Tällä kertaa tutustumme peliin, joka on ajankohtainen sillä tavoin, että ensi kuussa ilmestyy kokoelma, joka sisältää peräti 15 kappaletta sarjan pelejä, 18 jos laskee mukaan saman tiimin kolme muutakin. Ei, ei ole Final Fantasy, Mega Manitkin on justiinsa julkaistu ja suurin osa nykyajan pelisarjoista ei voi edes haaveilla 18:sta osasta. Kyseessä on Kunio -kun Nekketsu -sarja.
Että mikä!? Kuuluu tässä vaiheessa varmaan useammankin näytön toiselta puolen. Tämä ei ole ihme, sillä pelisarja on ollut viimeksi ajankohtainen suuren yleisön silmissä lähes 30 vuotta sitten: NESille ilmestyi aikoinaan sellaiset pelit kuin Nintendo World Cup -jalkapallopeli sekä River City Ransom -mätkintäpeli. Molemmat kuuluvat samaan sarjaan, mutta valkopesu oli etenkin jalkapallon osalta niin vahvaa, että sitä oli mahdoton tunnistaa, varsinkin internetittömään aikaan.
Nekketsu Kouha Kunio-kun (suunnilleen: kuumakalle kovis Kunio) on Technos Japanin (nyt Arc System Works) hahmo ja pelisarja, joka alkoi Famicomilla 1986 perinteisieen tyylisenä sivulle scrollaavana mätkintäpelinä ja sittemmin laajentui ties mihin aiheisiin ja usealle alustalle. Keskeisenä aiheena ja hahmona on kuitenkin aina lukiopoika Kunio, joka on koulun kovis, muttei kuitenkaan sellaella douché-tavalla ja Kunion kaverit ja vihuliaset. Pelien ideat kuitenkin vaihtelivat mätkinnästä urheiluun ja jopa historialliseen näytelmäkerhoon. Nämä kaikki kuitenkin oli toteutettu samanlaisella humoristisella graafisella tyylillä, jossa ilmeikkäät hahmot vilistivät ja hutkivat toisiaan ties millä tavoin. Se hahmojen tyyli oli ehdottomasti sarjan tunnusmerkki ja asia, josta pelit ovat voineet jäädä joillekin mieleen. Euroopassa tosin emme saaneet kuin kaksi edellä mainittua ja jenkeille ilmaantui jokunen enemmän, mukaanlukien sarjan eka osa nimellä “Renegade”.
Kunio-kunin ideaa on hankala ymmärtää, ellei tiedä, mistä tämä ajatus toisiaan mätkivistä lukiolaisista alunperin tulee, varsinkin, kun Euroopassa vain yksi peli liittyi aiheeseen, koska jalkapallo muutettiin normaaleiksi maajoukkueiksi.
Banchot, Bosozokut ja Sukebanit
Idea tulee Japanin 50, 60 ja 70 -lukujen oikeista lukio, tyttö- ja moottoripyöräjengeistä. Näillä on hyvin omintakeinen ja tunnistettava tyyli, joka on sittemmin otettu käyttöön mangassa, leffoissa ja animeissa vaikka millä mitalla.
Bosozoku (kanjien perusteella about väkivaltainen vauhtiheimo) on termi näille pojille, jotka ajelivat moottoripyörillä ja olivat muutenkin raggareita, moni apinoi yliammutun amerikkaialisen greaser-lookin (yankii) ja kun se yhdistää siihen, että japanissa on pidettävä koulupukua, niin tuloksena oli vähintäänkin mielenkiintoisia viritelmiä, varsinkin niillä, jotka vielä olivat koulussa, eikä drop-outteja. Bancho on taas puolestaan nimitys “nuorisorikolliselle”
Sukeban on termi jengitytöille, jotka ottivat usein koulupukunsa ja tuunasivat siihen logoja, tekstejä, sun muuta.
