Malone Plays

Tähän väliin retroblogia vähän eksoottisemman läpipeluun muodossa. Kuten on varmaan aiemmin tullut mainostettuakin, hommasin kesän Japanin matkalta Nintendon Famicomin, eli Family Computerin, eli Japani-NESin. Tämä on se uudempi malli, koska siinä on paremmat liitännät ja ohjainportit, alkuperäisessä Famicomissa ei ollut AV-liitäntää, vaan perus antennipiuha ja kaksi perusohjainta oli kiinteillä piuhoilla, kiinni juotettuna.  Tällä masiinalla pelasin Olen pelaillut konsolilla kaiken näköistä pientä pitkin syksyä, mutta nyt otin peluuseen kunnolla aivan uuden ja vähän pidemmän pelin, tarkoituksena läpäistä peli mielellään yhden illan aikana. Otin myös jokusen kuvan itse pelin aikana, autenttisen tunnelman lisäämiseksi. :D Konami näyttää käyttäneen näitä hahmoja mm. Sarjiksissa Konami Wai Wai World on 1988 julkaistu tasoloikka, joka on aika jännä tapaus: Mega Manista ja Castlevanioista ammentava Konamin tuon ajan tunnetuimpien maskottien yhteinen pläjäys. Jos...

Tällä kertaa laitan näytille unboksauksen ja samalla häpeillen myönnän, että tämä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Yakuza 6 After Hours Premium Edition, eli jo puolisen vuotta sitten ilmestynyt peli, jonka kyllä hankin heti julkaisussa, mutta työhommat ja kesän Japanin matkan odottelu vei juuri tuohon aikaan ison osan blogi-innosta, joten tästä pelistä jäi paljon sanomatta. Otan nyt vahinkoa takaisin ja teen perusteellisemman katsauksen näin jälkikäteen. Yakuza-sarja on hiipinyt pikkuhiljaa vuosien varrella meikäläisen ehdottomiin suosikkeihin, niinkuin varmaan pidempään mun kirjoitteluja seuranneet varmasti tietävätkin. Uskoisin, että tämä johtuu vuodesta 2005 reaaliajassa edenneestä tarinasta ja hahmoista, jotka ovat kehittyneet ja vanhenneet matkan varrella uskottavalla tavalla, sekä elävästä kaupungista, joka on tullut tutuksi, kuin mikä tahansa oikea asuinpaikka. Tämän hetken paras jatkuvajuoninen pelisarja, varsinkin kun Metal Gear on vähän limbossa ja epävarmalla...

Edellisessä blogissa mainitsin, että ostin kaksi Ninja Gaidenia halvalla. Nyt laitan vähän fiiliksiä, millainen peli NG 2:n jatko-osa on. Pelasin tämän heti perään, joten ajankohta on omiaan vertailulle, miten uusittu kehittäjätiimi pärjäsi ilman Itagakin osuutta asiaan. Tämä oli siis Wii U:n paranneltu Razor's Edge -versio, pienen tutkimuksen perusteella alkuperäinen oli reilusti kehnompi peli.  Perusmekaniikat ovat samat, ne voi luntata edellisestä blogista, mutta nyt lisänä on (alkuperäisessä kolmosessa kovasti kritisoitu) heittoveisillä seinän kiipeäminen, eräänlainen vasen/oikea rytmiminipeli ohjaimen liipasimilla, joka kaiketi oli ennen parannuksia vaikea ja persiistä. Tämän lisäksi merkittävin lisä on Ryun kirotun käden ansiosta onnistuva “rage mode” jossa hyökkäysten teho kasvaa combon pituuden mukaan ja lopulta voi aktivoida superhyökkäyksen tai listiä perusvastustajia yhdellä iskulla. Lähes samat aseet löytyvät ja upgrade systeemi on samankaltainen pienillä uud...

Ninja Gai-den, HAI! ..ohjeisti oranssihaalarinen mies mukuloita lausumaan vuoden 1990 elokuvan mittaisessa Nintendo-mainoksessa the Wizard. Menin ja ostin halvalla pari toimintapeliä sarjasta, johon en ole juuri perehtynyt sitten juuri tuon Wizardin ja NESin aikojen, mitä nyt kaverin luona kuistan testailleeni reboot-sarjan ekaa osaa Xboxilla. Kyseessä siis Ninja Gaiden, 8-bittisillä konsoleilla alkunsa saanut ja jo alkuajoista lähtien maineeltaan kipakan vaikea hoocee-miesten peli.  Ninja Gaiden, Tecmon ja Tomonobu Itagakin (se heebo, joka on sisälläkin aurinkolasit päässä ja nahkatakki varmaan kasvaa sen kropasta) hengentuotos, jossa Lohikärmes-klaanin ninja Ryu Hayabusa juoksee, loikkii ja pilkkoo pahiksia ja demoneita tuhatmäärin. Minun ensikosketukseni sarjaan oli eka osa nesillä, joka oli sillon aikoinaan maineeltaan yksi konsolin vaikeimmista peleistä. Tais se mennä sillon aikoinaan läpi, mutta ei se ihan helppo ollut. Sarjasta ei kuulunut SNESin remaster ...

