Skip to main content

Smashin Serkku

 Moi,

Tällä viikolla jatkuvat Capcom Fighting Collection 2:n pelit. Vuorossa on vuonna 1999 julkaistu Power Stone. Toisin kuin monista muista Capcomin kokoelmien peleistä, tästä on tehty useita eri konsoliversioita jo aiemmin, mutta minulle kyseessä on uusi tuttavuus.

Power Stone on hyvin erilainen peli kuin useimmat muut Capcomin pelit, koska tällä kertaa ei nahista perinteisesti sivulta kuvaten, vaan yläviistosta areenalla vapaasti liikkuen. Power stone ilmestyi hyvin lähelle samoihin aikoihin kuin Nintendo 64:n Smash Bros. ja peleissä on hieman samaa tuntumaa, kuten vapaasti liikkuminen ympäri areenaa ja perinteisten erikoisliikkeiden komentojen (kuten neljännesympyrä eteenpäin+lyönti=tulipallo) puute. 

Pelin teema ja hahmot on rakennettu 1900-luvun alun tutkimusmatkailun ajan tunnelmiin, hieman Muumio-leffojen tai Indiana Jonesin hengessä. Peli itse sanoo, että se sijoittuu 1800-luvulle, mutta itse sanoisin, että vähän myöhemmin, koska yhdellä hahmolla on käytössä 2-taso lentokone. Mukana on hahmoja eri mantereilta ja kulttuureista tuttuun, stereotyyppiseen taistelupelien tapaan. Disneyn Atlantis-animaatio on yllättävän lähellä hahmojen fiilistä. 

Pelin nimi ja merkittävin pelimekaniikan erikoisuus tulee kirjaimellisesti jalokivistä, joita ilmestyy areenalle satunnaisesti taistelun aikana. Jos jompikumpi pelaajista onnistuu saamaan haltuunsa kaikki kivet kerralla, hän muuttuu joksikin aikaa super versioksi itsestään ja saa samalla käyttöön jonkin voimakkaan hyökkäyksen. Muutenkin areenoilta löytyy runsaasti erilaista kättä pidempää ja heitettävää tavaraa, jota voi ja kannattaa hyödyntää. 

Ainakin minulla, joka on tottunut perinteisiin taistelupeleihin kesti melko pitkään sisäistää Power Stonen mekaniikat ja mikä on toimiva taktiikka. Meno tuntui aluksi sen verran kaoottiselta ja liikkuminen hieman “löysältä” ja epätarkalta, mikä toi koko hommaan reippaasti sellaista satunnaisuuden ja onnen merkitystä, mikä on melko epätyypillistä Capcomin mätkinnöille.

Power Stone tuntuu siltä, mitä puhuin myös edellisen kokoelman Marvel vs Capcom 1:n kohdalla. Peli kokeilee rohkeasti uutta, mutta on selvästi vielä hieman konseptin tasolla ja sarjan seuraava osa on se, joka lyö lopulta läpi ja saavuttaa suuren suosion.   


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-jarmo



Comments

Popular posts from this blog

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...

Niskakarvat Pystyssä

 Moi, Tällä kertaa pelataan Famicomin peliä Halloween-teemalla, nimeltään Warwolf (länsimaissa Werewolf). Pelin on kehittänyt Data East ja julkaissut Takara vuonna 1991, NES-versio julkaistiin poikkeuksellisesti jo vuonna 1990. Peli on, toisin kuin ihmissusi-aiheesta voisi luulla scifiä: Tapahtumat sijoittuvat “Red Earth” -siirtokuntaplaneetalle. Pahiksena on ilmeisesti jonkin avaruus henkiolennon possessoima Dr. Faryan. Aina ne pahikset ovat jonkin sortin tohtoreita. Sankarin nimi on Ken ja hän on ihmissusi, jolla on sapelin terät käsissä. Edes 80-luvun Heavy Metallissa ei päästy samalle tasolle tämän kaverin kanssa.   Pelityyppi on tietenkin sivulle scrollaava toimintatasoloikka, eli sama kuin suurimmassa osassa tämän ajan pelejä. Erikoisuutena normaaleiden lisäenergian ynnä muiden pelityypin vakio esineiden lisäksi on kentistä löytyvät “W” -symbolit, joita on kahden värisiä, sinisiä ja punaisia. Punaiset muuttavat hahmon ihmissuden muotoon ja siniset takaisin ihmiseksi...

Prototyypistä Tyypiksi

 Hei, Tällä kertaa tulee yllättäen toinen lootan avaus peräjälkeen, johtuen siitä, että kyseessä on erikoistapaus ja osittain myös muutaman edellisen viikon vähäisestä videopelien pelailun määrästä. Eilen nimittäin kävi niin, että kusti polki käsiini Takaran Transformers Missing Link -sarjan viimeisimmän julkaisun, Arceen.  Missing Link on uudehko sarja retrotyylisiä Transformers robotteja, joiden idea on muistuttaa mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä kasarin figuureja   ulkomuodoltaan, mutta nykyaikaisella liikkuvuudella, materiaaleilla ynnä muilla hienouksilla. Tästä sarjasta blogissa on esiintynyt aiemmin Cliffjumper . Mikä tekee nimenomaan tästä Arceesta erikoistapauksen on se, että tätä figuuria ei koskaan julkaistu, vaan hahmo perustuu varhaiseen piirrettyyn hahmotelmaan ja prototyyppiin. Vaikka Arcee on saanut useita figuureja myöhemmin moderneissa Transformers-sarjoissa, niin Takara paikkaa nyt alkuperäisen sarjan kirjaimellisen puuttuvan renkaan, 40 vuotta my...