Akiba’s Trip, osa 3.
Japanian matkakatsauksen kolmannessa osassa tutustutaan pelitarjontaan. Etenkin retro- ja käytetyt pelit ovat pääosassa, johtuen siitä, että ne sattuvat olemaan erityisen lähellä allekirjoittaneen sydäntä. Uusista peleistä paikan päällä kiinnostavimmat olivat limited edition -bokseja ja erilaisia animepelejä- ja visual novelleja. Muuten sieltä löytyy hyllyiltä ne ihan samat PS4 ja Switch -pelit kun täältäkin, eikä yhtään sen halvemmalla. Retropelejä halajavalle kaksi ilmiselvää ja isointa ovat legendaarinen, joidenkin hieman jo turistirysäksikin leimaama Superpotato ja Trader.
Superpotato. Tämä klassinen pelikauppa sijaitsee keskustan lähellä, vain pieni koukkaus pääkadulta sivuun. Aivan vastapäätä ovat edellisen blogin Akiba Cultures Zone ja Kotobukiya. Superpotato on viime vuosina kärsinyt turistirysän maineesta ja korkeiden hintojen syytöksistä, itse käyneenä pistän tämän jenkkituristien piikkiin: joitain vuosia sitten jenkit älysivät, että japanissa myydään Famicomin pelejä halvalla, varsinkin kun vertaa niiden omiin nesin ryöstöhintoihin. Tämä liittyy retropelibuumiin, joka alkoi siellä ehkä kymmenisen vuotta sitten. No, nämä neropatit, perus jenkkityyliin säntäsivät japaniin kolmen tyhjän matkalaukun kanssa, mättivät ne täyteen pelejä ja kuskasivat takaisin himaan. koska uusia ei enää tehdä, tämä johti siihen, että japanin suosituimmissa kaupoissa alkoi näkyä “eioota" ja hinnat nousivat. Tästä johtuen oli jokunen vuosi sitten jopa ihan “akihabara draught" -insidentti, kun ahneet lännkkärit ostivat kauppoja tyhjäksi nopeammin kuin 30 vuotta sitten suunniteltu käytettyjen pelien kierto ehti tapahtua. Ikäänkuin vieras laji tunki sotkemaan ekosysteemin. Pahiten osumaa otti juuri se kuuluisin, eli Superpotato, koska suurin ryntäys kohdistui juuri sinne.
Nyt tilanne on onneksi parantunut ja hyllyt jälleen täydempiä. Ilmeisesti pahimmat hamstraajat tajusivat, että vanhat videopelit eivät ehkä sittenkään ole parempi sijoituskohde, kuin vaikka esimerkiksi osakkeet. Itse kauppa sijaitsee kaposen Mariolla ja Pac Manilla koristellun ruskean rakennuksen yläpuoliskossa. Kolme kerrosta, joista kaksi on pelejä ja ylhäällä pelihalli. Alin on pyhitetty 8 ja 16 bittisen sukupolven koneille ja peleille, pääosassa selvästi Family Computer,beli meidän NES ja Super Famicom, eli SNES. Ylempi on tätä uudemmile ja muille,boudoille harvinaisuuksille. Mulla on ollut retropelien ystävänä jo pidemmän aikaa kiikarissa Famicom, koska sille on iso kasa mielenkiintoisia täällä julkaisemattomia pelejä. Täytyy samalla myöntää,.että myös Gamecenter CX TV-ohjelma on ollut iso innoittaja. Superpotato piti nähdä ja famicom kiinnosti, joten sinne vei tieni ekana.
Sisään tullaan naurettavan kapeasta porraskäytävästä ja ylös mennessä Törmäsinkin(lähes kirjaimellisesti) pariin paikalliseen poikaan, jotka olivat tulossa alas. No, meikäläisen kroppa ei mahtunut samaan portaikkoon kenenkään muun kanssa joten minä peruuttelin alas tasamaalle ja pojat luikkivat pienen epäröinnin jälkeen kumarrelleen ohitse. :D Heti ensimmäisen tasanteen kiipeämisen jälkeen näkyikin jo pikseligraffaisia opasteita ja pieni oviaukko, josta Mario morjesti kutsuvan näköisenä.
