Skip to main content

Punainen Paroni

Hei, 
Tällä kertaa siirrymme ilmailun pariin. Vuorossa on Namcon vuoden 1986 Famicomille julkaisema Sky Kid. Tämä on konsoliversion samannimisestä kolikkopelistä, kuten moni muukin. 




Sky Kid on sivullepäin scrollaava ammuskelu, jossa pienet kaksitakoneet lentelevät ampuen ja pommittaen vihulaiskoneita, panssarivaunuja, laivoja ja niinpoispäin. Jännästi peli muuten etenee oikealta vasemmalle, eli päinvastoin kun lähes kaikki muut pelityypin edustajat. 

Peli on selvästi 1. Maailmansodan teemainen, tosin hyvin piirrossarjamaisesti. Kaksi kaksitasopilottia Tikka Red Baron ja eh, “Sininen Lintu”, Blue Max lähtevät kentältä tehtävälle, jossa saadaan pisteitä ampumalla ja pommittamalla, lopuksi laskeudutaan (toivon mukaan turvallisesti maahan). Red Baron on luonnollisesti viittaus oikeaan Punaiseen Paroniin eli Manfred von Richthofeniin. Blue Maxista tuli mieleen muinainen muisto jostain 30 vuoden takaa, kuusnepan Blue Max, joten otin selvää, onko näillä tekemistä toistensa kanssa: On siinä mielessä, että “Blue Max” viittaa 1700-luvulta 1900-luvun alkuun Preussilaiseen kunniamerkkiin, Pour le Mériteen, jonka lempinimi oli Blue Max. Lempinimi tulee todennäköisesti ensimmäisestä saksalaislentäjästä, jolle tämä myönnettiin, Max Immelmannista. Richthofenilla muuten oli kanssa “Blue Max”. 


Pelissä on 21 tehtävää, mutta turha luulla, että ainakaan ensimmäisillä pelikerroilla näkee mitään muuta kuin ehkä 3-4 ensimmäistä, ei nimittäin ole helppo peli. Onneksi pelistä löytyy jemmattu continue, joka kerrotaan Famicomin manuskassa: “game over” -ruudussa 2. Peliohaimen vasempaan alaviistoon ja 1. ohjaimesta starttia. Kannattaa muuten olla tarkkana suunnan kanssa, NES/Famicom-ristiohjain ei ole kaikkein täsmällisin tunnistamaan viistoja. A-nappi ampuu, B-nappi toimii väistöliikkeenä, joka muistuttaa justiinsa “Immelmannin” käännöstä, eli sellaista looppia. Kentästä voi poimia pommin maakohteiden pommitusta varten, josta saa paljon pointseja, mutta pommin kantaminen eliminoi väistöliikkeen. Vihulaisia on runsaasti: lentokoneita ainakin muutamaa eri sorttia, panssarivaunuja, ilmatorjuntaa, rekkoja, laivoja ja myös joitain erikoisempia härveleitä. Kaikki ampuvat aggressiivisesti, joten pelaajalla on koko ajan melko kuumat paikat kuteja vältellessä. Kuitenkin, poikkeuksellisesti osuma ei tuhoa pelaajan konetta, vaan lähettää sen syöksykierteeseen ja vasta osuminen maahan tai muuhun objektiin posauttaa koneen palasiksi. Syöksykierteestä voi toipua rämpyttämällä nappia, tämä tosin käy vaikeammaksi joka osuman jälkeen ja usein myös syöksykierre johtaa toiseen osumaan, josta puolestaan ei enää ehdi pelastautua. Mekaniikka on kuitenkin hauska, ja tuo peliin omanlaisensa humoristisen tunnelman verrattuna muihin arcade-räiskintöihin. 
Bonuksena kaksinpeli on samanaikainen, mikä on varsin mukava yllätys. Pääsin testaamaan sitä pikaisesti kaverin kanssa perjantaina ja se tuntui toimivan hyvin.



