Skip to main content

Mysteeriä kerrakseen

Moi,

Jatkamme edelleen Famicomin parissa, tällä kertaa vuorossa Transformers: Convoy no nazo, eli Mystery of Optimus Prime näin meikäläisittäin. Kyseessä on vuoden 1986 ISCO:n tekemä ja Takaran julkaisu. Tämä peli on myös jossain määrin kuuluisa, varmasti useimmille lähinnä AVGN-jakson takia, mutta minulle myös Gamecenter CX:n ystävänä: Peli on neljännen kauden DVD-boksin bonusmateriaaleissa. Tarkoituksenani on tarkastaa, onko tämä todella niin karmea tekele, kun maine antaa ymmärtää. 



Epäilyttävän maineen lisäksi pelin tehnyt studio ISCO ei sano mitään, en tiedä yhtään toista peliä tältä porukalta ennen enkä jälkeen. Ei varsinaisesti kovin luottamusta herättävä asia. Lykkäsin kuitenkin kasetin koneeseen ja päätin tutustua ilman sen sen suurempia ennakkoluuloja, AVGN on komediahahmo ja sieltä löytyy monta ihan hyvääkin peliä, jotka ovat saaneet paskan maineen, koska ilmeisesti internetissä kukaan ei erota käsikirjoitettua hahmoa todellisuudesta. Homma on lyhykäisyydessään tämä: optimus Prime on kadoksissa ja Ultra Magnus lähtee tasoloikkimaan etsintäretkelle.



Ensimmäinen pelikerta kesti noin 15 sekuntia. Ultra Magnus ei nimittäin tunnu olevan lähellekään niin kova jätkä kun Transformersin maailmaa tunteva voisi olettaa. Yksi rividecepticonin pikkuriikkinen kuti riittää räjäyttämään “Autobotien suurimman soturin” kappaleiksi. Jep, tämä on Contra-koulukunnan pelejä, eli kerrasta poikki, kolme ukkoa ja se on siinä. Hahmon ase on hernepyssy, mutta onneksi edes ampuu aika nopeasti. Power uppi löytyy, sillä saa toisen ammuksen, joka lentää eteen yläviistoon. Rsitiohjainta alas painamalla muututaan ajoneuvomuotoon. Tätä tarvitaan lähinnä muutamassa kapeassa kohdassa, johon ei muuten mahdu. Muuten pirssimuoto on kuolemantuomio suurimmassa osassa kenttiä, sillä nimittäin ei voi hypätä. Muuten kontrollit ovat perus A+B tasoloikkaa. Liukkautta löytyy, mikä ei varsinaisesti helpota hommaa. 



Aika pian selvisi, että peli on oikeasti aivan hemmetin vaikea. Yli 30 vuotta tasoloikkia pelanneena ei tule montaa yhtä armottomalta tuntuvaa tapausta mieleen: Kaikki tappaa kerrasta, viholliset ovat monesti pieniä, nopeita, niitä spawnaa paljon ja jokainen vihollinen voi liikkua ja ampua kentän esteiden läpi, vaan omat kudit pysähtyvät ensimmäiseen. Tämä meinaa sitä, että käytännössä jokainen kenttä on osattava täysin ulkoa, tai muuten ei ole mitään mahdollisuutta. Kaikki tapahtuu niin nopeasti ja oma hahmo on niin kampitettu suhteessa vihollisiin, että jokainen odottamaton tilanne johtaa kuolemaan, reagoida ei ehdi, tai se ei auta tilanpuutteen takia. Jos jupisin ahtaista paikoista ja kenttäsuunnitelusta, missä on vähän eväitä väistää osumia viime viikon SD-heroesin kanssa, niin tässä se on vielä moninkertaista ja siinä missä SD:ssä oli health-bar ja parannusesineet, tässä lähtee kerrasta henki. Kentät ovat kuitenkin lyhyitä ja niitä on vain 10, joten kärsivällinen pelaaja voi oppia kaikki tilanteet ja juosta kentät läpi ilman ongelmia. Jokaisen kentän lopussa on pomo, mutta ne tuntuivat vastoin kaikkia odotuksia olevan helppoja. Power uppeja on muutama, kuten edellämainittu tupla-ammus, mutta ehdottomasti käyttökelpoisin on Marion tähteä vastaava hetkellinen kuolemattomuus. Yhdestä en edes tiedä, mitä se teki. Onneksi peliin löytyy continue-koodi (game over-ruudussa A+B+Start pohjaan) tai muuten matka olisi tyssännyt about kenttään 3-4 ja turhautumiseen.



