Tällä kertaa katsastamme NESin klassikkoa, joka on minulle jäänyt mieleen ikäänkuin peliurani yhtenä häpeäpilkuista, nimittäin pelinä, jota en muista koskaan läpäisseeni. Konamin Teenage Mutant Ninja Turtles (euroalueella tuolloin “hero”).
Sillon aikoinaan mukulana 80/90 -lukujen taitteessa Turtles oli aika kova juttu ja useimmat, joilta löytyi NES jostain lähistöltä ovat varmasti edes nähneet tämän pelin. Jep, tämä on just se, jossa on pahamaineinen “uintikenttä”, missä monen kersan unelmat (ja ohjaimet) murskattiin. Mullakin oli kokemusta Turtles ykkösestä lähinnä parin kaverilla kokeillun pelin ja vuokrakeikan tai parin verran. Koskaan en peliä omistanut, vaikka muuten ihan mukavasti pelejä löytyikin. No, ostin kasetin alkuperäiselle konsolilleni ja päätin kokeilla, miltä se nykyään tuntuu. Tavoitteena oli: aikaa yksi perjantai-ilta ja pelataan niin pitkälle kun kyvyt, kärsivällisyys ja juomat kantavat. Muistan nähdyistä streameista sen verran, että joitain esineitä, kuten ninjutsu-kääröjä oli syytä kerätä jemmaan myöhempiä kenttiä varten, joten 100% sokkona en mene sisään.
Ensimmäisenä palautuu mieleen mielikuva menevästä tunnarimusasta ja alkudemosta, jossa esitellään Konnat. Donatello on muuten heittämällä paras hahmo ja sillä pelataan niin paljon kun pystytään, muut ovat lähinnä backup healthbareja. Miksi? Siksi, että Donatellon ase on pisin ja naurettavan paljon tehokkaampi kuin kenenkään muun. Etenkin Raphaelin tikarin onneton ulottuvuus ja Michaelangelon lähinnä nakkia muistuttava nunchaku ovat sen verran noloja, ettei niillä tee mitään. Leonardo on välttävä varamies.
Juoni menee sillei, että Silppuri on napannut April O’ Neilin ja mestari Tikun. Pelastusoperaatio alkakoon!
Seuraavaksi muistuu mieleen, että tässä on aika jännät spritet. Vihollisia on vaikka minkälaisia ja vain harva niistä muistuttaa millään tavalla sarjisten tai sen vanhan leffan pahiksia. Mouser-robotteja ja Jalka-klaanin ninjoja löytyy, mutta tuliukot, moottorisahamurhaajat, pommi-ilmapallot, jättiperhoset, mutanttisammakot sun muut taitavat olla Konamin omia hengentuotoksia. Kilpikonnaa voi vaihtaa millon vain ja kaikilla on oma kestonsa. Jos ukko kupsahtaa, niin se “vangitaan” ja kaverin voi saada takaisin pelastamalla tietystä rakennuksesta. Jokaisen kilpikonnan oman aseen lisäksi on kentistä löytyviä ja droppeina tulevia kakkosaseita, kuten heittotähdet, bumerangit ja myöhemmin tärkeät ninjutsukääröt.
Niin, tässähän on tosiaan sidescrollerin lisäksi karttanäkymä, jossa haahuillaan etsien oikeaa rakennusta tai viemäriluukkua. Kontrollit ovat hieman “leijuvan” oloiset ja osuman knockback löytyy Konamille ominaisesti. Ei tämä silti tunnu pahalta, vuosien varrella on tullut pelattua paljon paskemmillakin kontrolleilla. Ainakin ovat riittävän tarkat, kun tottuu.
Muistan selvästi pari ekaa kenttää parhaiten, Bepop ja Rockstedy kellistyivät helposti. Sitten on pahamaineisen padon ja uintikentän aika. Kolme minuuttia aikaa purkaa pommit, tai pato räjähtää. Vaan, eipä aikarajalla varustettu uintikenttä lopulta ole mitenkään kummoinen! Epäilen penskojen murheiden johtuneen siitä, etteivät tajunneet vaihtaa Konnaa, jos sähköistetty merilevä vei keston huonoon kuntoon. Vaihdos on vain tehtävä ennen hengenlähtöä. Pommeja on niin vähän ja kenttä sen verran lineaarinen, ettei pommien paikkojen muistaminen voi olla syynä. Joka tapauksessa, tämä meni ykkösellä oikein.
