Hei,
Tällä kertaa siirrymme vaihteeksi Famicomista ja muinaiselta 80-luvulta tuoreemman tapauksen pariin. Aihe ei sinällään ole kovin uutukainen, mutta peli on huomattavasti tuoreempi mihin näitä blogauksia seuraavat ovat tottuneet. Vuorossa on Bandai Namcon 2014 julkaisema Godzilla. Peli on julkaistu sekä PS3:lle että PS4:lle, meikäläinen pelaili karvalakkimallia.
Godzilla, tai Gojira, riippuen keneltä kysytään on luultavasti tunnetuin iso elokuvamonsteri, eikä tällä kertaa varmaan ole tarpeen pitää perinteistä historiikkiosuutta. Tavaraa olisi muutenkin vähintään oman blogipostauksensa, ellei jopa sarjan verran. 50-luvulta saakka lähinnä Japanin saaria terrorisoinut lisko on tehnyt myös jokusen visiitin Ameriikan serkun luona, mutta ne ovat lähes aina flopanneet enemmän tai vähemmän. Viimeisin oli ihan jees, vaikkei ilmeisesti taaskaan mikään varsinainen kassamagneetti. No, kuitenkin se osaltaan innoitti myös käsittelemään tätä aihetta. Ajankohtaisuus, nääs!
Minulle Godzilla on tuttu joskus mukulana katsotuilta VHS-kaseteilta ja aihetta käsittelevistä videosarjoista, kuten Cinemassacren Godzilla-thonista. Tykkään nimenomaan niistä vanhoista kumipuku-Godzilloista. Netflixin anime-Godzillat katsoin kanssa, hieman vaihitelevin tunnelmin.
Jotenkin tuntuu, että hahmo on parhaimmillaan niissä aivan ensimmäisissä, tai sitten niissä, joissa kaikki järki nakataan romukoppaan ja tehdään ihan reippaasti huumorilla monstereiden tag team wrestling-matsi. Jotenkin tuntuu, että Jenkki-Godzillat aina kompastuvat siihen, että Hollywoodissa pitää olla Hollywood-näyttelijöitä pyörimässä siellä mestoilla ja siitä sitten koitetaan repiä riipaisevaa draamaa. Ketä kiinnostaa jotkut itse itsensä liriin hankkineiden pallinaamojen ulinat kun voisi vaikka katsoa Godzillan dropkickeja tai King Kongin tunkemassa puunrunkoa juurineen Godzillan kurkusta alas? Jos haluaa katsoa hyviä näyttelijöitä ja draamaa, niin kannattaa varmaan ostaa piletti johonkin muun nimiseen leffaan.
No niin, mites sitten peli? Satuin vilkaisemaan, että tämän pitäisi isoimpien peliarvotelusivustojen mukaan olla kuulemma täyttä jöötiä, mutta totean mielummin itse kun uskon joitain Doritospussilla ja “swägibägillä” lahjottuja jonneja, jotka eivät välttämättä ymmärrä asiasta yhtään mitään. Godzillassa mennään suurimmaksi osaksi perinteisellä 3rd person-vinkkelillä jokusessa pelimuodossa:
God of Destruction on yksinpelikampanja, jossa Godzilla rymistelee pitkin kaupunkeja, satamia sun muita tapahtumapaikkoja ja ruokailee generaattoreilla samalla kasvattaen kokoaan. Kentät perustuvat siihen, että scifi-puolustusvoimat yrittävät estää Godzillaa, jonka pitää tuhota 2-3 reaktoria. Välillä paikalle saapuu toinen monsteri. josta seuraa tietysti kaksinkamppailu. Mitä enemmän tuhoat, sen pahemmaksi tilanne ihmiskunnan kannalta muodostuu, joka taas johtaa kovempaan vastarintaan, kun paikalle tuodaan scifimpiä pyssyjä, pelejä ja pensseleitä. Tämän muodon voi ja pitääkin pelata läpi useamman kerran, vaihtelua tuo haarautuva tehtävärakenne.
