Vuoden 2019 ensimmäisessä blogissa katsastamme jälleen Famicomin pelitarjontaa. 53 Stations of Tokaido on tasoloikka, joka pohjautuu melko erikoiseen aiheeseen, inspiraationa on toiminut osittain 1830-luvulla julkaistu sarja piirroksia.
(東海道五十三次 Tōkaidō Gojūsan-tsugi) on Hiroshige Utagawan sarja teoksia, jotka julkaistiin 1833-1834. Ne perustuvat Tokaidon valtatiehen ja sen varrella oleviin 53:een postiasemaan tai pysähdyspaikkaan ja näiden maisemiin. Ieyasu Tokugawa rakennutti 1600-luvulla viisi valtatietä yhdistämään vanha keisarin pääkaupunki Kioto ja uusi Edo. Sitten 1800-luvulla maalari Utagawa kulki tämän matkan Edosta Kiotoon matkaavan delegaation mukana ja vaikuttui maisemista niin, että päätti julkaista kokonaisen sarjan teoksia pohjautuen maisemiin matkan varrelta. Gamecenter CX-jakson perusteella aiheesta on myös olemassa ilmeisesti melko tunnettu laulu, jonka melodia toimii pelin taustamusiikkina.
Sunsoftin 1986 Famicomille julkaistu peli puolestaan kertoo ilotulitteiden tekijä Kantarosta, joka pyrkii ajoissa häihinsä matkaten jalan Kiotosta Edoon. Lieneekö asialla appiukko, vai mikä kiikastaa, mutta homma on helpommin sanottu kuin tehty. Peli on päällisin puolin perinteinen toimintatasoloikka, jossa hahmo etenee vasemmalta oikealle vältellen esteitä, kuoppia ja vihulaisia, hyökkäyskeinona toimii heitettävät pommit.
Peli on kuitenkin omaperäisen aiheen lisäksi monin osin melko tavallisuudesta poikkeava, minkä vuoksi valikoin tämän myös blogauksen aiheeksi: Ensimmäinen on sankarimme Kantaro. Ilotulitteiden tekijä nyt ei ehkä muutenkaan ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen kun mainitaan “toimintasankari” ja se näkyy myös pelissä. Heppu ei ole mikään erityisen nopeasti tai ketterästi loikkiva ja hyökkäyspuolikin hieman epävarma. Hahmo nimittäin liikkuu vähän hitaan ja lipsuvan tuntuisesti ja hyökkäyksenä toimivassa pommissa on pari ongelmaa: pieni viive heittoanimaation vuoksi ja itse pallero lentää pienellä kaarella, eikä suoraan. Uutta pommia ei voi heittää, ennenkuin edellinen on pamahtanut, joten on heitettävä harkiten ja hudeille ei ole juuri varaa. Lisäksi tämä on “yksi osuma ja vainaa” -koulukunnan teoksia. Kolme ukkoa, ehkä jokunen lisäri pisteistä, ei continueja, eikä jatkokikkoja. Tässä vaiheessa varmasti valkenee, että peli on vaikea.
Vihollisia riittää. Perusvastustajina toimivat loikkivat ninjat ja yorikit, eli poliisit. Hankalampia tapauksia edustavat ronin samurai, jota ei voi voittaa perushyökkäyksellä, koska hemmo halkaisee pommin (ja hahmon) miekalla vaan paukku on tiputettava oikealla ajoituksella maahan, jotta se pamahtaa jalkojen alla. Tämän lisäksi löytyy pistoolilla varustettu heebo, hahmoon kiinni tarttuvia ja liikkumista estäviä vastustajia (ainakin maistraatti raja-asemalla ja lemmenkipeä rouvashenkilö), munkkeja ja ties mitä. Ilmeisesti kaikilla näillä on jotain Kantaron naimisiinmenoa vastaan, miesparka. Jonkin verran apua tuovat kentistä piilotettuna löytyvät esineet, jotka paljastuvat nekin pommeilla, mm. maistraatin saa kimpustaan asianmukaisella matkustusasiakirjalla ja haamun talismanilla. Onigiri antaa lyhyen haavoittumattomuuden ja Kantaro rullaa hauskan näköisesti kerien menemään jyräten kaikki tieltään. Esineet ovat kuitenkin harvassa.
Meikäläisen eväät oli syöty noin puolessa välissä peliä. Sopivasti yläreunassa näkyy koko ajan minikartta, missä kohden tietä ollaan menossa. 53 stations sisältää niin paljon trial and erroria ja lähes jokainen tuleva kohta ja vihollinen on syytä muistaa, muuten on korkea mahdollisuus, että kuolo korjaa. Checkpointit ovat onneksi tiuhssa ja matka jatkuu heti. Ongelmana on vain kolme ukkoa ja alusta -mekaniikka, joten toistoa tulee runsaasti.
Kaikesta huolimatta tässä oli jotain riittävän sympaattista ja hahmospritet ovat hauskan näköisiä, joten maksimaalista ragequittia ei tapahtunut. Vaikka kontrollit ovat hieman tahmeat ja varaa virheisiin ei juuri ole, niin kuitenkin kaikki kuolemat ovat omia mokia, mitään mahdottoman epäreilua ei tapahdu, ainakaan usein. Ainoina ehkä mainittakoon muutama kovempi vihollinen, joihin on käytännössä pakko kuolla pari kertaa, ennen kuin oikea tyyli voittaa löytyy. Tuohon aikaan pelejä suunniteltiin näin. Palaan myöhemmin asiaan uuden yrityksen merkeissä, ei sitä niin vaan häitä voi jättää väliin.
Siinä oli tämän vuoden ensimmäinen peli, kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments