Heliumia Herralle

 Moi,

Tällä viikolla vuorossa on pitkästä aikaa vanha kunnon, rehellinen Famicomin peli ja vieläpä Nintendon itsensä julkaisemana. Jostain syystä en ole omistanut Balloon Fightia kuin vasta nyt, muutama viikko sitten, joten on korkea aika katsastaa yksi NES:in julkaisupeleistä. Pelin on kehittänyt HAL Laboratories ja luonnollisesti julkaissut Nintendo vuonna 1984. Balloon Fightin taustalta löytyy oikein kunnon ketju Nintendon legendoja, esimerkiksi tuottajana oli Game Boyn suunnittelija Gunpei Yokoi, pelin ohjelmoija oli Satoru Iwata ja musiikin sekä ääniefektit ovat Hip Tanakan käsialaa.  

Balloon Fight lienee monelle tuttu, mutta kerrataan nyt kuitenkin pelin ohjekirjan johdanto: Pelin ideana on, että “Balloonist” -nimellä esiintyvä hahmo taistelee pitkänokkaista naamiota pitäviä, niin ikään ilmapalloilla liikkuvia vastustajia vastaan. Peli muistuttaa paljon Joust-kolikkopeliä, kuten myös periaate, jossa törmäyksessä korkeammalla oleva hahmo voittaa. Törmäys puhkaisee ilmapallon, joita päähahmolla on kaksi ja vastustajilla yksi. Vastustajilla on toisaalta laskuvarjot, joten ne voivat laskeutua tasoille ja pumpata itselleen uudet pallot. Vastustajat pitää siis kolkata niiden laskeutuessa varjoilla, tai ennen kuin ne ehtivät pumppaamaan uuden pallon täyteen. Veden ylle putoaminen on vaarallista, sillä siellä väijyy oletettavasti iso piraija, joka nappaa kaikki vähänkään lähellä veden pintaa liikkuvat. Konsoliversiossa on lisäksi toisena pelimuotona Balloon Quest, joka on sivulle scrollaava esterata, tavoitteena väistellä piikkejä sekä ukkospilvistä lentäviä salamoita. Rata jatkunee ikuisesti, mutta tavoitteena on päästä mahdollisimman pitkälle. 

Peli on erittäin simppeli, mutta sen viehätys tulee kontrolleista, jossa on juuri sopivasti hienostunutta nyanssia ja kaoottisuutta, koska pelissä on varhainen versio fysiikasta, jossa ilmapallojen noste, inertia, sekä törmäykset vaikuttavat kaikki liikkumiseen. Hahmon ohjaus tapahtuu pelkästään ristiohjaimella haluttuun suuntaan ja napeilla räpytetään käsiä, jolla saa lisää nostetta. Vastustajat liikkuvat samalla tavalla ja lentoratojen ennakointi on kaiken A ja O. Haastetta on juuri sopivasti niin, että peli ei ole liian helppo, mutta ei myöskään turhauttavan vaikea. Yksinkertaisissa kolikkopeleissä ei ole muuta tavoitetta kuin pisteet, joten perus pelin on syytä olla hauska ja koukuttava, mitä Balloon Fight kieltämättä on. 

Ulkoasu on varhaista Nintendoa ja omalla tavallaan sympaattisen charmikas, kuten muutkin tämän ajan parhaat Nintendon pelit. Hip Tanakalla on aivan oma tapansa suunnitella pelien äänimaailma ja tunnelma, mistä saadaan hieman esimakua tässä pelissä ja sitten täysi mestariteos esimerkiksi Metroidissa. Jostain syystä luulin aina, että vastustajat ovat pingviinejä, mutta ne ovatkin ilmeisesti ihmisiä, joilla on pitkänokkaiset naamiot.   

Balloon Fight on Nintendon konsolipelien alkutaipaleen parhaimmistoa, itse laittasin tämän samaan sarjaan Donkey Kongin ja Excitebiken kanssa kamppailemaan kärkisijoista. 

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-jarmo