King of the monsters on nahistelumode, jossa pelataan kuusi matsia koko ajan kovenevia hirviöitä vastaan. Tässä modessa pääsee ohjastamaan muitakin monstereita kuin vaan Godzillaa. Tässä modessa pääsee testaamaan montaa kulttistatuksen hahmoa, kuten vaikka Jet Jaguaria.
Evolution mode jossa suoritetaan vaihtelevia tehtäviä ja unlockataan kykyjä ja bonuksia Godzillalle
Diorama mode on fanservice-juttuja, jossa voi asetella haluamiaan otuksia kartoille ja napsia kuvia niistä.
Lisäksi löytyy Kaiju Field Guide, jossa voi lukea faktaa tapaamistaan hirviöistä, kuten elokuvat, joissa se on esiintynyt, ynnä muuta.
Mitä itse pelaamiseen tulee, ensimmäisenä järkytystä aiheuttavat kontrollit: Ne nimittäin ovat mallia tankki. Godzilla löntystelee hitaasti mutta varmasti tatin suuntaan, mutta sivuille päin käännytään päätynapeilla. Meno on hidasta eikä missään määrin ketterää. Mukana on jokunen hyökkäysnappi, jolla kynsitään, pyyhkäistään hännällä, tartutaan kiinni ja tietysti käytetään atomihenkäystä. Ensin homma vaikuttaa tarpeettoman kankealta, mutta sitten tajusin, että tässä kuvataan nimenomaan vanhojen leffojen Godzillaa, joka liikkui täsmälleen tällä tavalla. Sama pätee kaikkiin muihinkin otuksiin. Ei ne olleet ketteriä, koska siellä oli ukko painavan asun sisällä, josta tuskin edes näki mitään. Tämän asian ymmärtämisestä ja hyväksymisestä riippuu, mitä pelistä ajattelee. Jos odottaa menevää tappelupelin tai musoun kaltaista actionia, niin pettyy.
Ainakin PS3-versiosta täytyy todeta, ettei kyseessä ole mitenkään erityisen komea peli, tekstuurit ovat toisinaan vähän mitä sattuu ja hidasteluakin esiintyy, etenkin kun mökkiä kaatuu ja monsterit mesoavat oikein urakalla. Kartat ovat pienehköjä, mutta ajavat asiansa, mikään vapaan maailman “tuhoa Tokio” -meininkiä ei ole luvassa. Äänet tosin ovat ensiluokkaiset ja aivan aidon vanhan elokuva-Gojiran kuuloiset musiikkeja myöten.
Kokonaisuutena Namcon Godzillasta jää pienen budjetin julkaisun tunne, jossa tekninen toteutus ei ole nykyajan GeeTeeAaa-AAA tasoa lähimaillakaan, mutta tavoitteet ovatkin olleet tyystin toiset: Tämä on rakkauskirje vanhoille Japanilaisille Gojiroille ja täysin suunnattu niiden faneille. Peruspelaaja tuskin saa irti muuta kun valitusta ja vikojen etsintää. Kaiken tämän jälkeen ymmärrän 2/10 arvosanat. Tosin, niin ymmärrän myös mm. erään silmiin osuneen asiaan perehtyneiden foorumin käyttäjän 9/10 yhtä hyvin. 60€ julkaisussa tiskiin ladannutta Pertsa Peruspelaajaa varmasti harmittaisi, minua ei. Tunnistan pelin kaikki ongelmat jos niitä tarkastelee ja vertaa samana vuonna ilmestyneisiin suurpeleihin, tämä vaan ei paini niiden kanssa samassa sarjassa, vaan luo aivan omansa.
Suosittelen vanhojen Godzillojen faneille tai jollekin joka haluaa kovasti päästä sisään kaijuleffojen maailmaan, en kenellekään muulle. Kelvottomaksi peliksi en kuitenkaan Godzillaa nimeä, se onnistuu erittäin hyvin juuri siinä tasan yhdessä hommassa, mitä se yrittääkin. Tämä ei ole välttämättä parempi kun viime vuosien isot hypepläjäykset, mutta vikoineenkin takuulla kiinnostavampi ja omaperäisempi.
Siinä oli kaikki tällä kertaa, kiitoksia taas lukijoille ja palaan pian asiaan!
