Ihmettä Kerrakseen

 Moi,

Tällä viikolla vaihteeksi ihan muuta kuin Marvelia. Minulla oli jo pidemmän aikaa mielessä kokeilla pitkästä aikaa vähän jotain erilaista ja kuitenkin nostalgista, joten hommasin itselleni viimeisimmän Marion, Super Mario Wonderin, joka julkaistiin viime syksynä. 

Super Mario Wonder vaikutti trailerin perusteella oikein hauskalta tasoloikalta, joka yhdistää sopivasti perinteistä sivulle scrollaavaa tasoloikkaa, mikä on minun ehdottomasti suosimani tyyli tasoloikalle, mutta tuo tuttuun kaavaan mukavasti uutta muokkaamalla kenttien rakennetta ja tyyliä kekseliäästi.

Mario on muista tutuista hahmoista muodostuvan delegaation kanssa valtiovierailulla Flower Kingdomin kuningaskunnassa, minne tietenkin löytää tiensä myös Koopakuningas valloitukset mielessä. Marion ja kavereiden pitää siis taas pelastaa yksi kuningaskunta, tällä kertaa löytämällä maagisia siemeniä, jotka ovat Koopan lapsien valloittamissa linnoissa. Tuttua meininkiä, mutta se on minulle enemmänkin plussaa kuin miinusta. Pelattavan hahmon voi valita Mariosta, Luigista, Prinsessasta, Toadista ja Yoshista. Pelissä on tuttu maailman kartta ylävinkkelistä, jossa valitaan reitti ja kenttä, johon halutaan mennä. Mukana on pientä bonusta ja piilotettua salaisuutta tuomaan hieman lisämaustetta karttaan pelkän kentän valinnan lisäksi. Mukana on myös tuttu neljän pelaajan nettimoninpeli, joka lienee erittäin tervetullutta joillekin pelaajille. 

Ohjaustuntuma on oikein mainio, tuttua meininkiä vaikkapa New SMB-pelejä pelanneille. Utuutena Mario voi käyttää yhtä vaihdettavaa erikoiskykyä, joita löytää matkan varrella. Ne vaihtelevat perinteisestä hatulla leijunnasta uusiin, erikoisempiin kykyihin. Erikoiskyvyt tuovat vaihtelua ja toisinaan helpotusta hankalampiin kenttiin. 

Tästä päästäänkin pelin parhaaseen osa-alueeseen, kenttiin ja niiden suunnitteluun. Wonder on nimensä mukaisesti hämmästyttävän kekseliäs ja luova kenttien suunnittelussa, ja miten perinteiseen sivulle scrollaavaan tasoloikkaan voi luoda variaatiota kekseliäillä kikoilla, joissa hyödynnetään tuttujen konventioiden luomia oletuksia ja sitten rikotaan niitä. Wonder yllättää kerta toisensa jälkeen jollain tavalla, yleensä esitellen jotain mitä pelaaja ei osannut odottaa ja se tekee muuten ehkä jopa kaavamaiselta tuntuvasta perinteisestä Mariosta jälleen uutta ja jotain, mikä tuntuu parhaimmillaan yhtä freesiltä ja jännältä kuin vuonna 1987 kun pelasin NESin Mariota ensimmäistä kertaa. Se pelkästään on saavutus, mitä pidän erinomaisen pelin merkkinä. Tuntuu melkein siltä, että Nintendo fleksailee pelisuunnittelulihaksiaan ja tuo mukaan kerta toisensa jälkeen ideoita, joita käytetään vain kerran tai pari, mutta olisivat jo yksinään riittävä idea yhdelle kokonaiselle indie-tasoloikalle. 

Ulkoasu on tuttuun tapaan pirteän “Nintendomainen” mutta sen lisäksi mukan on melko psykedeelisiä efektejä ja odottamattomia näkyjä, johtuen juuri kekseliäistä kenttien erikoisuuksista. Pidän myös siitä, miten Kukkakungaskunnassa kasvit puhuvat ja kommentoivat tapahtumia. Pidän erityisesti erikoisia tapahtumia kommentoivista tulikukista. 

Super Mario Wonder on erittäin hyvä tasoloikka ja mainio esimerkki siitä, miten hyvän videopelin suunnittelun taito ei tarkoita samaa kuin viimeisimmät tekniset saavutukset, grafiikka, tai oikeastaan mikään muu kuin ihan vain mielikuvitus ja ymmärrys siitä, mikä on hauskaa. Tämä peli tuntuu niin lähelle vastinetta 80-luvun Nintendolle, kun Shigeru Miyamoto piirisi Marion kenttiä ruutupaperille kynällä kuin nykyään on mahdollista.

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-jarmo