Nämä ovat ne esikuvat, joista Kunio-kun ottaa aihepiirinsä. Kun kummalta tuntuvia mätkinnän ja urheilun yhdistelmiä tarkastelee tämä simälläpitäen, niin hommaan alkaa tulla järkeä, nämä raggarit ovat lukionsa kerhoissa pelaamassa ja touhuamassa ties mitä milloinkin.
Nyt, kun historialuento on ohi, niin katsellaan tämän kerran peliä: River City Melee Battle Royal Special. Nimet vain pitenee. :D
Tämä on nimensä mukaan tappelupeli, johon on ympätty aika pitkälle jokainen hahmo, joka sarjassa on esiintynyt, takakansi mainostaa että 150. Pugilisteja on vaikka millä mitalla ja teemalla, mm. Gangstereita, Tiger Mask-wrestlinkimiehiä, jopa cheerleaderit osallistuvat. Hauskasti joistain hahmoista on eri versiot, esim. Kuniosta on normaali ja Historiallisen Draaman -versiot, joilla on eri liikkeet. Peli itse on aika simppeli mäiskintä, joka muistuttaa ehkä eniten Smash Brosia: Hahmoilla on eri kyvyt, kestopisteet ja ominaisuudet, muttei mitään monia liikkeitä tai vaikeita comboja. Kaikilla on vain muutama oma erikoisliikeensä ja kaikki hoituu parin napin voimin, niinkuin NES-ajan peleissäkin.
Kentistä löytyy kättä pidempää, joita voi ja kannattaa poimia aseeksi, varsinkin niillä, joiden erikoisliikeet vaativat vaikkapa kepin käteen tai kiven heitettäväksi. Kentissä on toisinaan hauskoja gimmikkejä, kuten jaliskentällä potkaisemalla pallo maaliin kaikki muut kentällä olevat ottavat osuman. Matseissa on tarkoituksena mukiloida vastustajat ja lopuksi jaetaan pisteet. Eniten pisteitä saanut tiimi voittaa. Jännästi matsin voi voittaa, vaikka joutuu tyrmätyksi, jos vain on riittävän menestyksekäs enennenkuin on kanttuvei. Tämä estää parhaan pelaajan gang-up kiusaamisen, joka on etenkin saman sohvan moninpeliin hyvä keksintö. Moninpelinä tämä onkin parhaimmillaan. Yhtä aikaa toisiaan telomaan pääsee neljä raggaria.
Peli on riittävän simppeli, että kuka vain pääsee jyvälle muutamassa minuutissa ja hauskan näköiset Technosin trademark-hahmot ovat edelleen vielä nykyäänkin hauskoja ja ilmeikkäitä. Toisaalta syvyyttä ei löydy mahdottomiin, joten tämä onkin ehdottomasti parhaimmillaan partypelinä tai pienissä annoksissa. Tappeluille on pieni viitekehys-tarina, joka etenee NES-pelien tapaan puhekuplien avustuksella. Kaikilla tiimeillä on oma tarinansa, mutta nämä eivät ole mitään pitkiä, vaan pikemminkin perintesitä tappelupelin tasoa ja mittaa.
Lopuksi vinkki: Kuten alussa mainostin, Joulukuun 20.päivä ilmestyy Technosin 18 pelin Kunio-kun ja Double Dragon kokoelma. Pelistä on fyysinen versio sekä PS4:lle että Switchille ja sen Aasialaisessa versiossa on englaninkieliset tekstit ja menut. Hintaa noin 35€. Retropelien ystävälle sanoisin, että suorastaan puoli-ilmainen, varsinkin kun kokoelma sisältää useamman pelin, joiden kasettien hinnat pyörivät monen kympin ja yli satasen välillä. Minä ainakin importtaan välittömästi, ellei mikään kotimainen pulju tätä valikoimaansa ota.
Kiitoksia kaikille lukijoille, palaan asiaan taas pian!
-Malone
Comments
- Snou