Grafiikka on perus alkupään Famicomia, värejä suht vähän ja simppelit taustat. Joitain vihollisia kuitenkin jopa tunnistaa ja on siellä pomotappeluissa Megatron ja Trypticon. Tosin ampuva Decepticonien logo pomona, jota vielä kierrätetään on laiskin temppu koskaan. Kierrätyksestä puheenollen, pelin aikan luuppaa yksi biisi jatkuvalla syötöllä, joka alkaa menemään rasittavan puolelle, etenkin yhdistettynä vaikeustasoon ja loputtomilta vaikuttaviin yrityksiin ja erehdyksiin. Transformersin tunnaria ei tietenkään kuulla, koska miksipäs sitä tarttisi?



Convoy no nazo oli maineensa veroinen: Aivan liian vaikea ja epätasapainoisessti suuniteltu. Meikäläinen kovana Transformersien fanina ja tämän ajan tasoloikkiin tottuneena vielä pelaili, mutta hyvin harva muu tuskin sietää. Jos haluat haastetta retrotasoloikkaan, niin kokeile ihmeessä, muuten suosittelen pysymään kaukana.

Siinä oli mysteeriä kerrakseen, kiitokset kaikille lukijoille, tavataan taas ensi viikolla muissa merkeissä!

-malone

Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...

Analogista Scifiä Alan Mestarilta

 Moi, Tuumasin, että tällä viikolla otan mukaan blogiin jotain hieman uutta ja erilaista, koska vaihtelu virkistää. Nyt ei ole luvassa retropeliä tai lootan avausta (ei hätää, niiden pariin palataan piakkoin) vaan kirjakatsaus. Kirja on tosin hieman harhaanjohtava sana, koska luvassa on lähestulkoon pelkästään kuvitusta, mutta ei tämä ole myöskään sarjakuva. Nyt katsotaan Akira-animaation tuotantoa sekä siihen liittyviä juttuja ja tutustutaan kirjaan nimeltä: Otomo The Complete Works, osa 25. Animation Akira Layouts & Key Frames 3. Akira on minulle yksi tärkeistä vaikuttajista siihen, että ylipäänsä kiinnostuin scifiharrastuksesta, piirtämisestä, animesta ja sarjakuvista joten tämän kaltaiset kirjat ovat enemmän kuin suuri mielenkiinnon aihe. Se sattaa olla ensimmäinen animeleffa, jonka olen nähnyt ja on myös ehkä ensimmäinen DVD-elokuva, jonka olen ostanut omaksi. Kiinnostuneille vinkiksi, että nämä ovat saatavilla Japanin Amazonista.  Otomo The Complete Works on Japaniss...

Yön Ritari Pikselöityy

 Moi, Tällä kertaa on luvassa paluu retropelien pariin. Eikä ihan minkä tahansa retropelin, vaan kyseessä on yksi parhaista NES/Famicom -lisenssipeleistä ja monissa keskusteluissa ainakin ehdokkaana ehkä jopa kaikkein parhaaksi, mikä on aika kova saavutus jo pelkästään siitä syystä, että useimmat lukuisista Capcomin Disney-peleistä olivat loistavia. Kyseessä on siis Sunsoftin Batman vuodelta 1989. Muualla kuin Japanissa julkaisu tosin livahti vuodelle 1990. Tim Burtonin Batman oli ensimmäinen supersankarielokuva, jonka minä muistan saaneen suuren ennakkohypen, mainostusta ja paljon oheistuotteita. Se tuli lisäksi täsmälleen oikeaan aikaan, eli kun olin 9 -vuotias. Oikeaan aikaan tuli myös Nintendon NES ja sitä myötä Batman-peli. En koskaan omistanut NES-Batmania itse, mutta silti sitä tuli pelattua usein, joko vuokralla tai kaverin luona. Monen muun sen ajan pelin tapaan Batman ei ollut helppo, joten läpi asti se ei koskaan mennyt, eli nyt oli aika korjata tilanne, kun löysin Famic...