Kentät ovat vaihtelevia ja myöhemmin mukaan tulee myös maastoesteitä: Vuoria, tulivuoria, pyramideja ja sen sellaista erikoisempaa teemaa. Mukana on myös japanilaiseen tyyliin hauskoja easter eggejä, kuten laskuvarjolla leijuvia kilpikonnia, salamoita ampuva Susano-o, Sfinksi ja ties mitä. Kentien läheisyydessä on aina myös rivistö cheerleadereitä, joita ampumalla ne muuttuvat Inari-shrine tyylisiksi ketuiksi. 

Grafiikat ovat aika simppelit ja koneet ovat pieniä pörriäisiä, mikä on oikeastaan hyvä juttu, koska tässä pelissä jos jossain arvostaa tilaa väistellä projektiileja. Taustat ja maasto on kuitenkin värikästä ja vaihelevaa, joten sanoisin että peli näyttää vuoden ‘86 Famicomiksi varsin hyvältä. Myös taustamusiikkina toimiva tunnari on mukavan menevä ja tunnelmaan sopiva.



Sky Kid oli entuudestaan tuttu Gamecenter CX:n ansiosta ja se näytti silloin hyvältä. Ensivaikutelma ei pettänyt, vaan peli on varsin mainio cute ‘em up, joka on haastava, mutta continuea käyttämällä meno ei tyssää kenelläkään alkuunsa. Loppupään tehtävät ovat jo todella hankalia, joten läpäisy ei onnistu tuosta vain, vaan siihen vaaditaan kenttien täydellisesti ulkoa opettelua. 

Siinä kaikki tältä erää, kiiotksia kaikille ja palaan taas pian asiaan!

-malone


Comments

Popular posts from this blog

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...

Niskakarvat Pystyssä

 Moi, Tällä kertaa pelataan Famicomin peliä Halloween-teemalla, nimeltään Warwolf (länsimaissa Werewolf). Pelin on kehittänyt Data East ja julkaissut Takara vuonna 1991, NES-versio julkaistiin poikkeuksellisesti jo vuonna 1990. Peli on, toisin kuin ihmissusi-aiheesta voisi luulla scifiä: Tapahtumat sijoittuvat “Red Earth” -siirtokuntaplaneetalle. Pahiksena on ilmeisesti jonkin avaruus henkiolennon possessoima Dr. Faryan. Aina ne pahikset ovat jonkin sortin tohtoreita. Sankarin nimi on Ken ja hän on ihmissusi, jolla on sapelin terät käsissä. Edes 80-luvun Heavy Metallissa ei päästy samalle tasolle tämän kaverin kanssa.   Pelityyppi on tietenkin sivulle scrollaava toimintatasoloikka, eli sama kuin suurimmassa osassa tämän ajan pelejä. Erikoisuutena normaaleiden lisäenergian ynnä muiden pelityypin vakio esineiden lisäksi on kentistä löytyvät “W” -symbolit, joita on kahden värisiä, sinisiä ja punaisia. Punaiset muuttavat hahmon ihmissuden muotoon ja siniset takaisin ihmiseksi...

Prototyypistä Tyypiksi

 Hei, Tällä kertaa tulee yllättäen toinen lootan avaus peräjälkeen, johtuen siitä, että kyseessä on erikoistapaus ja osittain myös muutaman edellisen viikon vähäisestä videopelien pelailun määrästä. Eilen nimittäin kävi niin, että kusti polki käsiini Takaran Transformers Missing Link -sarjan viimeisimmän julkaisun, Arceen.  Missing Link on uudehko sarja retrotyylisiä Transformers robotteja, joiden idea on muistuttaa mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä kasarin figuureja   ulkomuodoltaan, mutta nykyaikaisella liikkuvuudella, materiaaleilla ynnä muilla hienouksilla. Tästä sarjasta blogissa on esiintynyt aiemmin Cliffjumper . Mikä tekee nimenomaan tästä Arceesta erikoistapauksen on se, että tätä figuuria ei koskaan julkaistu, vaan hahmo perustuu varhaiseen piirrettyyn hahmotelmaan ja prototyyppiin. Vaikka Arcee on saanut useita figuureja myöhemmin moderneissa Transformers-sarjoissa, niin Takara paikkaa nyt alkuperäisen sarjan kirjaimellisen puuttuvan renkaan, 40 vuotta my...