Tällä Kertaa blogissa vähän poikkeuksellinen postaus, vaikka jatkankin edelleen retropelien parissa. Luvassa on ikään kuin tarinatuokio, jossa kerron, kuinka pelasimme kamun kanssa läpi NESin Double Dragon kakkosen viime perjantaina, vieläpä ekalla yrityksellä ja piiiitkän ajan jälkeen. Tämä on mun alkuperäinen, hieman kärsinyt DD2. No, se on selviytynyt yli 25 vuotta. Kansitaide yksi parhaista koskaan. Okei, homma alkoi pääpiirteittäin näin: Meillä on kaverin kanssa toisinaan retropeli-iltoja, jossa on motiivina yhtä paljon kun pelata pelejä ottaa parit mukit ja turista niitä näitä siinä ohessa. Pelailimme paljon muutakin, mutta merkittävin tapahtuma oli juuri Double Dragon kakkosen läpäisy, nimittäin viime kerrasta on aikaa vähintään kymmenkunta vuotta, ellei enemmän. Tähän aikaan mahtuu mukaan jokunen yritys, mutta joka kerralla matka on katkennut lyhyeen, kyseessä ei ole ihan helppo peli.  Double Dragon 2: the revenge on Technos Japanin kehittämä ja Acclaimin...

Uutta blogausta pukkaa. Tälläkään kertaa emme pääse ninjoista eroon, niitä kun tuppaa putkahtamaan esiin loputtomalla syötöllä. Tällä kertaa siirrymme vielä retrompaan, nimittäin aitoon 80-90 lukujen ninjabuumin aikoihin ja Sega Mega Drivelle. Katsastuksessa Segan oman trademark-sarjan kolmas osa, Shinobi 3. Shinobi-sarja oli Segalle 80 ja 90-luvuilla lähes Sonicin vertainen lippulaiva, joka sittemmin on vaipunut melko unholaan. Minäkään en ollut pelannut aikoinaan kuin kahta ensimmäistä, jotka julkaistiin Master Systemille ja Mega Drivelle 80-luvun lopulla, sekä PS2:n uudelleenlämmittelyä, joka oli oikein hyvä, joskin melko armoton vaikeustasoltaan. Kolmas peli, Shinobi 3, Return of the Ninja Master julkaistiin 1993. Huomasin, että kolmosta pidetään sarjan parhaana ja se killuu myös lähes jokaisen "parhaat MD/Genesis pelit" -listauksen kärkisijoilla, joten otin sen testaukseen. Tässä siis mennään lähes kylmiltään 16-bittisen pelin maailmaan. Homma alkaa jotaku...

Lokakuun ensimmäinen blogaus on täällä ja kuten aiheeseen kuuluu Halloween-aikana, käsittelemme varjoissa viihtyviä hahmoja. Ei, ei vampyyrejä tai haamuja, vaan ninjoja. Olen The Messengerin jälkeen edelleen ninja-modessa ja päätin ottaa tarkasteluun pelin, josta on pitänyt kirjoittaa jo useampaan kertaan: Testasin, miltä PS1:n alkuperäisen hiiviskelysarjan (Tenchu ilmestyi about 3-4 kuukautta ennen MGS1:a) eka ja allekirjoittaneen mielestä paras osa, Tenchu: Stealth Assassins tuntuu nykyään.  Tenchu on meikäläiselle pelisarja, joka on erityisen lähellä sydäntä useammastakin syystä. Se oli yksi ekoista PS1-peleistä joita pelasin, ilmestyi juuri sopivaan aikaan kun aloin päästä jyvälle Japanin peli-, leffa- ja sarjistarjonnasta laajemmin (kunniamaininnat Blade of the Immortal, Lone Wolf & Cub, Samurai Fiction ja Kurosawan kelat), hiippailupelit iskivät aika hyvin muutenkin, eikä vähiten MGS 1:n ansiosta. Myöhemmin Tenchun paikkaa sydämessä on vahvistanut tieto sii...