Skip to main content

Posts

Yön Ritari Pikselöityy

 Moi, Tällä kertaa on luvassa paluu retropelien pariin. Eikä ihan minkä tahansa retropelin, vaan kyseessä on yksi parhaista NES/Famicom -lisenssipeleistä ja monissa keskusteluissa ainakin ehdokkaana ehkä jopa kaikkein parhaaksi, mikä on aika kova saavutus jo pelkästään siitä syystä, että useimmat lukuisista Capcomin Disney-peleistä olivat loistavia. Kyseessä on siis Sunsoftin Batman vuodelta 1989. Muualla kuin Japanissa julkaisu tosin livahti vuodelle 1990. Tim Burtonin Batman oli ensimmäinen supersankarielokuva, jonka minä muistan saaneen suuren ennakkohypen, mainostusta ja paljon oheistuotteita. Se tuli lisäksi täsmälleen oikeaan aikaan, eli kun olin 9 -vuotias. Oikeaan aikaan tuli myös Nintendon NES ja sitä myötä Batman-peli. En koskaan omistanut NES-Batmania itse, mutta silti sitä tuli pelattua usein, joko vuokralla tai kaverin luona. Monen muun sen ajan pelin tapaan Batman ei ollut helppo, joten läpi asti se ei koskaan mennyt, eli nyt oli aika korjata tilanne, kun löysin Famic...

Smurffit Steroideissa

 Moi, Tällä viikolla pelinä on viime vuonna ilmestynyt, Focus entertainmentin julkaisema kolmannen persoonan toimintarymistely Warhammer 40000: Space Marine 2. Vähemmän yllättäen peli on jatkoa vuoden 2011 Space Marine ykköselle ja jatkaa Ultramarine-kapteeni Tituksen edesottamuksia Warhammer 40000:n synkän goottilaisessa tulevaisuudessa. Tällä kertaa kohdataan avaruusörkkien sijaan Alienin Xenomorpheja ja Starship Troopersin ötököitä muistuttavat muukalaiset, Tyranidit, sekä tietysti Kaaoksen jumalia palvelevat petturit.   Kapteeni Titus on ensimmäisen pelin tarinassa nähdyistä syistä johtuen ollut toisaalla, mutta tuodaan takaisin Ultramarineiden palvelukseen itsensä kuuluisan komentaja Marneus Calgarin käskystä, tosin tällä kertaa alennettuna luutnantiksi. Tarina itsessään on suoraviivainen, ehkä jopa vähän liiaksikin, sillä se muistuttaa todella paljon ensimmäistä peliä. Warhammer 40k:n maailma taipuisi kyllä paljon monisyisempäänkin tarinaan yksityiskohtiensa, hahmoj...

Vaeltava Sielu

 Moi, Tällä viikolla pelinä on suosikkistudioihini kuuluvan Acquiren viime vuoden marraskuussa julkaisema, ulkoasultaan vahvasti PS1-vaikutteinen Edo-kauden toimintaseikkailu Amedama. Nimi koostuu kahdesta kanjista, jotka tarkoittavat sadetta ja sielua, mikä kuvaa melko tarkasti pelin teemaa. Pelasin näin aluksi 2 tuntia saatavilla olevaa demoversiota ja hankin sitten sen päätteeksi kokoversion.   Amedama on sivulta kuvattu toimintaseikkailu, jossa nuori sateenvarjojentekijä tapetaa ja hänen pikkusiskonsa kaapataan rosvojen toimesta. Tästä seikkailu kuitenkin vasta alkaa, sillä pojan sielu jää leijumaan hohtavan pallon muodossa ja sen onnistuu siirtyä lähistöllä olevan sammakon kehoon. Tämä on pelin keskeinen idea, tajuttomia tai henkihieverissä makaavia olentoja, eläimiä ja ihmisiä voi posessoida. Tämä ominaisuutta voi ja pitääkin käyttää usein, sillä se, millaisessa kropassa on, vaikuttaa merkittävästi siihen, mitä voi tehdä ja miten keskustelut npc-hahmojen kanssa eten...

