Edellisessä blogissa mainitsin, että ostin kaksi Ninja Gaidenia halvalla. Nyt laitan vähän fiiliksiä, millainen peli NG 2:n jatko-osa on. Pelasin tämän heti perään, joten ajankohta on omiaan vertailulle, miten uusittu kehittäjätiimi pärjäsi ilman Itagakin osuutta asiaan. Tämä oli siis Wii U:n paranneltu Razor's Edge -versio, pienen tutkimuksen perusteella alkuperäinen oli reilusti kehnompi peli.
Perusmekaniikat ovat samat, ne voi luntata edellisestä blogista, mutta nyt lisänä on (alkuperäisessä kolmosessa kovasti kritisoitu) heittoveisillä seinän kiipeäminen, eräänlainen vasen/oikea rytmiminipeli ohjaimen liipasimilla, joka kaiketi oli ennen parannuksia vaikea ja persiistä. Tämän lisäksi merkittävin lisä on Ryun kirotun käden ansiosta onnistuva “rage mode” jossa hyökkäysten teho kasvaa combon pituuden mukaan ja lopulta voi aktivoida superhyökkäyksen tai listiä perusvastustajia yhdellä iskulla. Lähes samat aseet löytyvät ja upgrade systeemi on samankaltainen pienillä uudistuksilla. Mukana on myös quicktime eventtejä, jotka eivät onneksi ole kovin pitkiä tai vaikeita.
Jokunen QTE löytyy. Yleensä niissä hypitään korkeista paikoista
Juoni on yhtä älytön kun ennenkin, tosin nyt pahikset ovat jotain geenimanipulaatio-terroristeja. Maailmaa tässä silti päädytään pelastamaan ja mukana pari päivänselvää twistiä ja yksi ei niin selvä. Samalla Ryusta koitetaan leipoa antisankaria teemalla “sankari vai murhamies” johon liityy myös Ryun kirous. Eipä mitään kummoista kamaa, mut tämän tyyliseen peliin riittävä.
Tässä uudistetussa versiossa pelataan myös pari tehtävää Dead Or Alive tappelupelisarjasta tutulla kunoichilla,Ayanella. Ayane saa omat upgradet ja pelityyli poikkeaa Ryusta hieman, vaan ei paljon. Pelissä on myös haastetehtäviä, joissa on pelattavana jokunen muukin hahmo.
Juoni ei ole kummoinen, mutta ajaa asiansa
Miltäs kolmonen sitten tuntui verrattuna edeltäjään? Edellisestä oppineena otin jälleen helpomman vaikeusasteen, en kaivannut jumeja, varsinkin kun tässä on nytt Gaidenoitu jo aika urakalla. Viisainta oli estää puutuminen. vaikeustaste oli myös vaihdettavissa kesken pelin. Tosin, huomasin että helpompi vaikeusaste lisäsi kädestäpitelymekaniikan, jossa Ryu torjuu tai väistää automaattisesti elämäpalkin ollessa vähissä. Tästä seuraa kokemuspenalti, joten upgradet kertyvät hitaammin jos joutuu turvautumaan käytännössä 90-prosenttisesti tilanteessa kuin tilanteessa hengen pelastavaan autoblokkiin.Vähän vastustin ajatusta mutta menköön.
Ayane noudattaa designiltaan firman linjaa
Toisaalta pelissä oli jokunen kohta, joissa pidin autoblokin suosiolla päällä, vain pääsyäkseni eteenpäin: Tässä oli vielä tuplamäärä kusisia ja pitkiä taisteluja, joissa kestävät vihulaiset vyöryvät loputtomasti päälle ja areena on ympäröity ruudun ulkopulelta ampuvilla sinkomiehillä. Kunniamaininta maagiselle kaapukolmikolle, joiden ominaisuuksiin kuului: Aina kolmestaan, nopeita, kestäviä, suojakilpiä, jatkuva kaukohyökkäyksen spämmäys, sama väistökyky kun pelihahmolla ja aina pitkän normitaistelun päätteeksi. Mulkuin ja aivan perseestä olevin vihollinen ehkä koskaan. En löytänyt missään vaiheessa toimivaa taktiikkaa näihin. Jotenkin tuntui muutenkin että peli olisi ollut aivan raivostuttavan vaikea ilman helpotettua modea. Vähän harmi, että autoblokki muutti jokusen kohdan aivottomaksi napinhakkukseksi, mutta ilman olisin jättänyt leikin sikseen, ei tämä niin hyvä ole, että jaksaisin olla jumissa päivätolkulla jossain paskasti tasapainotetussa tappelussa. Ihmisvastustajia on enemmän kun kakkosessa, mörköjäkin tosin löytyy ihan reippaasti.
Kokonaisuutena meno muistuttaa paljon edeltäjäänsä
Ulkoasun puolesta peli on hieman näyttävämpi kuin 360:n kakkonen, vaikken tiedä onko Wii U:ssa merkittävästi enemmän potkua, luulen että ei. Kyseessä varmaan enemmän moottorin optimointi. Sulavuus on myös säilytetty, lukuunottamatta lopputaistoa, jossa kamaa tsyhii niin paljon ympäriinsä,että framerate kyykkää oikein kunnolla.
Summataanpas taas plussat ja miinukset
+ Näyttävämpi kuin edeltäjänsä
+ Edelleen monin paikoin hauska ja menevä pelata
+ Parempia set piecejä kun kakkosessa
- Huonommin suunnitellut encounterit
- Järkevä vaikeusaste vesitetty
Kun luin mitä tähän oli muutettu peruskolmosesta, niin voin sanoa, että siitä jöötistä kannattaa pysyä kaukana. Ninja Gaiden 3 on paranneltunakin vain “ok” toimintapeli. Saatoin silti tykätä enemmän kuin kakkosesta easy-moden takia. Sen voi kytkeä pois ja takaisin kun verenpaine alkaa kohota. Naisninjan sivutehtävät antoivat vähän tervetullutta vaihtelua.
Lopuksi kahden Gaidenin veteraanininjana voin todeta, että molemmat hyvää alelaarikamaa, jos tyyli ja aihepiiri kiinnostaa, elä maksa paljoa. Ilmeisesti meikäläisen vaatimukset ja toleranssi sietää epäreilua ja kusista suunnittelua on myös muuttunut. Retropeleissä siedän, moderneissa en. Nämä molemmat kuitenkin ovat 2000-luvun alun suunnittelufilosofian tuotoksia, jossa on vielä ajatus, että “hoocee” pelin tulee olla turhauttavan vaikea ja se on lisäarvoa.
Kiitoksia jälleen kerran lukijoille ja palaan asiaan piakkoin.
-Malone
Comments