Skip to main content

Maksimiannos Marvelia, osa 1: Welcome To Die!

 Moi, 


Tällä kertaa on aika aloittaa uuden retropelikokoelman ruotiminen, joka kattanee todennäköisesti ainakin suurimman osan kevättä ja alkukesän. Limited Run Games ja Konami julkaisivat lajitelman Marvel-aiheisia pelejä, joista suurinta osaa ei ole nähty lainkaan yhteensopivina nykyajan laitteille ilman emulaattoreita, tai muita vippaskonsteja. Kokoelman nimi on Marvel Maximum Collection. 

Melko kattava kokoelma sisältää seuraavat pelit: 

- X-Men Arcade, vuodelta 1992

- Captain America and The Avengers, 1991

- Spider-Man & Venom: Maximum Carnage, 1994

- Spider-Man & Venom: Separation Anxiety, 1995

- Spider-man & The X-Men: Arcade's Revenge, 1992

- Silver Surfer, 1990

Lisäksi jostain peleistä on useita eri versioita, mutta mennään niihin sitten kun se on ajankohtaista. Tämänkertainen valikoima on siinä mielessä mielenkiintoinen, että tarjolla ei ole vain kiistattomia helmiä ja klassikoita, vaan mukana on useampikin kyseenalaista mainetta nauttiva teos, esim. jokaisen AVGN:n videoita katsoneen vanhalta tutulta, LJN:ltä. 

Ensimmäinen peli sellainen kuitenkin on, etenkin ysärillä kasvaneiden jenkkien silmissä, nimittäin X-Men The Arcade Game Konamilta. Vuonna 1992 Ryhmä-X nautti todennäköisesti suosionsa huippua ja samana vuonna ilmestynyt Jim Leen X-Men #1 myi 8 miljoonaa kappaletta, ollen edelleen kaikkien aikojen menestynein Amerikkalainen sarjakuvalehti. 1992 alkoi myös X-Men the Animated Series, joka pisti lisää löylyä kiukaalle ja teki porukasta tunnetun myös sarjakuvien ulkopuolella. Samaan aikaan ilmestyi tietenkin keräilykortteja ja ties mitä oheistuotteita. Moni muistelee tätä ajankohtaa X-Menin kulta-aikana, eikä se varmasti ole kaukana totuudesta. Edes Foxin elokuvasarja ei nostanut mutanttien osakkeita samalle tasolle kun ysärin huippusuosio, eikä samanlaista kiistatonta ykköspaikkaa ole sen jälkeen saavutettu, vaan nykyään Avengers on se Marvel-ryhmien tunnetuin porukka. Itselleni X-Men lukuisine johdannaisineen on edelleen kärjessä, eikä mikään muu Marvelin porukka yllä edes lähelle. Tuohon ympäristöön täräytti Konami kolikkopelinsä, joka oli parhaimmillaan kuuden pelattava massiivinen järkäle, jossa hyödynnettiin peilejä heijastamaan kahden monitorin kuva rinnakkain luomaan illuusio yhdestä, super leveästä näytöstä. Konamilla oli jo aiempaa kokemusta ja menestystä mätkinnöistä TMNT Arcaden pohjalta ja tällä kertaa homma vietiin vielä pidemmälle. 

Magneto on taas valtaamassa maailmaa Pahojen Mutanttien Veljeskunnan (loistava nimi, siinä ei liikaa kierrellä, mikä on homman nimi) ja Sentinel-robottien avulla. Myös Professori X on kidnapattu, joten maailman pelastaminen jää jälleen Ryhmä-X:n hommaksi. On aika valita yksi kuudesta mutantista ja mätkiä pahiksia kuonoon, muutamaa nappia innokkaasti takoen. Hahmovalikoimasta löytyvät Kyklooppi, Storm, Painajainen, Kolossi, erikoisena valintana ja ajan kuvana Dazzler, sekä tietenkin Kanadan karvainen tappi, Wolverine. Kaikilla on samat kolmen napin kontrollit, lyönti, hyppy sekä erikoiskyky, mutta pienillä hahmolle sopivilla nyansseilla. 

