Skip to main content

Lucasin Hengessä

 Hei,

Tällä viikolla tutustuin lisää Capcom Fighting Collection 2:n valikoimaan. Pelinä on Plasma Sword, tai vaihtoehtoisesti Star Gladiators 2. Peli on alunperin vuodelta 1998, mutta Dreamcastin kotikonsoliversio julkaistiin vuotta myöhemmin. Kolikkopeliversio nähdään siis pelihallien ulkopuolella ensimmäistä kertaa tämän kokoelman myötä. 

Plasma Sword jatkaa Capcomin vähemmän tunnettujen 3D-pelien sarjaa selvästi Star Wars-vaikutteisella asetelmalla, missä monen sorttiset avaruustaistelijat kohtaavat perinteisessä 1 vs 1 taistelussa. Pelin pahis on sonnustautunut mustaan, samurain haarniskaa muistuttavaan kostyymiin, joten mielleyhtymä on selvä. Mukana on myös melkoisesti Wookieta muistuttava karvaturri. Hahmoja on melko runsas määrä, mutta valikoima ei ole ihan niin monipuolinen kuin voisi luulla, koska suurin osa hahmoista muistuttaa suuresti jotain toista taistelijaa. Kaikista on siis vähän niinkuin “hyvis” ja “pahis” versiot hieman eri ulkonäöllä. 


Capcom käyttää tällä kertaa neljän napin systeemiä Street Fighterin kuuden sijaan, mikä on aloittelijalle helpommin lähestyttävä. Erikoisliikkeitä on maltillinen määrä ja se, että puolet hahmoista toimii samalla tavalla tekee hommasta vähemmän työlästä kuin monen muun pelin opettelun. 


Ulkoasu on taattua Capcomia, mikä meinaa sitä, että hahmoista löytyy varmasti vähintään pari suosikkia ja areenoiden taustat ovat paikoitellen oikein tyylikkäät. Rival Schoolsin sfääreihin ei kuitenkaan ylletä, koska moni hahmoista on lähellä klooneja toisistaan ja jokainen taistelija ei säväytä samalla tavalla. 3D mahdollistaa kuitenkin joitain ihan hauskoja kikkoja, kuten hahmojen sulavan koon muuttamisen tietyissä erikoisliikkeissä. 

Plasma Sword on tasaisen varma ja toimiva Capcomin peli, joka on ehdottomasti mielenkiintoista nähdä kotikonsolilla. Sen verran harvalta löytyy Sega Dreamcast, että tämä voisi yhtä hyvin olla ensimmäinen kerta kun peli julkaistaan. Itse en ollut nähnyt tätä peliä aiemmin kuin parissa kuvassa. Pakko myöntää, että tämän pelin kohdalla intoa lannistaa vertailu loistavaan Project Justiceen, mitä pelasin viime viikolla. 



Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia kaikille lukijoille, palaan taas pian asiaan! 


-jarmo


Comments

Popular posts from this blog

Ruostunut Teräsmies

 Moi, Tällä kertaa on luvassa taas blogia aiheesta “muut harrasteet kuin pelit”. Nyt nimittäin otetaan testiin kaksi tuotetta, jotka liittyvät pienoismallien rakentamiseen. Ensimmäinen ja tämän projektin kannalta vähemmän tärkeä ovat Tamiyan akryylimaali, tarkemmin X10 Gun Metal ja toinen, varsinainen testin aihe on niin ikään Tamiyan valmistama Weathering Master-setti.  Käytetyt Välineet Weathering, suomeksi ilmeisesti vakiintunut termi “säistäminen” on sitä, kun pienoismalliin lisätään kulumaa tai likaa tuomaan lisää realismia. Moista hommaa olen harrastanut toisinaan ennenkin, kuten joissain aiemmissa Gundam-blogeissa, mutta melko kevyesti ja hyvin pienillä yksityiskohdilla. Tällä kertaa on tarkoituksena testata ns. ammattilaisten käyttämää menetelmää ja tehdä hieman aiempaa laajempaa ja erottuvampaa jälkeä. Uhriksi ..anteeksi kohteeksi valikoitui tuoreessa muistissa oleva Robot Spirits Char’s Gelgoog. Se on mainio treenikohde, koska siinä on paljon tasaista pintaa ja Weath...

Akiba's Trip, osa 3

 Hei, Blogi palaa tauolta ja minä palasin reissulta pari päivää sitten. Jatkan blogihommia pienellä ja kevyellä katsauksella Tokion nörttihommia harrastavan vierailijan havaintoihin. Onko mikään muuttunut parissa vuodessa ja jos on, niin miten?  Akihabara Se tunnetuin ja eniten turisteja houkutteleva vaihtoehto on hyvin pitkälle ennallaan. Ainoa merkittävä ero on, että entinen Segan (nykyään Gigo) suuri pelihalli on remontissa. Tilalle tulee ilmeisesti uusi samanmoinen. Onneksi parhaat, eli retropelejä, pelkkien UFO catchereiden ja rytmipelien sijaan (toinen Gigon halli hieman edempänä pääkadun varressa, Hirose Entertainment Yard ja Try Amusement Tower) sisältävät pelihallit olivat edelleen auki. Videopelejä oli edelleen saatavilla kutakuinkin samoilla, tai hieman korkeammilla hinnoilla kuin ennenkin. Tarjontaa oli ilahduttavan paljon, eikä tyhjiä hyllyjä juuri näkynyt. Ilmeisesti hintojen korotus on tepsinyt ainakin suurimpaan osaan länkkäri trokareista. Klassinen Superpotato...

Lohenpunainen Paroni Palaa

 Moi, tällä viikolla on vaihteeksi vuorossa pieni harrasteblogi. Palaamme aiemmista blogeista tuttuun Mobile Suit Gundamin maailmaan, kun tällä kertaa avataan ja tuunataan Bandain Robot Spirits-sarjan MS-14S Gelgoog Char’s Custom Model.  Kyllä vain, ensimmäisestä Gundamista tuttu antagonisti, Punainen Komeetta, Char tekee paluun. Tällä kertaa mobile suit on päivitetty perinteisestä Zaku 2:sta viimeistä huutoa olevaan Gelgoog Commander Typeen. Tässä uudessa mallissa erityistä oli sen Gundamin tasoinen suorituskyky ja mahdollisuus käyttää ensimmäistä kertaa tehokkaita beam-aseita Zeonin kehittämässä laitteessa. Näitä valmistettiin Gundamin historiikin mukaan 25 kappaletta ja Char sai tietysti yhden laitteen testiin, loput menivät Zeonin muille pilottiässille.  Lootasta löytyy reilu satsi vaihto-osia, kuten käsiä, tutut moottoriefektit ja useat erilaiset beam naginatan efektit esim. vauhdikkaita dioraamoja varten. Erikoisuutena löytyy jopa katkennut käsi kuvaamaan tiettyä ko...