Herran pieksut! Pitää sanoa,että Superpotato on maineensa veroinen. Pelejä ja konsoleita on kapeat hyllyt väärällään ja tila on käytetty, sanoisinko, tehokkaasti. Mesta suorastaan pursuaa kamiksia, joista isosta osasta on lähinnä kuullut, tai nähnyt vain kuvissa. Jep, hinnat ovat keskimäärin hiukan korkeammat, lieneekö pieni mainelisä? Joka tapauksessa, mukaan lähti AV-Famicom (se uudempi malli, jossa on rca-liitännät) ja puolen tusinaa peliä. Yhteensä taisivat maksaa jotain 130€ paikkeilla konsoliin erikseen myytävän video/audio -piuhan
kera. Kannattaa tsekata vaikka ihan vaan mielenkiinnosta, jos sattuu olemaan hoodeilla.
Trader. Toinen merkittävä vanhojen pelien kauppa on Trader, jolla on Akihabarassa peräti 3 myymälää, mielikuvituksellisesti nimetty Trader Main Store, Trader 2 & 3. Näistä löytyy myös uusia pelejä, jotka ovat yleensä heti kättelyssä katutason kerroksessa. Retropelit löytyvät ylemmistä kerroksista. Ainakin yhdessä näistä (en nyt millään muista, mistä) löytyy myös doujin-osasto, josta nappasin mukaan mielenkiintoisen näköisen Mega Man 2-romhackin, jossa hahmot ja grafiikat olivat korvattu omilla spriteillä. Eipä ollut kallis ja oli kuitenkin ihan painetulla DVD:llä kotelon ja kansitaiteen kera.
Traderia uskallan suositella melkein mihin vain peliostoksiin, valikoima on runsas ja hinnat kohtuulliset. Näiden kahden lisäksi löytyy pienempiä pelikauppoja pilvin pimein. Hyviä diilejä metsästävän kannattaa jälleen poiketa kapeille pikkukujille ja kiipeillä yläkertoihin tai suunnata Marion koristamaa porraskäytävää kellariin, vaikkei edes tietäisi, mistä on kyse.
Netti on väärällään ulisevia jenkkejä, jotka mukamas ovat kaikentietäväiä Japaninmatkaajia ja kirjoittavat dissausblogeja ja tubevideoita Akihabarasta, koska ilmeisesti kuvittelivat, että kaikki pelit pitäisi saada joko ilmaiseksi tai alimman koskaan nettihuutokaupassa maksetun hinnan mukaan. Ne kannattaa unohtaa, jätkät ovat kypsyydeltään about just Pewdiepien (ja sen yhen vajukin joka teki mukamas hauskoja videoita Japanissa, en nyt muista nimeä) -tasolla. Samoja näkee täälläkin esim. divareissa: Näkivät että ebayssa oli joku 2000€ hinta niiden 80-luvun 12345-osaiselle tietokirjasarjalle ja sit suuttuvat, kun divarin pitäjä ei huoli niitä riesakseen edes ilmaiseks.
Sellaista tällä kertaa, kiittiksiä taas lukijoille. Ensi kerralla taidan vähän huilata unboksauksen merkeissä.
-Malone
Japanian matkakatsauksen kolmannessa osassa tutustutaan pelitarjontaan. Etenkin retro- ja käytetyt pelit ovat pääosassa, johtuen siitä, että ne sattuvat olemaan erityisen lähellä allekirjoittaneen sydäntä. Uusista peleistä paikan päällä kiinnostavimmat olivat limited edition -bokseja ja erilaisia animepelejä- ja visual novelleja. Muuten sieltä löytyy hyllyiltä ne ihan samat PS4 ja Switch -pelit kun täältäkin, eikä yhtään sen halvemmalla. Retropelejä halajavalle kaksi ilmiselvää ja isointa ovat legendaarinen, joidenkin hieman jo turistirysäksikin leimaama Superpotato ja Trader.
Superpotato. Tämä klassinen pelikauppa sijaitsee keskustan lähellä, vain pieni koukkaus pääkadulta sivuun. Aivan vastapäätä ovat edellisen blogin Akiba Cultures Zone ja Kotobukiya. Superpotato on viime vuosina kärsinyt turistirysän maineesta ja korkeiden hintojen syytöksistä, itse käyneenä pistän tämän jenkkituristien piikkiin: joitain vuosia sitten jenkit älysivät, että japanissa myydään Famicomin pelejä halvalla, varsinkin kun vertaa niiden omiin nesin ryöstöhintoihin. Tämä liittyy retropelibuumiin, joka alkoi siellä ehkä kymmenisen vuotta sitten. No, nämä neropatit, perus jenkkityyliin säntäsivät japaniin kolmen tyhjän matkalaukun kanssa, mättivät ne täyteen pelejä ja kuskasivat takaisin himaan. koska uusia ei enää tehdä, tämä johti siihen, että japanin suosituimmissa kaupoissa alkoi näkyä “eioota" ja hinnat nousivat. Tästä johtuen oli jokunen vuosi sitten jopa ihan “akihabara draught" -insidentti, kun ahneet lännkkärit ostivat kauppoja tyhjäksi nopeammin kuin 30 vuotta sitten suunniteltu käytettyjen pelien kierto ehti tapahtua. Ikäänkuin vieras laji tunki sotkemaan ekosysteemin. Pahiten osumaa otti juuri se kuuluisin, eli Superpotato, koska suurin ryntäys kohdistui juuri sinne.
