Skip to main content

Vuoden Parhaat 2018

Pian on vuosi 2018 ohi, joten on taas järjestää perinteinen “vuoden parhaat” -palkintogaala, jossa myönnän erinäisiä palkintoja mille sattuu mielivaltaisesti valituille asioille missä sattuu kategorioissa. Kaikki ovat kuitenkin vahvalla asiantuntemuksella valittuja, tai ainakin pätevämmin kun mikään “best of” -gaala pelialalla.



Vuoden videopeli

Yakuza 6 (PS4)


13 vuotta jatkuneen tarinan viimeinen osa saatiin kunnialla päätökseen ja samalla moni vanha hahmo astuu sivuun, kun seuraava osa aloittaa puhtaalta pöydältä. Jännä pelisarja ja mielenkiintoinen studio, peleissä ei ole tehty koskaan mitään vastaavaa tarinankerronnan osalta. Ehkä paras pelisarja koskaan.
(sori Mario & Zelda, MGS)



Vuoden retropeli

Konami WaiWai World (Famicom)


Hauska Konamin hahmojen yhteisseikkailu jäi mieleen mielenkiintoisen konseptinsa ansiosta. Muitakin ehdokkaita kolkutteli ovella, mutta WaiWai World vei voiton ainutlaatuisen hahmokaartin voimin.



Vuoden paras ostos

Nintendo Famicom AV


Japanista tarttui mukaan retrokonsoli, jonka hankitaa olin miettinyt vuosia. Viimein se on plakkarissa ja vehje paljastui edullisten pelien aareaitaksi. 



Vuoden figuuri

Synapse Majima Goro


Minulla oli tämä ennakkotilauksessa viime vuoden syksystä saakka, koska ennakoin että peijakas saattaa myydä lopuun. Figuuri vielä myöhastyi muutaman kuukauden ja lopulta ilmaantui myyntiin allekirjoittaneen syntymäpäivänä 25.4. Vainu oli oikea, kaikki meni eikä piisannutkaan, koska painos paljastui rajatuksi ja vielä hyvin pieneksi, tietty sen lisäksi että se on niin suosittu hahmo ja pelisarjan suosio pamahti lännessä uusiin mittasuhteisiin sopivaan aikaan. Rare figure GET! Ebayssa ja japanin käytettyjen figujen kauppoihin ilmaantuneista muutamasta yksilöstä pyydetään törkeitä hintoja. Muitakin hyviä tuli hankittua, mutta harvinaisuus lisää prestigeä ja elvistelyarvoa.



Vuoden sarjis

Die Wergelder

Blade of the Immortalin tekijän Hiroaki Samuran uusi sarja, joka on ikäänkuin 70-luvun exploitaatioleffojen hengessä tehty mafia-action trilleri. Vauhdikas, paikoin hauska ja mainiosti piirretty. Robottikätisiä rouvia, yakuzoja, kungfua, mysteeri ja varoituksen sana: Sisältää paikoitellen yllättävän ronskisti kuvattua seksiä ja ihme fetissihommia. Hemmo vähän väläytti näitä mieltymyksiä Blade of the Immortalissa, nyt ilmeisesti teki mitä halusi.



Vuoden elokuva

Blade of the Immortal


Takashi Miiken sadas filmi on onnistunut manga filmatisointi, jossa laitetaan reippaasti tyyppejä poikki ja pinoon kaksi ja puoli tuntia. Ei mestariteos ja tarinasta piti jättää pois 80% tapahtumista ja hahmoista, koska 30 albumia on mahdoton tunkea yhteen leffaan. Silti hyvä, kun miettii, millaisia jöötejä nämä yleensä tuppaavat olemaan.



Vuoden tapahtuma

Akiba's Trip In Real Life


..eli heittämällä ykköseksi kahden viikon Japanin matka kesällä. Yksi parhaista kokemuksista koskaan ja muistoja, jotka eivät unohdu koskaan. Joskus uusiksi. Mulla on tältä reissulta vieläkin matskua blogeja varten

Sitten siirrytään mätien tomaattien osioon:


Vuoden turaus

Blizzconin fiasko


Blizzardin pamput julkisti itsensä kipeäksi maksaneen hoocee -yleisönsä edessä tämän vuoden suurimman pelihulkistuksensa: Paskalle Kiinalaiselle mobiilipelifirmalle ulkoistettu Diablon kännykkäversio. Voitte arvata, kuuluiko paljon hurrauksia. Malliesimerkki otteensa yleisöstään menettäneestä korporaatiosta.



Vuoden pelipettymys

Red Dead Redemption 2


Ei missään nimessä susi, mutta hidas tempo, valtavan pitkät etäisyydet, tarpeettoman pitkät ja hitaat hahmoanimaatiot ja jokunen muu juttu aiheuttavat sen, että minkäänlaista vetoa, kiintymystä tai “vähän vielä” -reaktiota ei syntynyt. Pelaan varmaan kuitenkin loppuun joskus, ehkä.

