Skip to main content

Vasaran Varassa

 Moi,

Tällä kertaa on aika palata tuttuun ja turvalliseen Famicomin pelitarjontaan. Katsotaan, miltä tuntui Iremin vuoden 1991 Daiku no Gen-san, eli puuseppä Gen (lännessä Hammerin’ Harry). Peli on alunperin kolikkopeli, kuten moni muukin Famicomin peleistä.

Vähemmän yllättäen luvassa on toiminta/tasoloikkapeli, jossa puuseppä Gen puolustaa kotikauppunkiaan pahisten rakennusyhtiöltä, joka aikoo purkaa kaikki talot ja rakentaa tilalle ties mitä. Tämä pelisarja on saanut viimeisimmän uuden osansa PSP:lle 2008 ja melko yllättäen myös 24-osaisen animaatiosarjan samana vuonna. 

Pelissä on kokonaista 5 kenttää, joten kovin pitkästä pelitä ei ole kyse. Osaava pelaaja läpäisee pelin reilussa vartissa, mutta tietenkin ajan hengen mukaan ensikertalaiselle homma ei ole aivan niin helppo. Vaikeustaso nousee melko nopeasti heti ensimmäisen kentän jälkeen, vaikka mistään erityisen vaikeasta pelistä ei ole kyse. Osa vaikeustasosta tulee niin ikään pelin kontrolleista: Tuttuun tapaan A hyppää ja B lyö vasaralla. Hyypyssä on kuitenkin mukana pieni viive ja liukkaus, joka tekee hyppyjen tähtäämisestä ja ajoituksesta hieman hankalampaa kuin luulisi. Sama juttu koskee vasaralla lyöntiä. Gen lyö vasaralla normaalisti ikään kuin heilauttaen sitä kaaressa koko hahmon etusektorille ja vasaran osuman kohta ja ajoitus ei ole aina täysin ilmiselvä. Vasaralla voi myös lyödä ylöspäin tai maahan alaspäin. Kentissä on myös laatikoita, joista voi löytää bonusesineitä, kuten 360 asteen vasaran heilautuksen tai reippaasti normaalia suuremman lekan. Gen ei onneksi myöskään kellisty yhdestä osumasta, vaan pelissä on 4-osainen elämäpalkki. Continuekin löytyy. 

Ulkoasu on kunnossa. Humoristisen näköiset hahmot ovat kookkaita ja hyvin animoituja, taustoissa on jonkin verran vaihtelua, vaikka paukut ovatkin selvästi menneet hahmoihin, eikä kentissä päästä aivan konsolin kirkkaimpaan kärkeen. Etenkin pomot ovat huvittavia tapauksia. Musiikki ja äänimaailma menettelee, mutta ei ole yhtä persoonallinen kuin hahmojen ulkonäkö.

Daiku no Gen-san on varsin pätevä keskitason tasoloikka Famicomille. Pieni epätarkkuus kontrolleissa sekä lyhyt kesto estävät nousun konsolin parhaimmistoon, joten sanotaanko, että kyseessä on jännä import-kuriositeetti.



Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-jarmo      


Comments

Popular posts from this blog

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...

Tutkapari

Otetaan tähän väliin unboksaus, ikäänkuin kevyempänä blogauksena parin pidemmän jälkeen. Nämä eivät ole tuliaisia sanan varsinaisessa merkityksessä, koska en roudannut niitä itse, vaan annoin suosiolla postin kuljetettavaksi. Siinä ne nyt kököttävät, kaksi pahvista “mailer" boksia (mailerin tarkoitus on pitää varsinainen laatikko kuosissa).  Vaan mitäpä lootista löytyy? Katsotaan: Kaksi kappaletta Megahousen Excellent Model -sarjan Kuroko’s Basketall -figuureja, ⅛ mittakaavassa. Kuroko ja Kagami, Seirinin dynaaminen duo ja sarjan päähahmot. Nämä ovat uudempia, tummalla peliasulla (tuo seirinin musta peliasu on muuten koko sarjan hienoin), figuista on myös aiemmin julkaistut versiot vaaleilla paidoilla ja housuilla. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, mailereiden ansiosta myös laatikot ovat aivan koskemattoman näköisiä. Itse figuureissakaan ei ole valittamista, sculptaus on mainio, asennot luonollisen näköisiä ja maalaus oikein mukavaa jälkeä, mis...
Akiba’s Trip, osa 3.  Japanian matkakatsauksen kolmannessa osassa tutustutaan pelitarjontaan. Etenkin retro- ja käytetyt pelit ovat pääosassa, johtuen siitä, että ne sattuvat olemaan erityisen lähellä allekirjoittaneen sydäntä. Uusista peleistä paikan päällä kiinnostavimmat olivat limited edition -bokseja ja erilaisia animepelejä- ja visual novelleja. Muuten sieltä löytyy hyllyiltä ne ihan samat PS4 ja Switch -pelit kun täältäkin, eikä yhtään sen halvemmalla. Retropelejä halajavalle kaksi ilmiselvää ja isointa ovat legendaarinen, joidenkin hieman jo turistirysäksikin leimaama Superpotato ja Trader. Superpotato.  Tämä klassinen pelikauppa sijaitsee keskustan lähellä, vain pieni koukkaus pääkadulta sivuun. Aivan vastapäätä ovat edellisen blogin Akiba Cultures Zone ja Kotobukiya. Superpotato on viime vuosina kärsinyt turistirysän maineesta ja korkeiden hintojen syytöksistä, itse käyneenä pistän tämän jenkkituristien piikkiin: joitain vuosia sitten jenkit älysivät, että japan...