Skip to main content

Eeva Numero Yksi

Moi,

Vuoden ensimmäisessä blogissa on aiheena pieni harrasteprojekti, yhdistettynä lootan avaukseen, sillä tällä kertaa kootaan pienoismalli, tarkalleen ottaen Good Smile Companyn Moderoid-sarjan Evangelion Unit-01. 

Jos seuraa millään lailla animea, tai ylipäänsä laajemmin popkulttuuria, niin Neon Genesis Evangelion on väistämättä tuttu vähintään nimen tasolla. Se taitaa olla tunnetuin ja suosituin yksittäinen robottianime, sen lisäksi, että se on yksi eniten spekuloiduista ja analysoiduimmista animaatiosarjoista, ellei jopa se kaikkein eniten analysoitu. Tämä johtuu siitä, että sarjan loppu jäi hyvin tulkinnavaraiseksi ja siihen on myöhemmin lisätty tapahtumia ja vaihtoehtoisia näkemyksiä sarjan luojan, Hideaki Annon toimesta. Evangelion oli myös harvinaisen synkkä ja hahmojensa tunteita ja psyykkistä tilaa vahvasti kuvaava sarja, varmasti  ainakinosittain siitä syystä, että Anno kirjoitti sarjaa aikana, jolloin hän kärsi melko vakavasta masennuksesta. 

Epätyypillisestä tyylistä huolimatta sarja oli valtava menestys ja Annosta tuli animeteollisuuden supertähti. Nykyään hän ohjaa myös elokuvia, kuten 2016 Shin Godzillan ja uudet näkemykset Ultramanista ja Kamen Riderista. Seuraavana Annon studiolla Kharalla on käsissään piakkoin ilmestyvä Mobile Suit Gundam ja studio on ilmoittanut että uusi Space Battleship Yamato on tekeillä. Lista Annon töistä viimeisen kymmenen vuoden ajalta on kuin “kerää koko sarja” Japanin suosituimpia ja arvostetuimpia klassikkoja. 

Okei, Evangelion on siis merkittävä robottianime ja minä, genren suurena ystävänä päätin, että tarvitsen sarjan päähahmon, Shinji Ikarin ohjastaman Eva-01:n. Oikeastaan on melko yllättävää, että en omista tätä muodossa tai toisessa jo ennestään. Vaihtoehtoja on valtavasti, kuten suositulta animelta voi odottaa, mutta Moderoid-pienoismallisarja osui sopivasti kohtuullisen hinnan ja harrasteprojektin rakoon. 

Lootasta löytyy melko maltillinen määrä osia, jotka on valmiiksi valettu oikeilla väreillä ja mukana on myös jokunen tarra, joilla voi lisätä pieniä yksityiskohtia tuomaan lisää tarkkuutta. Se, että osia ei ole kovin paljon, meinasi sitä, että sain mallin kokoon muutamassa tunnissa ja jäljelle jäi vain vähän yksityiskohtien lisäystä. Kaikki osat sopivat hyvin yhteen, eikä mikään kohta tuottanut hankaluuksia. Koko hela hoito pysyy hyvin kasassa ja myös liikkuu ihan mukavasti. Mikään osa ei tunnu siltä, että se olisi irtoamassa tai että jokin nivel olisi liian löysä.

Tässä EVA:ssa on suurin osa väreistä jo valmiiksi hyvin kohdillaan, mutta lisäsin kuitenkin yksityiskohtia ihan perus pensselillä ja maalilla, Gundam Markereilla ja parilla mukana tulleella tarralla. 

Tämä taisi olla kaiken kaikkiaan kolmas omistamani Moderoid-pienoismalli ja toistaiseksi olen ollut tyytyväinen hinta/laatusuhteeseen. 


