Skip to main content

Posts

Showing posts from November, 2020

Haastaja

 Hei, Jatkakaamme Hudson Softin parissa viime viikon tapaan. Tällä kertaa aiheena ei ole mitään Bombermaniin liittyvää, vaan huomattavasti tuntemattomampi suuruus, Challenger vuodelta 1985. Peli aloitti nimellä “Stop The Express” Spectrumille ja Kuusnepalle, mutta tästä jäi jäljelle lähinnä ekan kentän konsepti ja Challengeria laajennettiin enemmän seikkailupelin suuntaan. Stop the Express julkaistiin myös lopulta, mutta tyystin erillisenä pelinä, joka ei liity tähän. Challengerin idea on seuraava: Reippaasti Indiana Jones-vaikutteinen seikkailija pelastaa prinsessa Marian gangsteri Don Waldoradon kynsistä. Tarvitseeko näitä enää edes kertoa? Peli on jaettu kolmeen eri osaan, joista jokainen toimii hieman eri tavalla: Ensimmäisessä kentässä toimintatasoloikitaan junan katolla (sekä sisällä), toinen kenttä on Zelda-tyylinen ylhäältä kuvattu haahuiluseikkailu ja kolmas on yhden ruudun tasoloikkaa Donkey Kongin tapaan. Peli ei kuitenkaan ole lineaarinen siinä mielessä että “kolmoskentät”

Vasen, tiukka oikea, hyppy!

 Hei, Tällä viikolla lähdetään ajelulle. Vuorossa on Data Eastin vuonna 1986 julkaisema porttaus pelistä, jolla on monta nimeä: Alkuperäinen kolikkopeli oli Burnin’ Rubber vuodelta 1982, länsimaissa NES versio kulkee nimellä Bump ‘n Jump. Tämä Famicomin versio on nimeltään Buggy Popper. Kuten näin iäkkäästä kolikkopelistä voi arvata, kyseessä on suoraviivainen ylhäältä kuvattu autohurjailu, jossa pienet pirssit huristavat rataa eteenpäin, välillä törmäillen toisiinsa, sekä radan esteisiin. Pelissä on kuitenkin juju, joka tekee siitä keskimääräistä Spy Hunter-kloonia jännemmän: Pirssillä nimittäin voi hypätä ja vieläpä oikein kunnon leiskautuksia, sekä laskeutua vihulaisten päälle kuin Mariossa ikään. Hyppyä pitää käyttää myös radan esteiden välttämiseen.  Pelin mekaniikka toimii siten että A-napilla hyppää, B-napilla jarruttaa, siinä se. Pirssissä on kuitenkin bensamittari, jota ei saa päästää nolliin, joten matkan varelta on kerättävä kanistereita, muuten nirrin lähdön aiheuttaa estei

Malminetsintää

 Hei, Tällä kertaa on vuorossa klassikkopeli, joka ei missään nimessä ole Famicomin yksinoikeus, vaan ihan länsimaista kotitietokoneiden perua. Katsotaan, miltä Hudsonin porttaus vuoden 1983 toimintapuzzleklassikosta Lode Runner tuntuu. Lode Runnerin julkaisi alun perin Broderbund kasarin alussa mm. sellaisille tehomyllyille kuten Apple 2 ja VIC-20. Myöhemmin reperutaariin lisättiin konsoleita ja tästä pelistä on noin miljoona versiota ihan nykypäiviin asti. Pelissä ohjataan malminetsinjää sokkelossa, jossa on tikkaita sekä tietysti myös pelaajaa jahtaavia vihollisia. Lode Runner voi kaivaa tasoihin koloja, joihin viholliset voi nakittaa hetkeksi, tai useamman perän jälkeen kaivamalla jopa tuhota. Tämä on kuitenkin vain hetkellinen ratkaisu, kunne ne spawnaavat uudestaan. Kosketusallergia on paha ja nirri lähtee yhdestä viholliskosketuksesta. Tavoite on kerätä kaikki kultahiput, jolloin tikkaat seuraavalle tasolle ilmestyvät. Aika simppeli idea siis, ajan hengen mukaisesti. Famicomin L

