Tällä kertaa on luvassa hieman pienimuotoisempi blogaus, johtuen siitä, että viikonloppu meni muuttoapurina ja vielä kaiken kukkuraksi pukkaa flunssaa päälle. Koettakaa kestää. Pelasin perjantaina Famicomilla lapsuudesta jotensakin tuttua peliä, Nimeltään Spartan X. Eikö sano mitään? Ei ihmekään, nimittäin pelin nimi oli NESillä Kung Fu. Joko kuulostaa tutummalta? Jep, tämä on se simppeli sivullepäin scrollaava “Black Box” mätkintä.
“Mikä hemmetin Spartan X”, kysyy moni. Niin kysyin ensin minäkin. No, pelin on kehittänyt alunperin Irem kolikkopeliksi nimellä Kung Fu Master, josta sitten on portattu tämä 1985 Famicom-versio. Jos pitäisi lähteä arvailemaan kummallista nimeä, niin minun Sherlockia hipova päättelyketjuni on tämä: 1984, eli samana vuonna kuin tämän pelin alkuperäinen versio, ilmestyi Jackie Chanin Hongkong-toimintakomedia Wheels on Meals, jonka tunnaribiisi on sattumoisin “Spartan X” Katsokaapa etiketin heppua, näyttää minusta aika paljon nuorelta Jackie Chanilta. Mistä minä tiedän, että sen tunnarin nimi on Spartan X? No, wrestlingin takia, nimittäin japanipainilegenda Mitsuharu Misawalla oli tunnarina tuo sama biisi.
Itse peli on yksinkerrainen kun mikä. Sankarimme Thomas kungfuttaa viisi tasoa, sivulle päin scrollaavassa tornissa, kuin Bruce Leen Game of Deathissa ikään. Joka tason lopussa on pomo ja tavoiteena pelastaa kidnapattu Sylvia. Sen jälkeen peli looppaa vaikeampana. En ole varma, onko tämä ensimmäinen lajityyppinsä edustaja, mutta varmasti yksi ensimmäisistä. Sitten parin vuoden päästä tuli Double Dragonit ja kumppanit. A-nappi on lyönti, B-nappi on potku, ylöspäin hyppää ja alas kyykistyy. Näitä yhdistelemällä mätkitään jonoissa kimppuun käyviä karatemiehiä, kääpiöitä, puukonheittäjiä ja myöhemmin jopa käärmeitä, lohikäärmeitä ja tappajamehiläisiä. Pelissä on joka tason lopussa pomo: Kepillä taisteleva heebo, Bumeranginheittäjä, Iso Musta Mies, Kyttyräselkäinen velho ja itse Herra X. Jokaiseen loppupahikseen on oma tyylinsä tai liikkeensä, joka tepsii hyvin.
Muistelen, että kun penskana pelasin tätä jossain kaverin luona, niin eväät loppuivat Kyttyräselän kohdilla, mutta ikinä en päässyt pelaamaan muutamaa yritystä enempää. Nyt korjasin tilanteen ja noin puolen tusinaa yritystä ja puolta tuntia myöhemmin tärähtivät loppuonnittelut ruutuun. Tässähän on enemmänkin tarkoitus pelata pisteistä, niinkuin vanhoissa kolikkopeleissä yleensä, koska looppeja riittää loputtomiin.
Spartan X on simppeli, hyvin toimiva ja lyhyt, tyypillinen varhainen Black Box-peli, joka on parhaimmillaan ns. “vartin välipalana”. Ei tästä olisi kannattanut NES -ajan useampaa satasta maksaa, mutta nyt Famicomille sai loosen kasetin alle eurolla, joten siihen nähden pidän sijoitusta ja peliä hyvänä.
Sellainen tapaus tällä kertaa, kiitoksia taas lukijoille ja palaan pian asiaan!
-malone
“Mikä hemmetin Spartan X”, kysyy moni. Niin kysyin ensin minäkin. No, pelin on kehittänyt alunperin Irem kolikkopeliksi nimellä Kung Fu Master, josta sitten on portattu tämä 1985 Famicom-versio. Jos pitäisi lähteä arvailemaan kummallista nimeä, niin minun Sherlockia hipova päättelyketjuni on tämä: 1984, eli samana vuonna kuin tämän pelin alkuperäinen versio, ilmestyi Jackie Chanin Hongkong-toimintakomedia Wheels on Meals, jonka tunnaribiisi on sattumoisin “Spartan X” Katsokaapa etiketin heppua, näyttää minusta aika paljon nuorelta Jackie Chanilta. Mistä minä tiedän, että sen tunnarin nimi on Spartan X? No, wrestlingin takia, nimittäin japanipainilegenda Mitsuharu Misawalla oli tunnarina tuo sama biisi.
Itse peli on yksinkerrainen kun mikä. Sankarimme Thomas kungfuttaa viisi tasoa, sivulle päin scrollaavassa tornissa, kuin Bruce Leen Game of Deathissa ikään. Joka tason lopussa on pomo ja tavoiteena pelastaa kidnapattu Sylvia. Sen jälkeen peli looppaa vaikeampana. En ole varma, onko tämä ensimmäinen lajityyppinsä edustaja, mutta varmasti yksi ensimmäisistä. Sitten parin vuoden päästä tuli Double Dragonit ja kumppanit. A-nappi on lyönti, B-nappi on potku, ylöspäin hyppää ja alas kyykistyy. Näitä yhdistelemällä mätkitään jonoissa kimppuun käyviä karatemiehiä, kääpiöitä, puukonheittäjiä ja myöhemmin jopa käärmeitä, lohikäärmeitä ja tappajamehiläisiä. Pelissä on joka tason lopussa pomo: Kepillä taisteleva heebo, Bumeranginheittäjä, Iso Musta Mies, Kyttyräselkäinen velho ja itse Herra X. Jokaiseen loppupahikseen on oma tyylinsä tai liikkeensä, joka tepsii hyvin.
Muistelen, että kun penskana pelasin tätä jossain kaverin luona, niin eväät loppuivat Kyttyräselän kohdilla, mutta ikinä en päässyt pelaamaan muutamaa yritystä enempää. Nyt korjasin tilanteen ja noin puolen tusinaa yritystä ja puolta tuntia myöhemmin tärähtivät loppuonnittelut ruutuun. Tässähän on enemmänkin tarkoitus pelata pisteistä, niinkuin vanhoissa kolikkopeleissä yleensä, koska looppeja riittää loputtomiin.
Spartan X on simppeli, hyvin toimiva ja lyhyt, tyypillinen varhainen Black Box-peli, joka on parhaimmillaan ns. “vartin välipalana”. Ei tästä olisi kannattanut NES -ajan useampaa satasta maksaa, mutta nyt Famicomille sai loosen kasetin alle eurolla, joten siihen nähden pidän sijoitusta ja peliä hyvänä.
Sellainen tapaus tällä kertaa, kiitoksia taas lukijoille ja palaan pian asiaan!
-malone
Comments
2) Loppu vetää romanttisuudessaan vertoja FF8:lle
- Snou
Se on tää: https://youtu.be/zwSzkcvLdvE