Skip to main content

Ilmoitusluontoista asiaa

Johtuen siitä että näillä näkymin mulla on ainakin tämän syksyn aikana vähemmän töitä ja sitä kautta enemmän jaksamista sekä aikaa muihin juttuihin, niin aloin miettimään että olisiko hyvä ajatus lisätä blogausten määrää? Läksin päiväkävelylle ja tuumailin samalla seuraavanlaisen suunnitelman:

Jatkossa blogeja ilmestyy 3-4 kappaletta
kuukaudessa, siten, että yksi on aina jotakin uutta
peliä,s arjaa, ilmiötä, tai mistä nyt satun milloinkin
innostumaan käsittelevä blogaus, pitkälle niinkuin tähänkin saakka. Näitä saattaa tulla kuukauden aikana toinenkin, riippuen inspiraatiosta ja kulloisestakin ajankohdasta,siitä tuo vaihteleva määrä. Koitan samalla saada livautettua aina yhden uuden, toivon mukaan mielenkiintoisen hankinnan per kuukausi. Olen varautunut sihen, että aina ei moista välttämättä löydy, varsinkin kun vähentyneet työt näkyvät myös kukkaron paksuudessa.

Näiden lisäksi virittelin idean, että yksi blogaus
kuussa käsittelee aina jotain mun retropeliä tai backlogiin jäänyttä tapausta. Näin saan ovelasti syyn syventyä yhteen vanhaan peliin kerrallaan ja toivon mukaan motivaation läpäistä mahdollisimman monta niistä. Ovelaa, eikö?

Sellaista olisi luvassa lähiaikoina. Miltä kuulostaa?

-Malone

Comments

Snou said…
Kuulostaa hyvältä (paitsi tuo laihtunut kukkaro mutta semmosta fluktuaatiota se on) ! Ja ehkä blogikin alkaisi vähitellen tottua ajatukseen siitä, etten ole robotti jos postauksia on tiheemmin : D

Popular posts from this blog

Ruostunut Teräsmies

 Moi, Tällä kertaa on luvassa taas blogia aiheesta “muut harrasteet kuin pelit”. Nyt nimittäin otetaan testiin kaksi tuotetta, jotka liittyvät pienoismallien rakentamiseen. Ensimmäinen ja tämän projektin kannalta vähemmän tärkeä ovat Tamiyan akryylimaali, tarkemmin X10 Gun Metal ja toinen, varsinainen testin aihe on niin ikään Tamiyan valmistama Weathering Master-setti.  Käytetyt Välineet Weathering, suomeksi ilmeisesti vakiintunut termi “säistäminen” on sitä, kun pienoismalliin lisätään kulumaa tai likaa tuomaan lisää realismia. Moista hommaa olen harrastanut toisinaan ennenkin, kuten joissain aiemmissa Gundam-blogeissa, mutta melko kevyesti ja hyvin pienillä yksityiskohdilla. Tällä kertaa on tarkoituksena testata ns. ammattilaisten käyttämää menetelmää ja tehdä hieman aiempaa laajempaa ja erottuvampaa jälkeä. Uhriksi ..anteeksi kohteeksi valikoitui tuoreessa muistissa oleva Robot Spirits Char’s Gelgoog. Se on mainio treenikohde, koska siinä on paljon tasaista pintaa ja Weath...

Akiba's Trip, osa 3

 Hei, Blogi palaa tauolta ja minä palasin reissulta pari päivää sitten. Jatkan blogihommia pienellä ja kevyellä katsauksella Tokion nörttihommia harrastavan vierailijan havaintoihin. Onko mikään muuttunut parissa vuodessa ja jos on, niin miten?  Akihabara Se tunnetuin ja eniten turisteja houkutteleva vaihtoehto on hyvin pitkälle ennallaan. Ainoa merkittävä ero on, että entinen Segan (nykyään Gigo) suuri pelihalli on remontissa. Tilalle tulee ilmeisesti uusi samanmoinen. Onneksi parhaat, eli retropelejä, pelkkien UFO catchereiden ja rytmipelien sijaan (toinen Gigon halli hieman edempänä pääkadun varressa, Hirose Entertainment Yard ja Try Amusement Tower) sisältävät pelihallit olivat edelleen auki. Videopelejä oli edelleen saatavilla kutakuinkin samoilla, tai hieman korkeammilla hinnoilla kuin ennenkin. Tarjontaa oli ilahduttavan paljon, eikä tyhjiä hyllyjä juuri näkynyt. Ilmeisesti hintojen korotus on tepsinyt ainakin suurimpaan osaan länkkäri trokareista. Klassinen Superpotato...

Lohenpunainen Paroni Palaa

 Moi, tällä viikolla on vaihteeksi vuorossa pieni harrasteblogi. Palaamme aiemmista blogeista tuttuun Mobile Suit Gundamin maailmaan, kun tällä kertaa avataan ja tuunataan Bandain Robot Spirits-sarjan MS-14S Gelgoog Char’s Custom Model.  Kyllä vain, ensimmäisestä Gundamista tuttu antagonisti, Punainen Komeetta, Char tekee paluun. Tällä kertaa mobile suit on päivitetty perinteisestä Zaku 2:sta viimeistä huutoa olevaan Gelgoog Commander Typeen. Tässä uudessa mallissa erityistä oli sen Gundamin tasoinen suorituskyky ja mahdollisuus käyttää ensimmäistä kertaa tehokkaita beam-aseita Zeonin kehittämässä laitteessa. Näitä valmistettiin Gundamin historiikin mukaan 25 kappaletta ja Char sai tietysti yhden laitteen testiin, loput menivät Zeonin muille pilottiässille.  Lootasta löytyy reilu satsi vaihto-osia, kuten käsiä, tutut moottoriefektit ja useat erilaiset beam naginatan efektit esim. vauhdikkaita dioraamoja varten. Erikoisuutena löytyy jopa katkennut käsi kuvaamaan tiettyä ko...