-malone
Tällä kertaa siirrymme vaihteeksi Famicomista ja muinaiselta 80-luvulta tuoreemman tapauksen pariin. Aihe ei sinällään ole kovin uutukainen, mutta peli on huomattavasti tuoreempi mihin näitä blogauksia seuraavat ovat tottuneet. Vuorossa on Bandai Namcon 2014 julkaisema Godzilla. Peli on julkaistu sekä PS3:lle että PS4:lle, meikäläinen pelaili karvalakkimallia.
Godzilla, tai Gojira, riippuen keneltä kysytään on luultavasti tunnetuin iso elokuvamonsteri, eikä tällä kertaa varmaan ole tarpeen pitää perinteistä historiikkiosuutta. Tavaraa olisi muutenkin vähintään oman blogipostauksensa, ellei jopa sarjan verran. 50-luvulta saakka lähinnä Japanin saaria terrorisoinut lisko on tehnyt myös jokusen visiitin Ameriikan serkun luona, mutta ne ovat lähes aina flopanneet enemmän tai vähemmän. Viimeisin oli ihan jees, vaikkei ilmeisesti taaskaan mikään varsinainen kassamagneetti. No, kuitenkin se osaltaan innoitti myös käsittelemään tätä aihetta. Ajankohtaisuus, nääs!
Minulle Godzilla on tuttu joskus mukulana katsotuilta VHS-kaseteilta ja aihetta käsittelevistä videosarjoista, kuten Cinemassacren Godzilla-thonista. Tykkään nimenomaan niistä vanhoista kumipuku-Godzilloista. Netflixin anime-Godzillat katsoin kanssa, hieman vaihitelevin tunnelmin.
Jotenkin tuntuu, että hahmo on parhaimmillaan niissä aivan ensimmäisissä, tai sitten niissä, joissa kaikki järki nakataan romukoppaan ja tehdään ihan reippaasti huumorilla monstereiden tag team wrestling-matsi. Jotenkin tuntuu, että Jenkki-Godzillat aina kompastuvat siihen, että Hollywoodissa pitää olla Hollywood-näyttelijöitä pyörimässä siellä mestoilla ja siitä sitten koitetaan repiä riipaisevaa draamaa. Ketä kiinnostaa jotkut itse itsensä liriin hankkineiden pallinaamojen ulinat kun voisi vaikka katsoa Godzillan dropkickeja tai King Kongin tunkemassa puunrunkoa juurineen Godzillan kurkusta alas? Jos haluaa katsoa hyviä näyttelijöitä ja draamaa, niin kannattaa varmaan ostaa piletti johonkin muun nimiseen leffaan.
No niin, mites sitten peli? Satuin vilkaisemaan, että tämän pitäisi isoimpien peliarvotelusivustojen mukaan olla kuulemma täyttä jöötiä, mutta totean mielummin itse kun uskon joitain Doritospussilla ja “swägibägillä” lahjottuja jonneja, jotka eivät välttämättä ymmärrä asiasta yhtään mitään. Godzillassa mennään suurimmaksi osaksi perinteisellä 3rd person-vinkkelillä jokusessa pelimuodossa:
God of Destruction on yksinpelikampanja, jossa Godzilla rymistelee pitkin kaupunkeja, satamia sun muita tapahtumapaikkoja ja ruokailee generaattoreilla samalla kasvattaen kokoaan. Kentät perustuvat siihen, että scifi-puolustusvoimat yrittävät estää Godzillaa, jonka pitää tuhota 2-3 reaktoria. Välillä paikalle saapuu toinen monsteri. josta seuraa tietysti kaksinkamppailu. Mitä enemmän tuhoat, sen pahemmaksi tilanne ihmiskunnan kannalta muodostuu, joka taas johtaa kovempaan vastarintaan, kun paikalle tuodaan scifimpiä pyssyjä, pelejä ja pensseleitä. Tämän muodon voi ja pitääkin pelata läpi useamman kerran, vaihtelua tuo haarautuva tehtävärakenne.
