Skip to main content

Punainen Paroni

Hei, 
Tällä kertaa siirrymme ilmailun pariin. Vuorossa on Namcon vuoden 1986 Famicomille julkaisema Sky Kid. Tämä on konsoliversion samannimisestä kolikkopelistä, kuten moni muukin. 




Sky Kid on sivullepäin scrollaava ammuskelu, jossa pienet kaksitakoneet lentelevät ampuen ja pommittaen vihulaiskoneita, panssarivaunuja, laivoja ja niinpoispäin. Jännästi peli muuten etenee oikealta vasemmalle, eli päinvastoin kun lähes kaikki muut pelityypin edustajat. 

Peli on selvästi 1. Maailmansodan teemainen, tosin hyvin piirrossarjamaisesti. Kaksi kaksitasopilottia Tikka Red Baron ja eh, “Sininen Lintu”, Blue Max lähtevät kentältä tehtävälle, jossa saadaan pisteitä ampumalla ja pommittamalla, lopuksi laskeudutaan (toivon mukaan turvallisesti maahan). Red Baron on luonnollisesti viittaus oikeaan Punaiseen Paroniin eli Manfred von Richthofeniin. Blue Maxista tuli mieleen muinainen muisto jostain 30 vuoden takaa, kuusnepan Blue Max, joten otin selvää, onko näillä tekemistä toistensa kanssa: On siinä mielessä, että “Blue Max” viittaa 1700-luvulta 1900-luvun alkuun Preussilaiseen kunniamerkkiin, Pour le Mériteen, jonka lempinimi oli Blue Max. Lempinimi tulee todennäköisesti ensimmäisestä saksalaislentäjästä, jolle tämä myönnettiin, Max Immelmannista. Richthofenilla muuten oli kanssa “Blue Max”. 


Pelissä on 21 tehtävää, mutta turha luulla, että ainakaan ensimmäisillä pelikerroilla näkee mitään muuta kuin ehkä 3-4 ensimmäistä, ei nimittäin ole helppo peli. Onneksi pelistä löytyy jemmattu continue, joka kerrotaan Famicomin manuskassa: “game over” -ruudussa 2. Peliohaimen vasempaan alaviistoon ja 1. ohjaimesta starttia. Kannattaa muuten olla tarkkana suunnan kanssa, NES/Famicom-ristiohjain ei ole kaikkein täsmällisin tunnistamaan viistoja. A-nappi ampuu, B-nappi toimii väistöliikkeenä, joka muistuttaa justiinsa “Immelmannin” käännöstä, eli sellaista looppia. Kentästä voi poimia pommin maakohteiden pommitusta varten, josta saa paljon pointseja, mutta pommin kantaminen eliminoi väistöliikkeen. Vihulaisia on runsaasti: lentokoneita ainakin muutamaa eri sorttia, panssarivaunuja, ilmatorjuntaa, rekkoja, laivoja ja myös joitain erikoisempia härveleitä. Kaikki ampuvat aggressiivisesti, joten pelaajalla on koko ajan melko kuumat paikat kuteja vältellessä. Kuitenkin, poikkeuksellisesti osuma ei tuhoa pelaajan konetta, vaan lähettää sen syöksykierteeseen ja vasta osuminen maahan tai muuhun objektiin posauttaa koneen palasiksi. Syöksykierteestä voi toipua rämpyttämällä nappia, tämä tosin käy vaikeammaksi joka osuman jälkeen ja usein myös syöksykierre johtaa toiseen osumaan, josta puolestaan ei enää ehdi pelastautua. Mekaniikka on kuitenkin hauska, ja tuo peliin omanlaisensa humoristisen tunnelman verrattuna muihin arcade-räiskintöihin. 
Bonuksena kaksinpeli on samanaikainen, mikä on varsin mukava yllätys. Pääsin testaamaan sitä pikaisesti kaverin kanssa perjantaina ja se tuntui toimivan hyvin.