Sarvijaakko Pukeutuu Punaiseen

 Moi, Tällä viikolla on vuorossa lootan avaus. Tai, itseasisassa avataan kaksi lootaa, joten luvassa on spesiaalitapaus. Katsotaan, miltä näyttää Bandain S-H. Figuarts -sarjan Ultraman Taro ja Tamashii Effect for S.H. Figuarts White Smoke.  Katsotaan ensin Ultramania. Nyt vaikuttaa siltä, että Bandai on onnistunut koukuttmaan minut ainakin jollain tavalla myös Ultraman figuureihin, mutta onneksi ainakin toistaiseksi olen kiinnostunut lähinnä vanhoista, Showa-ajan Ultramaneista, joita on vain kourallinen. Ultraman Taro on järjestyksessä kuudes Ultraman, jota näytettiin TV:ssä vuosina 1973-1974. Sarja on tunnelmaltaan vaihteleva, se yhdistelee perinteisen Ultramanin tyylisen lasten supersankariohjelman ja Ultrasevenin hieman jännitystä sisältävän scifisarjan tunnelmaa, ollen useimmiten siellä keveän tunnelman puolella. Lisäksi jotkut jaksot ovat vain.. sanotaanko, että erikoisia. Ultraman Taron ihmishahmo on kotaro Higashi, joka on maankiertäjä, nyrkkeilijä ja maailmanpelastusfi...

Robotti Rullaa

 Moi, Tällä viikolla on vuorossa vähän rentoa ravintolanpitoa. Game Passista löytyi nimittäin hauskalta vaikuttava ravintolasimulaattori nimeltään Rolling Hills: Make Sushi, Make Friends. Pelin kehittäjä on Catch & Release, LLC ja Julkaisijana toimii Humble Games.  Ideana on, että ystävällinen sushikokki-robotti, Sushi-Bot muuttaa uneliaaseen Rolling Hillsin kylään ja ja avaa sinne ravintolan. Samalla tavataan kylän asukkaita ja tehdään idyllisestä pikkukaupungista houkutteleva matkailukohde. Peli toimii siten, että Sushirobotti tekee annokset kätevästi laitteella, joka arpoo liukuhihnalle satsin erityyppisiä annoksia, jotka erotellaan väreillä. Ravintolaan tulevat asukkaat istuvat pöytään ja tilaavat satunnaisia annoksia, jotka robotti sitten tarjoilee, toivottavasti mahdollisimman asiakkaan toiveen mukaisesti ja ajoissa. Samalla pitää siivota tyhjät tarjottimet ja aterimet pöydistä, roskat lattialta, herätellä pöydässä nukkuvia ja pitää ylipäänsä homma hanskassa. Ravinto...

Pikselimiehet Donkkaa Tykimmin

 Moi, Tällä kertaa on vuorossa paluu perusasioihin ja blogin selkärangan muodostavien Famicom-pelien pariin. Katsotaan siis, miltä näyttää Zenbei Pro Basket, eli All-Pro Basketball. Pelin on julkaissut Vic Tokai vuonna 1989. Pelimuotoja on 3 ja yksinpelin lisäksi löytyy myös kaksinpeli, joka on piristävästi 2 pelaajaa vs tietokone. Kolmas pelimuoto ei ole oikein varsinaisesti pelimuoto, sillä se on “watch” jossa katsellaan kun kaksi tietokoneen ohjastamaan joukkuetta pelaa keskenään. Pelissä on mukana 8 joukkuetta, jotka ovat nimetty muistuttamaan oikeita NBA-joukkueita, mutta koska pelillä ei ole virallista lisenssiä, niin Vic Tokain oli tyydyttävä seuraavin:  - New York Slicks (New York Knicks) - Chicago Zephyrs (Chicago Bulls) - Boston Redcoats (Boston Celtics) - Los Angeles Breakers (Los Angeles Lakers) - Dallas Stallions (Dallas Mavericks) - Phoenix Wings (Phoenix Suns) - Seattle Sonics (Seattle SuperSonics) - San Francisco Bayriders (Golden State Warriors) En osaa sanoa,...

Eeva Numero Yksi

Moi, Vuoden ensimmäisessä blogissa on aiheena pieni harrasteprojekti, yhdistettynä lootan avaukseen, sillä tällä kertaa kootaan pienoismalli, tarkalleen ottaen Good Smile Companyn Moderoid-sarjan Evangelion Unit-01.  Jos seuraa millään lailla animea, tai ylipäänsä laajemmin popkulttuuria, niin Neon Genesis Evangelion on väistämättä tuttu vähintään nimen tasolla. Se taitaa olla tunnetuin ja suosituin yksittäinen robottianime, sen lisäksi, että se on yksi eniten spekuloiduista ja analysoiduimmista animaatiosarjoista, ellei jopa se kaikkein eniten analysoitu. Tämä johtuu siitä, että sarjan loppu jäi hyvin tulkinnavaraiseksi ja siihen on myöhemmin lisätty tapahtumia ja vaihtoehtoisia näkemyksiä sarjan luojan, Hideaki Annon toimesta. Evangelion oli myös harvinaisen synkkä ja hahmojensa tunteita ja psyykkistä tilaa vahvasti kuvaava sarja, varmasti  ainakinosittain siitä syystä, että Anno kirjoitti sarjaa aikana, jolloin hän kärsi melko vakavasta masennuksesta.  Epätyypillisestä...