Paluu Perusasioihin

 Moi,

Tällä viikolla pelinä on kevyt “paletin puhdistaja”, joka on pelinä niin perinteinen, kuin videopeli voi ylipäänsä olla, nimittäin Nintendon vuoden 1983 Famicomin julkaisupeli: Tennis. 

Tennis on videopelinä yllättävän toimiva, sillä pelin ajatus toimii kaikessa yksinkeraisuudessaan hyvin primitiiveselläkin pelikoneella. Tämän todistaa parhaiten Pong lukuisine kotiversioineen jo 70-luvulla. Yksinkertaisimmillaan tarvitaan vain pallo ja kaksi mailaa, mutta Nintendon Tennis vie tämän idea jo hieman Pongia tai Atarin yksivärisiä tikku-ukkoja pidemmälle. Mainio yksityiskohta on, että pallon spriten koko kasvaa sen mukaan, miten korkealla ja lähellä "kameraa" se on. Tämä tuo sekä realismin tuntua, että auttaa arvioimaan pallon lentorataa. 

NESillä/Famicomilla on lukuisa joukko erilaisia tennispelejä, mutta tässä tapauksessa mukana ei ole mitään erikoisuutta tai pelaajan nimeä lisenssinä, joten mukana ei ole Björn Borgia, vaan porukka saman näköisiä ukkoja, joko kaksin tai nelinpelissä. Vaikeustasoja on viisi ja tuomarina toimii tietysti Mario. Pelin suunnittelusta vastasi kukapa muukaan kuin itse Shigeru Miyamoto. 

Pelattavuudessa on omanlaisensa tuntuma verrattuna muihin vanhoihin tennispeleishin. Tässä on mukana ajoitusta, joten miten sattuu napin hakkausta ei sovi yrittää. Lyöntejä on kaksi, A-napilla normaali, matala lyönti ja B-napilla korkea roikku. Jos pallo on osuman aikaan suoraan pelaajan yläpuolella, on tuloksena iskulyönti. Lyönnin suuntaa voi ohjata ristiohjaimella mailan heilahduksen aikana ja myös pelaajan asema suhteessa palloon ja lyönnin ajoitus vaikuttavat siihen, mihin suuntaan pallo lentää, joten mukana on yllättävän paljon nyansseja.  

Vaikeustaso on vaihteleva. Helpoimmalla tasolla pallo liikkuu hitaasti ja tietokonevastustaja tekee paljon virheitä, siinä missä vaikeimmalla meno on todella hektistä ja ohjainta saa takoa tosissaan, että voitto irtoaa. Hyvä esimerkki pelistä, joka sopii kaikille. 

Ulkoasu on ymmärrettävästi simppeli, niinkuin Famicomin julkaisupeleissä tuppaa olemaan. Tästä huolimatta mukana on Nintendon peleille tyypillistä charmia, jota on vaikea selittää. Mukana on tietysti roima annos henkilökohtaista nostalgiaa, mutta kaikki NESin parissa kasvaneet varmasti tietävät mitä tarkoitan. Se on yhdistelmä graafista tyyliä, hahmosuunnittelua, ääniä ja väripalettia, joka on välittömästi tunnistettavissa Nintendon peliksi.

Tennis on todella simppeli Nintendon varhainen peli, jossa ei ole pilvin pimein vaihtelua ja pelimuotoja, mutta se on siitä huolimatta puoleensavetävä ja charmikas tapaus, jonka kanssa viettää mielellään vartin verran aikaa. Peli on myös niin halpa ja helppo hankkia, ettei tätä ole montaakaan syytä olla kokeilematta, jos omistaa Famicomin tai NESin. Pohjimmiltaan kyseessä on eteenpäin kehitetty Pong, mutta sama pätee lähes jokaiseen Tennispeliin koskaan.

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-jarmo