Hei, on aika blogauksen! Tällä kertaa aiheena on viime kuun lopulla ilmestynyt retrohenkinen sidescroller The Messenger. Olin nähnyt jonkun verran pelistriimiä ja hehkustusta etukäteen ja päätin tsekata itse, onko peli kehujen arvoinen.
HUOM. Sisältää hienoisia spoilereita, mutta ei mitään tyystin järisyttävää.
The Messenger on Kanadalaisen sabotage-studion tasoloikka, joka ammentaa ilmiselvästi 8 ja 16-bittisten konsoleiden estetiikasta ja pelisuunnittelusta, heti kättelyssä mieleen tulee Nesin Ninja Gaiden. Myöhemmin peli tekee pikku yllärin ja muuttuu enemmän Snes -vaikutteiseksi Metroidvaniaksi. Hienona yksityiskohtana sekä grafiikka että soundtrack muuttuu mukailemaan kyseisiä tyylejä.
Homma alkaa siitä, että Demonikuningas on hyökkäämässä maailmaan, jossa asustaa nuori ninja, ninjakylässä, jonka vanhat patut kertovat profesiaa “läntisestä sankarista, joka pelastaa maailman”. No, homma ei mene putkeen ja lopulta jää nuoren ninjan harteille toimittaa tärkeä viesti lumisen vuoren huipulla asuville tietäjille. Tarinassa on paljon huumoria ja dialogissa puujalkavitsejä, sekä viittauksia peleihin, joista Messenger ammentaa inspiraationsa. Joissain kohtaa huumori on jopa erittäin kekseliästä ja irrottaa nauruntirskahduksia.
Pelattavuus on päällisin puolin simppeliä ristiohjain ja muutama nappi-osastoa, mutta niitä käytetään vallan mainiosti ja pelissä on lopulta reippaasti syvyyttä,sekä pelimekaniikkoja, mm. Ilmahyppy sivaltamalla miekalla hypyn aikana, wingsuit-liitopuku ja Link to the Past -tyylinen kelaava heittokoukku. Näiden yhdistelmä ja kekseliäs kenttäsuunnittelu tekevät sen, että peli on muutakin kuin Ninja Gaiden kopio. Vaikeusaste on kohtuullinen, lukuunottamatta muutamaa pomotaistoa, jossa sitä voisi kuvailla sanalla “kipakka”. Tämä on tietysti meikäläisen mielipide ja olen pelannut tämän tyylisiä pelejä koko ikäni, vasta-alkajalle povaan pieniä ongelmia sisäistää kontrollit ja toteuttaa kaikki kun on kiire. Pelissä on kuitenkin armelias checkpoint-systeemi, joten kuolon korjatessa (yllättävän usein) ei takapakkia tule kuin enintään parisen minuuttia. Mukana on myös kauppa, josta ostetaan upgradeja pelin edetessä. Systeemi ei ole mikään monimutkainen rpg-kykypuu, mutta riittävä tämän tyyliseen toimintapeliin.
Hyvän pelattavuuden ja haasteen lisäksi se, mikä tekee erityisen vaikutuksen ja erottaa tämän monesta muusta viimeaikojen “retrovaikutteisesta” pelistä edukseen on helkkarin hyvä soundtrack, joka on paikoitellen aivan 8 ja 16 -bittisten klassikkopelien tasolla. Tämä on siinä mielessä merkittävää, että yleensä näissä jäädään reippaasti vaikka Capcomin tai Konamin parhaiden chiptune-rallatusten jalkoihin. Nyt löytyi heti pari yhtä tarttuvaa melodiaa kun Mega Manissa aikoinaan. Lisäksi grafiikka on värikästä, vaihtelevaa ja spritet miellyttävät silmää.
Nyt tuli kehuttua Messengeriä oikein urakalla, mutta 7-8 tunnin pelailun jälkeen en ole vielä lähelläkään loppua, joka on tämän tyyliselle pelille erittäin hyvä pituus ja pelkkä liikkuminen yhdistettynä monipuoliseen kenttäsuunnitteluun pitää huolen, ettei peli muuttunut tylsäksi. Tänä vuonna on tullut pelattua monta hyvää peliä, mutta Messenger hiipi kuin yönmusta ninja takavasemmalta ja sivalsi itsensä aivan kärkipaikoille. Näin pelissä potentiaalia videoiden perusteella, mutten arvannut, että tykkäisin aivan NÄIN paljon. On ihan tosissaan hankala keksiä mitään pahaa sanottavaa. Varmasti, jos hieman haasteellinen tasoloikka/toiminta ei kiinnosta, niin peli ei nappaa, eikä myöskään niitä, joille ei 2d-spritet kelpaa, vaan pitää olla viimeisen päälle kolmedeetä ja aa-aa-aata. Muille ei voi kun suositella. Peli on saatavlille PC:lle Steamista (mun pelit pelattiin PC:llä) ja Switchille.
Semmoista tällä kertaa. Lupailin retroblogia, mut tämä ei ollut sitä kuin puolittain. Sitäkin on luvassa myöhemmin. Kiitoksia lukijoille ja vannon vastaavani kaikkiin kommentteihin.
Comments