Nahkaninja

Ninja Gai-den, HAI! ..ohjeisti oranssihaalarinen mies mukuloita lausumaan vuoden 1990 elokuvan mittaisessa Nintendo-mainoksessa the Wizard.

Menin ja ostin halvalla pari toimintapeliä sarjasta, johon en ole juuri perehtynyt sitten juuri tuon Wizardin ja NESin aikojen, mitä nyt kaverin luona kuistan testailleeni reboot-sarjan ekaa osaa Xboxilla. Kyseessä siis Ninja Gaiden, 8-bittisillä konsoleilla alkunsa saanut ja jo alkuajoista lähtien maineeltaan kipakan vaikea hoocee-miesten peli. 

Ninja Gaiden, Tecmon ja Tomonobu Itagakin (se heebo, joka on sisälläkin aurinkolasit päässä ja nahkatakki varmaan kasvaa sen kropasta) hengentuotos, jossa Lohikärmes-klaanin ninja Ryu Hayabusa juoksee, loikkii ja pilkkoo pahiksia ja demoneita tuhatmäärin. Minun ensikosketukseni sarjaan oli eka osa nesillä, joka oli sillon aikoinaan maineeltaan yksi konsolin vaikeimmista peleistä. Tais se mennä sillon aikoinaan läpi, mutta ei se ihan helppo ollut.

Sarjasta ei kuulunut SNESin remaster trilogian jälkeen juuri mitään, kunnes Tecmo reboottasi sarjan vuonna 2004 Xboxin yksinoikeuspelillä. Sittemmin näitä on tullut remastereina, rebootteina ja ties millä nimellä monellekin alustalle, en ala edes yrittää selittää blackeja, sigmoja, gizmoja, machismoja ynnä muita, siinä olisi ainekset jo omalle blogilleen. Millä on eniten merkitystä on se, että nyt sidescroller on vaihtunut 3d-actioniin, siniset ninjatrikoot mustaan nahka-asuun ja tällä kertaa verta ja ruumiinosia ruiskutetaan niin, että naapiurpitäjässä saakka menevät vaatteet pyykkiin. Meno on tyypillistä 90-luvun lopun ja 2000-luvun alkupuolen “extremeä” joka ilmeisesti upposi silloiseen dudekseen, joita varsinkin xbox kosiskeli pääkohdeyleisönään. Tämä asenne näkyy myös sivuhahmoissa, jotka ovat järjestään fetissiasuissa kekisteleviä isotissisiä blondeja. En ole ennen nähnyt CIA-agentin työasuna doninatrix-getuppia. Varmaan Itagakin fetissi tai jotain, koska lähes samanlainen hahmo löytyy jokaisesta miehen ohjaamasta pelistä. Itagaki tosin jätti sarjan ja Tecmon juuri tässä käsiteltävän kakkosen jälkeen ovet paukkuen.

CIA:n virka-asu

Pelasin siis Ninja Gaiden kakkosta 360:llä, kolmosen “razors edge” Wiiulla odottelee läpäisyä seuraavana. 

Juoni on perus toimintaleffa-huttua, josta ei kannata paljon puhua, pahisninjaklaani, demoneita, maailmanvalloitus, sen sellaista. Olen tietoinen pelisarjan maineesta armottomana ja paikoitellen jopa epäreiluna vaikeudeltaan, joten otin suosiolla helpomman kahdesta tarjollaolevasta vaikeustasosta. Jälkikäteen voi sanoa, että hyvä valinta, olisi varmaan jäänyt kesken muuten. 

Pelimekaniikat ovat periaatteessa tämän tyylisistä action peleistä tuttuja, napeilla comboja, torjunta, johon yhdistetään väistö ja oikealla ajoituksella vastahyökkäys. Toimintapelejä vähänkään pelanneet hahmottavat perusasiat. Lisäksi on upgradesysteemi, jossa ostetaan liikkeitä, esineitä ja tehoa ja sen myötä uusia liikesarjoja  aseisiin vihollisista tippuvalla “karmalla”. Aseitakin on useampia: miekan lisäksi wolverine-tyyliset kynnet, sauva, kusarigama, eli sirppi, jonka päässä ketju ja paino, viikate, tuplamiekat ja tonfa, eli poliisin pamppua muistuttavat nuijat. Matka päähän hyökätään heittotähdillä ja veitsillä, jouskarilla ja veden alla gatling-tyylisellä harppuunapyssyllä. Lisäksi tarjolla on jokunen ninjaloitsu, jotka ovat eräänlaisia last-resort temppuja, jotka pääsasiassa vahingoittavat kaikkea ympärillä tai etusektorilla. Senillä voi juosta ja hyppiä rajoitetusti, tätä käytetään jokusessa kohdin tasoloikintaan. Näillä mennään ja pitäisi pelastaa maailma demoneilta.