Nyt tilanne on onneksi parantunut ja hyllyt jälleen täydempiä. Ilmeisesti pahimmat hamstraajat tajusivat, että vanhat videopelit eivät ehkä sittenkään ole parempi sijoituskohde, kuin vaikka esimerkiksi osakkeet. Itse kauppa sijaitsee kaposen Mariolla ja Pac Manilla koristellun ruskean rakennuksen yläpuoliskossa. Kolme kerrosta, joista kaksi on pelejä ja ylhäällä pelihalli. Alin on pyhitetty 8 ja 16 bittisen sukupolven koneille ja peleille, pääosassa selvästi Family Computer,beli meidän NES ja Super Famicom, eli SNES. Ylempi on tätä uudemmile ja muille,boudoille harvinaisuuksille. Mulla on ollut retropelien ystävänä jo pidemmän aikaa kiikarissa Famicom, koska sille on iso kasa mielenkiintoisia täällä julkaisemattomia pelejä. Täytyy samalla myöntää,.että myös Gamecenter CX TV-ohjelma on ollut iso innoittaja. Superpotato piti nähdä ja famicom kiinnosti, joten sinne vei tieni ekana.
Sisään tullaan naurettavan kapeasta porraskäytävästä ja ylös mennessä Törmäsinkin(lähes kirjaimellisesti) pariin paikalliseen poikaan, jotka olivat tulossa alas. No, meikäläisen kroppa ei mahtunut samaan portaikkoon kenenkään muun kanssa joten minä peruuttelin alas tasamaalle ja pojat luikkivat pienen epäröinnin jälkeen kumarrelleen ohitse. :D Heti ensimmäisen tasanteen kiipeämisen jälkeen näkyikin jo pikseligraffaisia opasteita ja pieni oviaukko, josta Mario morjesti kutsuvan näköisenä.
Herran pieksut! Pitää sanoa,että Superpotato on maineensa veroinen. Pelejä ja konsoleita on kapeat hyllyt väärällään ja tila on käytetty, sanoisinko, tehokkaasti. Mesta suorastaan pursuaa kamiksia, joista isosta osasta on lähinnä kuullut, tai nähnyt vain kuvissa. Jep, hinnat ovat keskimäärin hiukan korkeammat, lieneekö pieni mainelisä? Joka tapauksessa, mukaan lähti AV-Famicom (se uudempi malli, jossa on rca-liitännät) ja puolen tusinaa peliä. Yhteensä taisivat maksaa jotain 130€ paikkeilla konsoliin erikseen myytävän video/audio -piuhan
kera. Kannattaa tsekata vaikka ihan vaan mielenkiinnosta, jos sattuu olemaan hoodeilla.
Trader. Toinen merkittävä vanhojen pelien kauppa on Trader, jolla on Akihabarassa peräti 3 myymälää, mielikuvituksellisesti nimetty Trader Main Store, Trader 2 & 3. Näistä löytyy myös uusia pelejä, jotka ovat yleensä heti kättelyssä katutason kerroksessa. Retropelit löytyvät ylemmistä kerroksista. Ainakin yhdessä näistä (en nyt millään muista, mistä) löytyy myös doujin-osasto, josta nappasin mukaan mielenkiintoisen näköisen Mega Man 2-romhackin, jossa hahmot ja grafiikat olivat korvattu omilla spriteillä. Eipä ollut kallis ja oli kuitenkin ihan painetulla DVD:llä kotelon ja kansitaiteen kera.
Traderia uskallan suositella melkein mihin vain peliostoksiin, valikoima on runsas ja hinnat kohtuulliset. Näiden kahden lisäksi löytyy pienempiä pelikauppoja pilvin pimein. Hyviä diilejä metsästävän kannattaa jälleen poiketa kapeille pikkukujille ja kiipeillä yläkertoihin tai suunnata Marion koristamaa porraskäytävää kellariin, vaikkei edes tietäisi, mistä on kyse.