Saisinko puolet palkkiosta, kiitos? Pikku-ukkoperjantai #6

 Hei, Pikku-ukkoperjantaista tulikin lauantai, mutta ei anneta sen häiritä. Ajattelin raapustaa pienen blogauksen tässä vähän aikaa sitten saapuneesta paketista, mutta tällä kertaa tarjolla on jotain vähän erilaista sillä kyseessä ei ole minkään sortin action figuuri. Kurkataan, miltä Gentle Giantin 1:6 -pysti Disney+ sarjan Mandalorianista näyttää! Gentle Giant on käsittääkseni Kaliforniassa toimiva keräilyesineiden valmistaja, joka näyttää tätä nykyä olevan sarjispuolelta tutun jakelijan, Diamondin omistuksessa. GG erikoistuu lähinnä patsaisiin, jotka asettuvat omassa sarjassaan hintahaitarin keskivaiheille, mutta toisinaan etenkin coni-exclusiivit pompsahtavat. Star Wars-lisenssi on ehdottomasti se tunnetuin ja tärkein, mutta näyttävät laajentaneen viime vuosina myös Marveliin.  Selvä, vilkaistaan mitä tuli ostettua: Loota on allekirjoittaneelle tuttu, lähes kaikki Star Wars-paketit noudattavat samaa musta/harmaa designia. Näissä hommissa aina pikkuisen kuumottaa, ettei mitään ole s

Pensselisetä

 Hei, Tällä kertaa palataan takaisin Famicomin pariin, jo oli aikakin. Vuorossa on Data Eastin kehittämä ja Namcon julkaisema Karnov vuodelta 1987. Tämäkin on kolikkopelikäännös, mikä ei liene yllättävää, koska kyseessä on Namco.  Karnovin tarina menee kutakuinkin näin: Lohikäärme alakatai ryöstelee maita ja mantuja, mukaanlukien Karnovin kotikylän, mutta Jumala puuttuu peliin ja Lähettää Karnovin kostoretkelle uusilla voimilla varustettuna. Tästä alkaa Keski-Aasialaisen viiksekkään muskelimiehen tasoloikkaseikkailu läpi yhdeksän kentän. Karnov itsessään on aika jännä tapaus: Ei heti uskoisi lihaksikkaan, pussihousuisen jonkun “-istanilaisen” olevan se aivan vetävin hahmo Japanilaislasten pelihahmoksi. Tästä huolimatta Karnov nauttii pientä kulttimainetta ja oli jopa vähän niinkuin Data Eastin maskottihahmo. Hemmo esiintyy myös Fighter’s History-nimisen Street fighter -kloonin loppupahiksena. Omala tavallaan hupaisan sympaattinen tyyppi. Länkkäriversiosa tarinaa on kaiketi muutettu jon

Veritahroista on vaikea päästä eroon

 Hei, Teen tavoistani poiketen tällä kertaa ilmiselvän ajoitusratkaisun, eli vuorossa on Halloween-teemainen peli. Ehkäpä jopa kaikista klassisimman jänskätyspelin peruja, sillä vuorossa on Castl..äh, eikun siis Bloodstained: Curse of the Moon 2. Tämä on siis aiemmin katsastetun kickstarter-projektin jatko-osa ja perinteisen Castlevanian perillisiä. Tämänkin on julkaissut Inti Creates, kuluvan vuoden kesällä. Suosittelen vahvasti lukaisemaan ensin blogaukseni ekasta osasta, ellei tämä ole entuudestaan tuttu. Curse of the Moon 2 jatkaa hyvin pitkälle samoilla linjoilla kun edellinenkin osa, retrotyylistä tasoloikkaa on siis luvassa. Ykkösen päähahmo, samurai Zangetsu on edelleen mukana, mutta muut hahmot ovat uusia. Zangetsu on jokapaikanhöylä, jolla on hyvä lähitaisteluvaurio, muilla on joku kikka. Mukana ovat: - Dominique, jonkun sortin temppeliritari ja jonka keihäällä voi tökkiä eri suuntiin ja pomppia vähän niinkuin Ducktalesin Roope. Tämän lisäksi yksi Dominiquen kyvyistä on paran