessä. Sarjis on hyvin perinteinen shonen-sarja, mutta painottuu enemmän huumoriin kuin toimintaan.  Peli on tietenkin tasoloikka, mikäpä muukaan ja mallia on haettu selvästi Super Mario Bros kolmosesta. Heti alussa pelaaja löytää itsensä SMB3:n tyyliseltä maailmankartalta, jossa liikutaan kenttiin ja sitten siirrytään sivulle scrol

YsäriZilla

 Hei, Jo toinen Godzilla-unboksaus peräjälkeen! Viime kuussa katsoimme, miltä näytti tuoreen animesarjan, Godzilla Singular Pointin näkemys ja nyt on vuorossa perinteisempi malli. Jonkin aikaa sitten Kusti toi S.H. Monsterartsin Godzillan mallia 1989, elokuvasta Godzilla vs Biollante.  Tämä malli, 1989 on virallisesti ensimmäinen “Heisei” -ajan Godzilla, vaikka vuonna 1984 tulikin moderni reboot vuoden 1954 elokuvalle. Ysärille tultaessa Godzillan puku koki muodonmuutoksen ja ikääntyvä, alkuperäinen Godzillan pukunäyttelijä Haruo Nakajima siirtyi syrjään ja teki tilaa nuoremmalle Kempachiro Satsumalle. Huomasin, että tassun (räpylän?) pohjasta löytyy nimikirjaimet Y.S. mikä viittaa siihen, että tunnettu tehostesuunnittelija ja figuurien veistäjä Yuji Sakai on ollut mukana tämän kanssa henkilökohtaisesti. Sama juttu oli myös Monsterartsin 1954 Godzillan kanssa. Katsotaan sitten, miltä figu näyttää. Laatikko on Monsteratsin vakiomallia, jossa “ikkuna” on toteutettu kynnen raapaisuja muis

16 Karaatin Kultaa

 Hei, Tällä viikolla on vuorossa pitkästä aikaa Sega Mega Driven peli. Katsotaan, millainen on jatko-osa perinteikkäälle pelisarjalle nimeltä Golden Axe. Golden Axe 2 julkaistiin Japanissa Joulukuussa 1991 ja muualla seuraavan vuoden puolella. Jos pelisarja ei ole tuttu, niin kyseessä on perinteistä sivulle scrollaavaa mätkintää 80-luvun fantasia- ja barbaarielokuvien hengessä. Alussa valitaan kolmesta hahmosta: Ax Battler on perus Arnold -tyyppinen barbaari, Tyris Flare on Amatsooni ja Gillius Thunderhead on Kääpiö. Hahmoilla on pieniä eroja, joista merkittävin on että toiset saavat enemmän “magiaa” jonka voi käyttää koko ruudun kattavaan loitsuhyökkäykseen. Tyris saa eniten ja Gillius vähiten, mutta Gilliuksen aseella on pidempi kantama kuin muilla. Ax Battler on kultainen keskitie.  Ensimmäisen pelin pahis Death Adder on lyöty, mutta jostain näitä putkahtelee lisää, tällä kertaa nimeltään Dark Guld. Meno ei ole muuttunut merkittävästi, mutta kaikille on tullut hieman sujuvampi taaks

Savua Piippalakin Alta

 Moi, Tällä viikolla palataan taas Famicomin pariin. Vuorossa on Hudson Softin vuonna 1986 julkaisema Milon’s Secret Castle. (Meikyū Kumikyoku: Milon no Daibōken). Super Marion menestyksen ja “valtavan koon” huomattuaan, muutkin pelinkehittäjät alkoivat julkaista Famicomille yhden ruudun arcade-tyylisiä pelejä kunnianhimoisempia projekteja. Näistä 1985-1986 julkaistuista peleistä olemme nähneet aiemmin esimerkiksi Atlantis no Nazon ja Challengerin. Nyt on vuorossa Hudsonin toinen yritys, Adventure Islandin ohella. Erona on kuitenkin se, että siinä missä Adventure Island oli suoraviivainen tasoloikka, nyt on vuorossa mystinen mysteeri ja sokkelo tasoloikka elementeillä. Tarina menee niin, että Hudsonin taikalandiassa kaikki kommunikoivat musiikilla, paitsi Milon, jonka pillistä ei irtoa kuin pihaus ja saippuakuplia. Milon päättää lähteä kysymään landian kuningattarelta, miksi asia näin, mutta pahikset ovat jo vallanneet kuningattaren linnan, joten homma muuttuu pelastusoperaatioksi. Luv