Netti on väärällään ulisevia jenkkejä, jotka mukamas ovat kaikentietäväiä Japaninmatkaajia ja kirjoittavat dissausblogeja ja tubevideoita Akihabarasta, koska ilmeisesti kuvittelivat, että kaikki pelit pitäisi saada joko ilmaiseksi tai alimman koskaan nettihuutokaupassa maksetun hinnan mukaan. Ne kannattaa unohtaa, jätkät ovat kypsyydeltään about just Pewdiepien (ja sen yhen vajukin joka teki mukamas hauskoja videoita Japanissa, en nyt muista nimeä) -tasolla. Samoja näkee täälläkin esim. divareissa: Näkivät että ebayssa oli joku 2000€ hinta niiden 80-luvun 12345-osaiselle tietokirjasarjalle ja sit suuttuvat, kun divarin pitäjä ei huoli niitä riesakseen edes ilmaiseks.
Sellaista tällä kertaa, kiittiksiä taas lukijoille. Ensi kerralla taidan vähän huilata unboksauksen merkeissä.
-Malone
Comments
C'mon, Americanot purskahti viittä vaille nenästä tän nerokkaan vertauksen kohdalla :D Pakko vaatia spoileria unboksaukseen ja kysyä, että oliko ne Famicom-pelit CIB:bejä tuolla hinnalla? Ei varmana olleet...?
Tuosta Akiban pelipulasta oon vähän kuullutkin. Seurailin aikanaan Pat Contria ja tämä viittasi podcastissaan kyseiseen ilmiöön (tyypistä hehkuu epäluotettavuus mutta toisaalta antoi hyvää katsausta retroskenen korppikotkamaisempaan puoleen). Hieno homma, jos jonkinlainen ns. holtti tuntuu palanneen kuvioon. Kieltämättä tuota kapeiden käytävien ja portaiden tavaramerta kelpaa jo kutsua omaksi ekosysteemikseen :D
Famicom-meininki kuulostaa ihan kiinnostavalta, millaisia pelejä ois kiikarissa sen laitteen kanssa? Youtubessa näkee aika paljon käytettävän flashcartteja originaalin hardwaren kanssa, suunnittelitko sellaisen käyttöä?
Millä muuten luit? Tää layoutti on valittu pääosin mobiilia silmälläpitäen, sillä näyttää aika kivalta.
Jep, kyllä mä tiedän Pat Contrin. Tyyppi tietää kyllä paljon retropeleistä, mut en osaa sanoa sen habituksesta tai mahdollisesta agendasta sen enempää. Keskimäärin pidän niiyä jäbiä, jotka oikeesti pelaavatkin nitä ite ihan hyviksinä. Hamstraajat on perseestä.
Famicom on jännä vehje ja osuu mukavasti mun makuun, koska retron lisäksi on myös sillä tavoin eksoottinen, että sille on paljon pelejä, joita ei täällä nesillä näkynyt. Noin vanhat vielä ovat tekstien puolesta kevyitä, tai sitä ei ole juuri ollenkaan, eli kielimuuri ei ole este kuin seikkailu ja jrpg -osastolla. Ja sen genren näin vanhoja edustajia ei meikäläinen pysty pelaamaan, liian hitaita, kankeita, vaikeita, grindikkäitä. :D
Paljastan unboksausta vielä sen verran, et tää eka ei oo pelejä laisinkaan! D:
Pat on semmoinen jännä, siinä on jotain syvästi itsekästä ja epäluottamusta herättävää, enkä usko että sen kanssa viihtyisi ns. istumassa iltaa. Toisaalta sillä on tosiaan älyttömästi tietoa retrojutuista ja kiistattomasta hoarder-psykoosistaan huolimatta myös pelaakin sen mitä ehtii. Sehän julkaisi joku vuosi sitten NES-opaskirjan, ja sen pienen porukkansa voimin ne kyl tahkosi kaikkia 800+ jenkkijulkaisua niistä tiivistelmät kirjoittaakseen. Eli ei mukava tyyppi, mutta legitti :D
Toi Everdrive-mietelmä lähti siitä, et mm. mainostamani CGQ:n Chris Alaimo keräilee kyllä fyysisiä pelejä, mutta vaan julkaisuja, jotka ovat hälle itselleen merkittäviä tai jotka muutoin muistaa lapsuudestaan. Tarvittava materiaali kanavaa varten - niistä paskemmistakin peleistä - tulee flashcardilta, minkä käytön suhteen Chris onkin ihan avoin.
Mä käyn vähän jaakobinpainia autenttisten pelien vs. romien suhteen, kun periaatteessa täällä PAL-alueella ne aidot julkaisut on useimmiten vieläpä originaalejaan huonompia versioitakin, PS1/2 -alustoilla siis.