Mätkintä on menevää ja ulkonäkö sekä etenkin äänisamplet ovat mainioita ja luovat tunnelmaa. Koko homma on ohi noin puolessa tunnissa, jos vaan jaksaa mättää krediittejä koneeseen, mikä onkin tarpeen, koska vaikeustaso on viritetty viemään kersojen viikkorahat taskun pohjilta, kuten tuohon aikaan oli tapana. 

Peli on äärimmäisen suoraviivainen, eikä se tarjoa sinänsä mitään uraauurtavaa tai hienoja oivalluksia, mutta se on edelleen erittäin mukaansatempaava ja sujuva mätkintä. Spritet ovat tyylikkäitä ja tarkasti esikuviensa näköisiä. Ymmärrän hyvin, miten tästä tuli lämmöllä muisteltu klassikko. Kannattaa kokeilla, jos aiheeseen ja ajankohtaan liittyy lämpimiä muistoja, ta kuten Magneto sen sanoi: “Welcome to die!”.



Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan! 


-jarmo




Comments

Popular posts from this blog

Lucasin Hengessä

 Hei, Tällä viikolla tutustuin lisää Capcom Fighting Collection 2:n valikoimaan. Pelinä on Plasma Sword, tai vaihtoehtoisesti Star Gladiators 2. Peli on alunperin vuodelta 1998, mutta Dreamcastin kotikonsoliversio julkaistiin vuotta myöhemmin. Kolikkopeliversio nähdään siis pelihallien ulkopuolella ensimmäistä kertaa tämän kokoelman myötä.  Plasma Sword jatkaa Capcomin vähemmän tunnettujen 3D-pelien sarjaa selvästi Star Wars-vaikutteisella asetelmalla, missä monen sorttiset avaruustaistelijat kohtaavat perinteisessä 1 vs 1 taistelussa. Pelin pahis on sonnustautunut mustaan, samurain haarniskaa muistuttavaan kostyymiin, joten mielleyhtymä on selvä. Mukana on myös melkoisesti Wookieta muistuttava karvaturri. Hahmoja on melko runsas määrä, mutta valikoima ei ole ihan niin monipuolinen kuin voisi luulla, koska suurin osa hahmoista muistuttaa suuresti jotain toista taistelijaa. Kaikista on siis vähän niinkuin “hyvis” ja “pahis” versiot hieman eri ulkonäöllä.  Capcom käyttää tä...

Lisää Capcomia

 Hei, Tällä kertaa blogit jatkuvat jälleen Capcomin taistelupelien merkeissä, nimittäin Toukokuussa julkaistiin lisää klassikkopelejä uudessa paketissa. Capcom Fighting Collection 2 sisältää 8 peliä vuosituhannen vaihteen tienoilta, vuosilta 1998-2004. Tällä kertaa mukana on myös Capcomille vähemmän tyypillisiä 3D-taisteluita, joista muutama on varsin harvinaista herkkua. Nyt keskitytään yhteen näistä vähemmän tunnetuista, mutta sitäkin mielenkiintoisimmista peleistä, nimeltään Project Justice, tai Moero! Justice Gakuen, vuodelta 2000. Peli on Rival Schools -nimisen mätkinnän toinen osa. Kuten nimestä voi päätellä, peli on animetyylisen lukion ympärille rakennettu asetelma, jossa koulujen varsin värikkäät oppilaat ja opettajat osallistuvat 3 vs 3 mätkintöhin rehtoria myöten. Tuttujen tyylien, kuten Karaten ja Judon lisäksi tehokkaaksi taistelijaksi oppii pelaamalla mm. baseballia, lentopalloa ja viulun soitolla. Tai sitten vain olemalla liikunnan opettaja. Hahmojen design on lennok...

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...