Kentät ovat vaihtelevia ja myöhemmin mukaan tulee myös maastoesteitä: Vuoria, tulivuoria, pyramideja ja sen sellaista erikoisempaa teemaa. Mukana on myös japanilaiseen tyyliin hauskoja easter eggejä, kuten laskuvarjolla leijuvia kilpikonnia, salamoita ampuva Susano-o, Sfinksi ja ties mitä. Kentien läheisyydessä on aina myös rivistö cheerleadereitä, joita ampumalla ne muuttuvat Inari-shrine tyylisiksi ketuiksi. 

Grafiikat ovat aika simppelit ja koneet ovat pieniä pörriäisiä, mikä on oikeastaan hyvä juttu, koska tässä pelissä jos jossain arvostaa tilaa väistellä projektiileja. Taustat ja maasto on kuitenkin värikästä ja vaihelevaa, joten sanoisin että peli näyttää vuoden ‘86 Famicomiksi varsin hyvältä. Myös taustamusiikkina toimiva tunnari on mukavan menevä ja tunnelmaan sopiva.



Sky Kid oli entuudestaan tuttu Gamecenter CX:n ansiosta ja se näytti silloin hyvältä. Ensivaikutelma ei pettänyt, vaan peli on varsin mainio cute ‘em up, joka on haastava, mutta continuea käyttämällä meno ei tyssää kenelläkään alkuunsa. Loppupään tehtävät ovat jo todella hankalia, joten läpäisy ei onnistu tuosta vain, vaan siihen vaaditaan kenttien täydellisesti ulkoa opettelua. 

Siinä kaikki tältä erää, kiiotksia kaikille ja palaan taas pian asiaan!

-malone


Comments

Popular posts from this blog

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...

Tutkapari

Otetaan tähän väliin unboksaus, ikäänkuin kevyempänä blogauksena parin pidemmän jälkeen. Nämä eivät ole tuliaisia sanan varsinaisessa merkityksessä, koska en roudannut niitä itse, vaan annoin suosiolla postin kuljetettavaksi. Siinä ne nyt kököttävät, kaksi pahvista “mailer" boksia (mailerin tarkoitus on pitää varsinainen laatikko kuosissa).  Vaan mitäpä lootista löytyy? Katsotaan: Kaksi kappaletta Megahousen Excellent Model -sarjan Kuroko’s Basketall -figuureja, ⅛ mittakaavassa. Kuroko ja Kagami, Seirinin dynaaminen duo ja sarjan päähahmot. Nämä ovat uudempia, tummalla peliasulla (tuo seirinin musta peliasu on muuten koko sarjan hienoin), figuista on myös aiemmin julkaistut versiot vaaleilla paidoilla ja housuilla. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, mailereiden ansiosta myös laatikot ovat aivan koskemattoman näköisiä. Itse figuureissakaan ei ole valittamista, sculptaus on mainio, asennot luonollisen näköisiä ja maalaus oikein mukavaa jälkeä, mis...
Akiba’s Trip, osa 3.  Japanian matkakatsauksen kolmannessa osassa tutustutaan pelitarjontaan. Etenkin retro- ja käytetyt pelit ovat pääosassa, johtuen siitä, että ne sattuvat olemaan erityisen lähellä allekirjoittaneen sydäntä. Uusista peleistä paikan päällä kiinnostavimmat olivat limited edition -bokseja ja erilaisia animepelejä- ja visual novelleja. Muuten sieltä löytyy hyllyiltä ne ihan samat PS4 ja Switch -pelit kun täältäkin, eikä yhtään sen halvemmalla. Retropelejä halajavalle kaksi ilmiselvää ja isointa ovat legendaarinen, joidenkin hieman jo turistirysäksikin leimaama Superpotato ja Trader. Superpotato.  Tämä klassinen pelikauppa sijaitsee keskustan lähellä, vain pieni koukkaus pääkadulta sivuun. Aivan vastapäätä ovat edellisen blogin Akiba Cultures Zone ja Kotobukiya. Superpotato on viime vuosina kärsinyt turistirysän maineesta ja korkeiden hintojen syytöksistä, itse käyneenä pistän tämän jenkkituristien piikkiin: joitain vuosia sitten jenkit älysivät, että japan...