Idän ja lännen geenejä

Terve taas! Päätin laittaa tulemaan uuden pällistelyblogauksen, kun seuraavan pelin pelaaminen venähti ja halusin kirjoitella kuitenkin jotain mukavia.  En voi varsinaisesti kutsua unboksaukseksi, koska tämä on ollut minulla jo viitisen vuotta, mutta tuskin kukaan näitä lukeva on sitä vielä nähnyt. Suoritetaan siis sukellus hieman syvemmälle meikäläisen kokoelmiin.

Olen blogeissa varmasti profiloitunut vahvasti Japanilaisen popkulttuurin ystäväksi. Se ei kuitenkaan ole ainoa intohimojeni kohde, vaan kuvailisin itseäni enemmänkin yleisnörtiksi, toisin sanoen monenlainen genre kiinnostaa. :D 

Yksi pisimpään mukana olleista harrasteista on sarjikset. Kaikenlaiset, mutta etenkin trikoissa kulkevat, lihaksikkaat miehet ja epäluonnollisen kurvikkaat daamit. Meinaan siis supersankareita. Olin mukula 80-luvulla, ja tuohon aikaan Suomessakin julkaistiin reippaasti Marvelin ja DC:n sarjiksia. Näistä yksi suosikeistani oli ehdottomasti Ryhmä-X, eli X-Men. X-Menin tarinat olivat aina dynaamsia ja keskittyivät yhtä paljon, ellei jopa enemmän hahmojen välisiin suhteisiin ja ongelmiin kuin supervoimamukilointiin. Keskeisenä teemana oli erilaisuus ja ennakkoluulot, koska tarinoissa mutanttehin suhtauduttiin aina vähintään epäluuloisesti tai usein avoimen rasistisesti. Meininki oli myös paikoin kuin saippuasarjoissa. Pidän myös X-Menin kansainvälisestä ka progressiivisesta tyylistä: Normaalin patrioottisen amerikkalaisporukan sijaan tiimissä olivat mm. Kolossi Neuvostoliitosta, Painajainen Saksasta, Storm oli jostain P-afrikasta ja Wolverine Kanadasta. Tämä vaihteleva tausta myös näkyi selvästi hahmoissa. Nykyään leffapuolella supersankareita tulee joka tuutista lähes kyllästymiseen asti, mutta minä olen ollut aina enemmän sarjisten ystävä. On se kuitenkin ihan mielenkiintoista todeta, kuinka vanhat sarjakuvasankarit ja tarinat on onnistuttu siirtämään järkyttävän budjetin elokuvapläjäyksiksi.  

Scott Summers -koodinimeltään “Kyklooppi” on Prof. Xavierin ensimmäinen oppilas ja 60-luvulta lähtien Ryhmä-X:n johtajan virkaa pisimpään toimittanut hahmo. Kykloopin mutanttivoimana on, että hänen kehonsa imee ilmakehästä ja avaruudesta uv-säteilyä, jonka hän kanavoi silmistään lähtevänä säteenä. Ongelmana vain on, että säteet eivät ole hallinnassa, vaan Scottin on joko oltava silmänsä suljettuna, tai pidettävä rubiinikvartsista valmistettuja linssejä, jotka blokkaavat säteet. Nuorempana pidin ja ilmeisesti moni pitää vieläkin Kyklooppia jostain syystä tylsänä ja tiukkapipoisena tyyppinä, mutta vanhemmiten sitä alkaa arvostaa järkevää, vastuuntuntoista ja rationaalista johtajaa enemmän kun impulsiivisia, teinin tavoin kapinoivia “cooleja” tyyppejä. 

Lisäksi (uskomattoman monimutkaisissa ja ties miten monta rinnakkaistidellisuutta ja aikajanaa käsittävissä) X-Menin ja Marvelin mutanttien tarinoissa Scottin ja Jean Greyn (Feenix) lapset ja jälkeläiset tuntuvat olevan aina kaikkein tärkeimmät henkilöt mutanttien rodun selviytymisen kannalta. 

Viime aikoina Kykloopista on samalla leivottu enemmän mutanttien Che Guevara-tyyppistä johtajahahmoa, joka ei enää pelaa ihmiskunnan mutantteja alistavien sääntöjen mukaan, vaan ottaa enemmän militantin keulakuvan roolin ja haistattaa samalla pitkät mm. Kapteeni Amerikalle ja Kostajille. Rajansa kaikella, menihän siinä lähes 60 vuotta, ennenkuin partiopoikakin kypsyy. 

Arvostan tätä uutta tyyliä. Supersankarista vapaustaistelijaksi.

Nyt kun historian luento on taas pidetty, niin katsotaan, mitä hyllystä löytyy.

Kotobukiyan Fine Art Statue -sarjan Danger Room Sessions Cyclops on Japanilaisen, aikasemmista blogeista tutun figuvalmistajan ⅙ -mittakaavan patsas ja näyttävimpiä esineitä, mitä minulta löytyy. Kotobukiya tekee japanilaisvalmistajista ehkä eniten myös länsimaisia hahmoja. Tämän sarjan patsaat ovat Kotobukiyan high-end osastoa, mutta kuitenkin vielä jossain määrin hintatasoltaan järjen rajoissa, toisin kuin jotkut nykyään valmistettavat keräilyesineet. 

Näiden ideana on Professori Xavierin Lahjakkaiden Nuorten Koulun kellarista löytyvän superscifi-treenisimulaattorin, Vaarahuoneen skenaario, jossa Ryhmä-X treenaa, tässä tapauksessa mutantteja ahdistelemaan kehitettyjen Sentinel-robottien romutusta. Hahmojen ulkonäkö on Jim Leen 90-luvun alulla uudistanutta tyyliä, tämä kyseinen selvästi mukailee X-Men vol. 2 #1:n kansikuvaa.

Lootassa on numerointi, sama toivon mukaan löytyy myös jalustan pohjasta. Pelikotelo mittakaavan takia.

Ensimmäisenä silmään osuu melko massiivinen paketti, muistan vieläkin kun raahasin tätä viisi vuotta sitten talvella postista himaan. Onneksi asuin sillon konttorin lähellä. Pysti ei myöskään ole aivan kevyt, tämä on valettu hartsista ja painaa about 2,5 kiloa. Jalusta on muhkea Sentinel-robotin mukiloitu nuppi, joka ehdottomasti lisää näyttävyyttä. Itse hahmo on erittäin tarkasti piirretyn esikuvansa näköinen, maalaus on kokonaisuudessaan tarkka ja hienona silauksena visiirin kvartsilinssi on kiiltävää materiaalia, joka on upotettu valun sisään, jolla saadaan aikaan lasinen vaikutelma.

Jalustassa on itse maestron signeeraus. Patsaan on suunnitellut ja toteuttanut Erick Sosa.

Hintaluokassaan erinomainen pysti, lisäksi 1000:een rajattu valmistuserä tekee hyvää keräilyarvon kannalta. Netissä näkeekin tämän sarjan patsaista aika hurjia pyyntöjä, etenkin alkupään, jo pitkän aikaa sitten myynnistä poistuneista, kuten justiina tästä ja esim. Kolossista. 

Siinä oli vähän katsausta, mitä on aikojen saatossa tarttunut haaviin, palaan taas pian asiaan jonkin fiilistelyn merkeissä.

Kiitokset taas kaikille lukijoille!

-malone