Kokonaisuutena 2018 oli minulle hieno vuosi. Paljon hyviä pelejä, sarjiksia ja jokunen leffakin ilmestyi, pari pitkäaikaista tavoitetta täyttyi ja sen sellaista. Ensi vuoden olen ristinyt “samuroinnin vuodeksi” pelien osalta, (kyllä, samurointi on verbi) koska ilmestymässä ovat Sekiro, Ghost of Tsushima ja Nioh 2. Lisäksi lännessä ilmaantuu Segan Yakuza studion uusi spinoffi, Judge eyes tai Judgement. Minä sanon Action Attorneyksi. 

Siinä oli kuluneen vuoden highlightsit, palaan asiaan ensi vuoden puolella! Kiitokset kaikille, jotka lukivat ja kommentoivat männä vuonna, toivottavasti jaksatte roikkua mukana ensi vuonnakin.

Supermegaylläriarvonta: kaikkien kommentoineiden tai muuten kiinnostusta osoittaneiden millä tahansa yhteydenottomuodilla kesken arvon paksuhkon mangapokkarin. (Kuroko's Basketball, valitettavasti ei alusta) koska kirjakaupan mokan vuoksi mulla on yksi kaksoiskappale. Postitus venähtää varmaan tammi/helmikuun vaihteeseen, mutta menee mun piikkiin.

-malone


Comments

Anonymous said…
Häh, millon tuo Goro saapui nahkapöksyissään figuhyllyyn? Oisin kommentoinu jos oisin huomannu prkl! Ja öö, osallistun arvontaan kans :9 - Snou
Malone said…
Se tuli huhtikuun lopussa. Kyllä mä muistaakseni ainakin jotain siitä laitoin, tai sitten on dementia iskenyt. :D Nyt täytyy mennä kaivelemaan vanhoja postauksia...
Malone said…
Kyllä vain! Tässä linkki: https://www.tapatalk.com/groups/kojima_visions/lis-yakuzaa-t2492.html#p42231
Juho said…
Jälleen on vuosi paketissa! Monet vuoden tittelien voittajista eivät tätä blogia seuranneena yllätä. Pökäleistä Blizzconin kanssa voisi vääntää kättä myös koko Fallout 76 tekeleenä ja julkaisuna.
Mä jätän suosiolla osallistumatta arvontaan, sarjiksia piisaa muutenkin ja vasta sain kämpiltä vähän tavaraa pois :D luen sitten netistä, jos innostun vielä Kurokosta.

Kippis vuodelle 2019!
Malone said…
Jep, nyt kun blogeja tulee useammin, niin varmasti tulee vähemmän yllätyksiä, koska hehkutan suurinta osaa vuoden parhaista jo etukäteen. Taidankin pitää huolen, että jätän jotain jemmaan ylläreitä varten. :D

Popular posts from this blog

Ruostunut Teräsmies

 Moi, Tällä kertaa on luvassa taas blogia aiheesta “muut harrasteet kuin pelit”. Nyt nimittäin otetaan testiin kaksi tuotetta, jotka liittyvät pienoismallien rakentamiseen. Ensimmäinen ja tämän projektin kannalta vähemmän tärkeä ovat Tamiyan akryylimaali, tarkemmin X10 Gun Metal ja toinen, varsinainen testin aihe on niin ikään Tamiyan valmistama Weathering Master-setti.  Käytetyt Välineet Weathering, suomeksi ilmeisesti vakiintunut termi “säistäminen” on sitä, kun pienoismalliin lisätään kulumaa tai likaa tuomaan lisää realismia. Moista hommaa olen harrastanut toisinaan ennenkin, kuten joissain aiemmissa Gundam-blogeissa, mutta melko kevyesti ja hyvin pienillä yksityiskohdilla. Tällä kertaa on tarkoituksena testata ns. ammattilaisten käyttämää menetelmää ja tehdä hieman aiempaa laajempaa ja erottuvampaa jälkeä. Uhriksi ..anteeksi kohteeksi valikoitui tuoreessa muistissa oleva Robot Spirits Char’s Gelgoog. Se on mainio treenikohde, koska siinä on paljon tasaista pintaa ja Weath...

Akiba's Trip, osa 3

 Hei, Blogi palaa tauolta ja minä palasin reissulta pari päivää sitten. Jatkan blogihommia pienellä ja kevyellä katsauksella Tokion nörttihommia harrastavan vierailijan havaintoihin. Onko mikään muuttunut parissa vuodessa ja jos on, niin miten?  Akihabara Se tunnetuin ja eniten turisteja houkutteleva vaihtoehto on hyvin pitkälle ennallaan. Ainoa merkittävä ero on, että entinen Segan (nykyään Gigo) suuri pelihalli on remontissa. Tilalle tulee ilmeisesti uusi samanmoinen. Onneksi parhaat, eli retropelejä, pelkkien UFO catchereiden ja rytmipelien sijaan (toinen Gigon halli hieman edempänä pääkadun varressa, Hirose Entertainment Yard ja Try Amusement Tower) sisältävät pelihallit olivat edelleen auki. Videopelejä oli edelleen saatavilla kutakuinkin samoilla, tai hieman korkeammilla hinnoilla kuin ennenkin. Tarjontaa oli ilahduttavan paljon, eikä tyhjiä hyllyjä juuri näkynyt. Ilmeisesti hintojen korotus on tepsinyt ainakin suurimpaan osaan länkkäri trokareista. Klassinen Superpotato...

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...