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-jarmo



Comments

Popular posts from this blog

Ruostunut Teräsmies

 Moi, Tällä kertaa on luvassa taas blogia aiheesta “muut harrasteet kuin pelit”. Nyt nimittäin otetaan testiin kaksi tuotetta, jotka liittyvät pienoismallien rakentamiseen. Ensimmäinen ja tämän projektin kannalta vähemmän tärkeä ovat Tamiyan akryylimaali, tarkemmin X10 Gun Metal ja toinen, varsinainen testin aihe on niin ikään Tamiyan valmistama Weathering Master-setti.  Käytetyt Välineet Weathering, suomeksi ilmeisesti vakiintunut termi “säistäminen” on sitä, kun pienoismalliin lisätään kulumaa tai likaa tuomaan lisää realismia. Moista hommaa olen harrastanut toisinaan ennenkin, kuten joissain aiemmissa Gundam-blogeissa, mutta melko kevyesti ja hyvin pienillä yksityiskohdilla. Tällä kertaa on tarkoituksena testata ns. ammattilaisten käyttämää menetelmää ja tehdä hieman aiempaa laajempaa ja erottuvampaa jälkeä. Uhriksi ..anteeksi kohteeksi valikoitui tuoreessa muistissa oleva Robot Spirits Char’s Gelgoog. Se on mainio treenikohde, koska siinä on paljon tasaista pintaa ja Weath...

Akiba's Trip, osa 3

 Hei, Blogi palaa tauolta ja minä palasin reissulta pari päivää sitten. Jatkan blogihommia pienellä ja kevyellä katsauksella Tokion nörttihommia harrastavan vierailijan havaintoihin. Onko mikään muuttunut parissa vuodessa ja jos on, niin miten?  Akihabara Se tunnetuin ja eniten turisteja houkutteleva vaihtoehto on hyvin pitkälle ennallaan. Ainoa merkittävä ero on, että entinen Segan (nykyään Gigo) suuri pelihalli on remontissa. Tilalle tulee ilmeisesti uusi samanmoinen. Onneksi parhaat, eli retropelejä, pelkkien UFO catchereiden ja rytmipelien sijaan (toinen Gigon halli hieman edempänä pääkadun varressa, Hirose Entertainment Yard ja Try Amusement Tower) sisältävät pelihallit olivat edelleen auki. Videopelejä oli edelleen saatavilla kutakuinkin samoilla, tai hieman korkeammilla hinnoilla kuin ennenkin. Tarjontaa oli ilahduttavan paljon, eikä tyhjiä hyllyjä juuri näkynyt. Ilmeisesti hintojen korotus on tepsinyt ainakin suurimpaan osaan länkkäri trokareista. Klassinen Superpotato...

Lohenpunainen Paroni Palaa

 Moi, tällä viikolla on vaihteeksi vuorossa pieni harrasteblogi. Palaamme aiemmista blogeista tuttuun Mobile Suit Gundamin maailmaan, kun tällä kertaa avataan ja tuunataan Bandain Robot Spirits-sarjan MS-14S Gelgoog Char’s Custom Model.  Kyllä vain, ensimmäisestä Gundamista tuttu antagonisti, Punainen Komeetta, Char tekee paluun. Tällä kertaa mobile suit on päivitetty perinteisestä Zaku 2:sta viimeistä huutoa olevaan Gelgoog Commander Typeen. Tässä uudessa mallissa erityistä oli sen Gundamin tasoinen suorituskyky ja mahdollisuus käyttää ensimmäistä kertaa tehokkaita beam-aseita Zeonin kehittämässä laitteessa. Näitä valmistettiin Gundamin historiikin mukaan 25 kappaletta ja Char sai tietysti yhden laitteen testiin, loput menivät Zeonin muille pilottiässille.  Lootasta löytyy reilu satsi vaihto-osia, kuten käsiä, tutut moottoriefektit ja useat erilaiset beam naginatan efektit esim. vauhdikkaita dioraamoja varten. Erikoisuutena löytyy jopa katkennut käsi kuvaamaan tiettyä ko...