Sitten pelastetaan mestari Tikku robottiturtlen kynsistä. Tämä kenttä muistuttaa ensimmäistä, mutta hieman vaikeampana versiona, ei kuitenkaan tuottanut murheita.
Seuraavaksi alkavat ongelmat. Karttana toimiva lentokenttä on suurempi kuin alussa, joten hortoiluun tuhraantuu aikaa. Lisäksi turhat keikat vääriin rakennuksiin ja tunneleihin syövät aina kestoa vähitellen, niin varovainen ei voi olla. Tuloksena on edestakainen hinkkaus pizzojen ja etenemisen kesken, kunnes tietää oikean ja lyhyimmän reitin. Jos joku konnista kuolee, niin se on palattava pelastamaan, niitä tarvitsee lopussa kaikkia. Lisäksi kerätyt ninjutsukääröt on säilytettävä ainakin parilla hamolla, muuten viimeinen kenttä on liian vaikea. Tämän tuloksena on mentävä kieli keskellä suuta, koska vaikka continue löytyy, niin ilman esineitä pitää olla joko taitava pelissä tai sitten voi yhtä hyvin painaa resettiä ja aloittaa alusta. Hommaa ei helpota mahdollisuus ottaa vahingossa droppina tippuva paska bonusesine, joka korvaa vaivalla hinkatut kääröt. Farmaustyylillä pelikerralle tulee myös kestoa perus nes peliä enemmän. Tämäkin kenttä lopulta menee, kunhan voittaa helpohkon jättiläis-Mouserin ja sitten edessä on Technodrome ja kaksi viimeistä kenttää.
Se pirulainen vaan pitää löytää luolastosta, joka on täynnä nopeita vihollisia, joita on vaikea välttää. Lisäksi se on randomilla yhdessä luolaston ovista. Jos onni ei ole myötä, on suuri mahis, että koko yritys menee plörinäksi, tässä kohdin nimittäin Kilppareita ei saa enää takaisin, tai ainakaan en tiedä, kuinka moinen temppu olisi mahdollinen. Jep, vanhan ajan pelisuunnittelun kusisuuksia. Technodrome pitää ensin pysäyttää, sitten mennään sisään viimeiseen kenttään ja Silppuria kellistämään.
Niitä kääröjä farmattiin tätä kenttää varten. Kapeilla käytävillä tulevat viholliset on paikoitellen mahdoton välttää, mutta ison, lähes shmup-pelin tyylisen aallon ampuva ja tehokas käärö on pelastus. Näitä kun on jemmassa jokusen kymmentä, niin helpottaa. Loppupahis, itse Silppuri, on naurettavan helppo, pelin haaste on kentissä ja satunnaisuudessa, koska yksikin kunnon moka pelin loppupuoliskolla meinaa resettiä. Sen kun yhdistää muutamaan instadeath-kohtaan, niin johan otsasuoni pullistuu. Pelattavuuden suurin ongelma on osumantunnistuksen epäilyttävä tuntuma. Kaikki muut viat ovat tuon ajan pelisuunnittelun tietoisia ratkaisuja.
Turtlesista jäi mieleen hyvä, mutta muutaman suunnitteluratkaisun vuoksi tarpeettoman turhauttava peli. Sanon silti, että tämä on NESin paras turtles. Kaksi seuraavaa ovat hienompia ja vähemmän turhauttavia, mutta ne ovat Final Fight-koulukunnan arcademätkintöjä ja nykymittapuulla niin helkkarin monotonisia ja vielä jumalattoman pitkiä, tai ainakin tuntuvat siltä, ettei niitä jaksa nykyään oikeasti pelata, ainakaan yksin.
Sellainen oli perinteinen Turtles ykkönen. Kiitoksia kaikille lukijoille ja palaan taas pian asiaan uuden blogin merkeissä!
-malone
Comments
- Snou
Tuossa on jokunen vähän mystinen ja epäselvä kohta, mutta tuntuu, että ne ikäänkun kuuluvat ton ajan peleihin.