Moi,
Tällä viikolla on luvassa lisää viime kesän tuliaispelien perkaamista viime kesältä. Jep, näitä riittää, eikä loppu häämötä vielä lähimaillakaan. Vuorossa on Neo Geo Pocket Color Selection vol.1 Switchille. Tässä on kyseessä siis 10 pelin kokoelma, mutta keskityn kuitenkin yhteen peliin kerrallaan. Tarkastelun alle valikoitui vanha suosikki, Samurai Shodown 2 käsikonsolille sovitettuna.
Neo Geo Pocket Color on mielenkiintoinen käsikonsoli, sillä se osuu erikoiseen väliin Game Boyn ja Game Boy Advancen aikoihin. Neo Geo-kolikkopelien valmistaja oli mukana Nintendon Game Boyn dominoimassa käsikonsolikisassa kokonaista kaksi vuotta, mihin mahtuu kaksi käsikonsolia, Neo Geo Pocket ja Neo Geo Pocket Color. Niitä valmistettiin vuosina 1998-2000, eli lyhyen aikaa, mutta siitä huolimatta härvelin peleihin lukeutuu useampiakin erittäin hyviä käsikonsoliversioita tunnetuista pelisarjoista. Itse laite oli teknisesti pätevä ja itse pidän melkoisena saavutuksena sitä, että se onnistuu virransäästössä niin hyvin, että kahdella AA-paristolla irtoaa peliaikaa noin 40 tuntia.
Luonnollisesti kolikkopeliä ei voi siirtää sellaisenaan vuoden 1999 käsikonsolille ja toisena teknisenä rajoitteena on ohjaimet, Neo Geo Pocketissa on nimittäin 2 nappia ja Neo Geo -kolikkopelissä on 4. Kompromisseja oli siis tehtävä, joten katsotaan, kuinka niissä onnistuttiin.
Ensimmäisenä ulkoasu. Mukana on 15 hahmoa (plus yksi pomo on pelattavana koodilla) ja valikoima on, toisin kuin voisi luulla, Samurai Shodown 64:sta, eikä Samurai Shodown 2:sta. Hahmoista on tehty “chibistettyjä” versioita itsestään ja lopputulos muistuttaa hieman yksityiskohtaisempaa versiota Mega Man-hahmoista. Kaikki ovat kuitenkin välittömästi tunnistettavissa ja animaatiot ovat näin pienille sprite hahmoille erittäin yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Värejä on vähän, mutta paletti on hyvin valittu. Kentät ja taustat käyttävät inspiraationa isoveljeään ja ovat niin ikään välittömästi tunnistettavia.
Kontrolleja on yksinkertaistettu, sillä käytössä on vain 2 nappia. Nyt kolmen eri lyönnin voimakkuuden ja potkun sijaan mukana on vain yksi lyönnin voimakkuus ja potku. Mukaan on saatu kuitenkin suurin osa hahmojen tunnetuimmista erikoisliikkeistä ja kaikki tuntuvat toimivan samankaltaisesti kuin isommat esikuvansa. Switchin kontrollit ovat kaukana ihanteellisesta tappelupelin pelaamiseen, mutta homma onnistui siitä huolimatta kohtuullisen hyvin. Tässä tapauksessa yksinkertaistetut kontrollit ovat positiivinen tekijä pelikokemuksessa.
SNK:n tappelupelit ovat tunnettuja siitä, että vaikeustasoa riittää ja jotkut arcade-moodin pomoista ovat naurettavan vaikeita. Tässäkin asiassa on annettu hieman periksi ja vaikeustaso on huomattavasti kohtuullisempi. Se on hyvä asia, sillä käsikonsolin ohjaimilla turhautuminen iskee nopeasti, jos jokainen pienikin epätarkkuus ja virhe johtaa tappioon.
Samurai Shodown 2 Pocket Colorille oli maineensa veroinen, eli oikein mainio käännös kolikkopelistä käsikonsolille. Kehittäjät selvästi ymmärsivät, että koko homma on mietittävä uudestaan, eikä vain yritettävä siirtää peliä sellaisenaan, mikä johtaa väistämättä siihen, että käsikonsolin peli on vain huonompi versio esikuvastaan. Tätä tapahtui näihin aikoihin paljon, suosittelen katsomaan vertailuna esim. karmaisevia Mortal Kombatin Game Boy-porttauksia.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-jarmo
Comments