Pelissä roiskuu ja rapataan todella reippasti

Ja kyllä se pelastui, vaan ei helposti: Jo kakkoskentästä alkaen pomot tarjoavat vaihtelevasti joko tiukan tai ärsyttävään gimmickiin perustuvan vastuksen ja jopa perusviholliset ovat vaarallisia etenkin isoissa porukoissa. Pidän itseäni aika hyvänä tämän tyylisissä peleissä, ainakin Rising hoitui ilman isoja ongelmia, mitä nyt Armstrong aiheutti jokusen harmaan hiuksen. Tämä Ninja Gaiden se puolestaan vyöryttää toinen toistaan pahempia tilanteita, äkkikuolemia toisensa perään ja kameran ulkopuolelta naamaan lentäviä asioita. Pelissä joutuu tosissaan manageroimaan harvakseltaan saatavia parannusesineitä ja hengen pelastavia loitsuja. Parissa kohtaa ei ollut kaukana, ettei padi lentänyt kaaressa ja levy perässä. Joko en sisäistänyt täysin kuinka peli halusi minun tappelevan ja analysoivan tilanteita (väitän että ymmärsin) tai sitten tässä onkin tarkoitus kuolla ja ottaa tunti turpaan, kunnes se kohta lopulta menee. Peli on myös aivan helvetin nopeatempoinen. Tämä yhdistettynä vaikeuteen meinaa sitä,.että pelaaminen oli henkisesti ja fyysisesti kuluttavaa, pystyin pelaamaan enintään tunnin, parin pätkissä ennenkuin alkoi puuduttaa ja keskittyminen herpaantua.

Hämisklaani ottaa gimmikkinsä vähän turhan vakavasti

Kaikesta tästä voi jäädä aika negatiivinen mielikuva, mutta oli pelissä paljon hyvääkin: Se toimii sulavasti ja taistelu on parhaimmillaan todella näyttävää ja palkitsevaa, mikä on tämän tyylisessä pelissä se tärkein osa-alue, kaikki muu on toissijaista. Graafisesti ulkoasu vaihtelee oikein tyylikkään (perinteistä ja scifiä yhdistelevä Tokio) ja ruman ripulin (harmaat luolat) välillä.

Lopuksi voisin summata plussat ja miinukset:

+ Sulava ruudunpäivitys

+ Parhaimmilaan erinomainen taistelu

+ Yleinen meininki suurimman osan ajasta

- Kameran ulkopuolelta hyökkäävät viholliset

- Äkkikuolemat

- Gimmikkiin perustuvat ja kusiset pomotaistelut

Sellainen mixed bag-fiilis jäi Ninja Gaiden kakkosesta. Hyvää ehkä enemmän kuin huonoa, mutta pari niin raivostuttavaa suunnitteluratkaisua, että melkein pilasivat pelikokemuksen jäivät valitettavasti mieleen. 

Pomoilta olisin toivonut enemmän tätä..

..ja vähemmän tätä.

Tästä olikin jo puhetta HKFinin puolella, että Gaidenin jälkeen kun miettii Platinumin Metal Gear Risingia, niin on suorastaan ihme, kuinka se onnistui pääosin välttämään kaikki sudenkuopat, jotka näkyvät niin selvästi Gaidenissa. Jos ja kun Ninja Gaiden on Platinumin pelien jälkeen se seuraavaksi paras tämän tyylin pelisarja, niin ero kärkipaikkaan on valtava.

Sellainen peliblogaus tällä kertaa, kiitoksia jälleen kaikille lukijoille ja palaan pian asiaan! 

-Malone