King of the monsters on nahistelumode, jossa pelataan kuusi matsia koko ajan kovenevia hirviöitä vastaan. Tässä modessa pääsee ohjastamaan muitakin monstereita kuin vaan Godzillaa. Tässä modessa pääsee testaamaan montaa kulttistatuksen hahmoa, kuten vaikka Jet Jaguaria.
Evolution mode jossa suoritetaan vaihtelevia tehtäviä ja unlockataan kykyjä ja bonuksia Godzillalle
Diorama mode on fanservice-juttuja, jossa voi asetella haluamiaan otuksia kartoille ja napsia kuvia niistä.
Lisäksi löytyy Kaiju Field Guide, jossa voi lukea faktaa tapaamistaan hirviöistä, kuten elokuvat, joissa se on esiintynyt, ynnä muuta.
Mitä itse pelaamiseen tulee, ensimmäisenä järkytystä aiheuttavat kontrollit: Ne nimittäin ovat mallia tankki. Godzilla löntystelee hitaasti mutta varmasti tatin suuntaan, mutta sivuille päin käännytään päätynapeilla. Meno on hidasta eikä missään määrin ketterää. Mukana on jokunen hyökkäysnappi, jolla kynsitään, pyyhkäistään hännällä, tartutaan kiinni ja tietysti käytetään atomihenkäystä. Ensin homma vaikuttaa tarpeettoman kankealta, mutta sitten tajusin, että tässä kuvataan nimenomaan vanhojen leffojen Godzillaa, joka liikkui täsmälleen tällä tavalla. Sama pätee kaikkiin muihinkin otuksiin. Ei ne olleet ketteriä, koska siellä oli ukko painavan asun sisällä, josta tuskin edes näki mitään. Tämän asian ymmärtämisestä ja hyväksymisestä riippuu, mitä pelistä ajattelee. Jos odottaa menevää tappelupelin tai musoun kaltaista actionia, niin pettyy.
Ainakin PS3-versiosta täytyy todeta, ettei kyseessä ole mitenkään erityisen komea peli, tekstuurit ovat toisinaan vähän mitä sattuu ja hidasteluakin esiintyy, etenkin kun mökkiä kaatuu ja monsterit mesoavat oikein urakalla. Kartat ovat pienehköjä, mutta ajavat asiansa, mikään vapaan maailman “tuhoa Tokio” -meininkiä ei ole luvassa. Äänet tosin ovat ensiluokkaiset ja aivan aidon vanhan elokuva-Gojiran kuuloiset musiikkeja myöten.
Kokonaisuutena Namcon Godzillasta jää pienen budjetin julkaisun tunne, jossa tekninen toteutus ei ole nykyajan GeeTeeAaa-AAA tasoa lähimaillakaan, mutta tavoitteet ovatkin olleet tyystin toiset: Tämä on rakkauskirje vanhoille Japanilaisille Gojiroille ja täysin suunnattu niiden faneille. Peruspelaaja tuskin saa irti muuta kun valitusta ja vikojen etsintää. Kaiken tämän jälkeen ymmärrän 2/10 arvosanat. Tosin, niin ymmärrän myös mm. erään silmiin osuneen asiaan perehtyneiden foorumin käyttäjän 9/10 yhtä hyvin. 60€ julkaisussa tiskiin ladannutta Pertsa Peruspelaajaa varmasti harmittaisi, minua ei. Tunnistan pelin kaikki ongelmat jos niitä tarkastelee ja vertaa samana vuonna ilmestyneisiin suurpeleihin, tämä vaan ei paini niiden kanssa samassa sarjassa, vaan luo aivan omansa.
Suosittelen vanhojen Godzillojen faneille tai jollekin joka haluaa kovasti päästä sisään kaijuleffojen maailmaan, en kenellekään muulle. Kelvottomaksi peliksi en kuitenkaan Godzillaa nimeä, se onnistuu erittäin hyvin juuri siinä tasan yhdessä hommassa, mitä se yrittääkin. Tämä ei ole välttämättä parempi kun viime vuosien isot hypepläjäykset, mutta vikoineenkin takuulla kiinnostavampi ja omaperäisempi.
Siinä oli kaikki tällä kertaa, kiitoksia taas lukijoille ja palaan pian asiaan!
-malone
Comments