Moi,
Vaihdetaan taas Famicomista PS1:n pariin. Tällä kertaa vuorossa Ehrgeiz, Dream Factoryn ja Namcom 1998 julkaiseman kolikkopelin PS1-versio, jonka on julkaissut Squaresoft. Tämä PS1-aikakauden loppu ja PS2:n alku oli niitä viimeisiä aikoja ennen kuin Squaresta tuli pelkkä Final Fantasy ja Kingdom Hearts-pulju.
Ehrgeiz on 3d-tappelu, joka kuitenkin poikkeaa perus Virtua Fighter & Tekken kaavasta siten, että areenalla voi juoksennella vapaasti, eikä pelaaja ole lukittu vastustajaan nähden tiettyyn suuntaan. Saman tyyppisiä pelejä julkaistiin näihin aikoihin muutama muukin, esimerkiksi Tobal ja Power Stone. Kentissä mukana myös korkeuseroja ja muita gimmickejä.
Perusmätkinnän lisäksi PS1-versiosta löytyy minipelikokoelma, jossa pelihahmoilla kisaillaan muutamassa lajissa, sekä hämmentävä Quest-mode, joka on ikäänkuin Diablon tyylinen (tosin karsitumpi) dungeon crawler. Pelin kontrollit muistuttavat 3d-mätkintöjä, mutta liikkumisen vuoksi erojakin löytyy. Kaikki erot ja nyanssit olisi hemmetin vaikea ja monimutkainen selittää ja se veisi kahden blogin verran, joten jääköön. Kaikilla hahmoilla on samat peruskontrollit ja jokunen oma erikoisliike, kuten asiaan kuuluu.
Hahmokavalkadi on se, missä kohtaa homma alkaa mennä mielenkiintoiseksi. Genren vakiokalustoon kuuluvien animekovisten, ninjojen ja koulutyttöjen lisäksi rosterista löytyy FF7:n Cloud, Tifa ja Sephiroth! D: Lisäksi avattavina bonushahmoina on Vincent, Yuffie ja Zack. Tämä oli aikoinaan selvästi pelin vetonaula, vuonna 1998 ajatus että pääsee mätkimään vapaasti Cloud vs Sephiroth-matseja tappelupelissä oli varmasti aikaimoinen jrpg-nörtin unelma. Tämä ei muuten ole importti, vaan ihan aikoinaan vuosituhannen vaihteessa ostettu PAL-versio, joka oli hautautunut pelihyllin perukoille lähes 20 vuoden ajaksi. Ehrgeiz on käynyt mielessä blogin aiheena jo useamminkin, mutta jotenkin aina jäänyt jonkun muun varjoon.
No, miltäs se tuntuu nykyään? Pakko sanoa, että aika on syönyt jonkin verran pelin tenhoa: Ps1-mittapuulla näyttävä grafiikka ei enää juuri säväytä ja jo silloin tuntunut pieni kankeus, ikäänkuin hahmot liikkuisivat puurossa on se, joka päällimmäisenä jäi mieleen. Tainnut pahin FF-fanituskin laantua aikalailla, koska pelasin pääosin kaikilla muilla hahmoilla, koska ne jäivät aikoinaan paitsioon ja tuntuivat nyt tuoreemmilta ja mielenkiintoisemmilta. Cloudilla pelasin kerran ja totesin että on ne hommat jo vähän “nähty”. Sitten otin sillon vajaa parikymppisenä kaikkein pöljimmältä näyttäneen pottakampauksisen vapaapainijan ja sen pelityyli ja liikevalikoima tuntui heti tuoreelta ja paljon jännemmältä.Tajusin vasta nyt, että “Dasher Inoba” on suora Antonio Inoki-tribuutti.
Tätä on vaikea arvioida, koska tämän sortin pelejä ei ole montaa, eikä ole oikein mihin verrata. Kankeutta on, hahmotasapaino tuntuu olevan aivan mitä sattuu, arcade moden bossitappelu on rasittava, koska se susi on matala ja suurin osa liikkeistä hyödyttömiä sitä vastaan, yms, yms. On tässä silti jotain mielenkiintoista ja omaperäistä, jota ei oikein osaa pukea sanoiksi. Tulee mieleen, että jos tällainen tehtäisiin nykyään samalla tuotantobudjetilla ja kehittäjäcombolla, niin lopputulos voisi olla yksi parhaista saman sohvan tappelu/partypeleistä koskaan. Potentiaalia on paljon ja hieman “aitoa” mätkintää simppelimmät kontrollit ja suurempi satunnaisuus olisi varmasti omiaan houkuttelemman kasuaalimpia taistelijoita pelin pariin.
Tällaisenaan Ehrgeiz on kuriositeetti, jossa on muutama hyvä idea ja ihan hyvää hahmodesignia (siis ne muut kun FF-lisenssihahmot) mutta se on nykymittapuulla auttamattoman vanhentunut lähes joka osa-alueella. Voin suositella yhden illan kokeiluna, jos vaikka haluaa matsata lopullisen Cloud vs Sephiroth koitoksen ja katsoa, mistä se kana pissii.
Siinä kaikki tällä kertaa, kiitoksia kaikille ja palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments