Skip to main content

Jokikylän Kundit

Moi,
Tällä kertaa teemme poikkeuksellisesti toisen katsauksen jo aiemmin esiteltyyn peliin. River City Girls on nimittäin sen verran hauska peli, että se ansaitsee toisen blogauksen. Tällä kertaa luvassa on hieman enemmän yksityiskohtiin menevää turinaa, joten kannattaa lukea aiempi postaus, “Jokikylän Gimmat” ensin. Tämä muuten sisältää spoilereita.


Miksi näin? No, tykästyin peliin siinä määrin, että tästä tuli ensimmäinen peli koskaan, mistä jyystin platina-trophyn. Ei se nyt mikään erityisen hankala ollut saavuttaa, mutta yleensä en edes vaivaudu miettimään moisia. Samalla tuli jauhettua peli läpi kaikilla hahmoilla (siis yhteensä 4 kertaa), hankittua jokainen esine ja grindattua kaikki hahmot maksimitasolle. Jokin River City Girlsissä osui ja upposi niin maan perusteellisesti, että siitä tuli ikäänkuin “laiskan päivän” peli. Silloin kun ei jaksanut aloittaa tai pelata jotain pitkää ja keskittymistä vaativaa peliä, niin koneeseen livahti RCG lähes joka kerta. Se, jos mikä on hyvän pelin merkki. Luvassa on siis yleistä fiilistelyä ja huomioita pelistä.

Tosiaan, ekan läpipeluun jälkeen pelattaviksi hahmoiksi aukeavat sarjan vakioheebot Kunio ja Riki. On muuten hauska nähdä, kuinka hahmojen ulkonäkö on muuttunut vuosien aikana. Ei NES-grafiikoiden aikaan aina edes tiennyt tarkasti, miltä hahmojen kuuluu näyttää. No, joka tapauksessa molemmat kaiffarit ovat sopivan erilaisia verrattuna tyttöihin ja myös toisiinsa. Kuniolla on hauskasti paljon liikkeitä, jotka viittaavat sarjan urheilupeleihin, kuten jalkapallon saksipotku. Tykästyin kuitenkin erityisesti Rikin tappelutyylin, jossa kädet otetaan taskuista vain kun tilanne niin ehdottomasti vaatii. :D Harmillisesti tarina, tai repliikit eivät vaihdu vaikka pelaisit Kuniolla ja Rikillä. Välivideoissa ja kommenteissa äänessä ovat edellen Misako ja Kyoko, eikä hahmojen vaihtumista noteerata millään tavalla.


Yksi juttu, mitä ei tullut ekassa blogauksessa käsiteltyä kuin ohimennen on, kuinka paljon viittauksia ja hahmoja Technos Japanin vanhoihin peleihin tästä löytyy. Dojoilla, joita löytyy kaksi ja joista ostetaan uusia liikkeitä on tiskin takana Double Dragonin Billy ja Jimmy Lee, Abobo, toinen DD:n vakiohahmo on bossitappeluna ja portsarina vilahtaa Double Dragon 2:n ekan kentän kumma Mad Max-tyyllinen heebo Burnov, joka katoaa jättäen jälkeensä vain metallisen naamarinsa (tästäkin pelistä olen muuten blogannut). Lähes jokainen vastaan tuleva hahmo ja kaupan myyjä vaikuttaa olevan joku tuttu hahmo, mutta meikäläinen ei ihan kaikkia tunnista, koska moni SNES-ajan Kunio-kun peli on jäänyt pelaamatta, koska en konsolia, ainakaan vielä omista. Pitää tutustua SNES-osastoonkin (tai pikemmin Super Famicom) tässä jossain vaiheessa. 


Bossitappeluista tulee mieleen sen verran, että vaihtelu perusmätkinnän ja parin erikoisemman kikkabossin välillä oli hyvä ajatus. Hibarin danmakutyylinen ja Noizen Guitar Hero-hyppely tuovat mukavasti vaihtelua peliin, jonka genren suurin kompastuskivi on monotonisuus. Jotenkin RCG onnistui välttämään tämän lähes kokonaan. 


Peliin tuli muuten päivitys, jossa muokattiin hieman “true endingiä”: Aiemmin lopussa Misako & Kyoko kirjaimellisesti törmäävät Kunioon ja Rikiin, jotka eivät siis olleet enää siepattuna, vaan saunomassa. Lisäksi ruojat eivät edes muista tyttöjä ja saavat lopuksi luuvitoset. Tämä oli selvä viittaus vanhempiin Kunio-kun peleihin, joissa vakiotyttöystävät ovat nimenomaan piilotetut loppupahikset Hasebe ja Mami. Misako ja Kyoko olivat ilmeisesti vain yhdessä SNES-pelissä ja tähän myös viitataan dialogissa. No, nyt loppu on vaihdettu hieman onnellisempaan. Ihan hyvä veto palkkiona truu endingin pelanneille.


River City Girls voisi olla meikäläisen vuoden paras peli lähes minä tahansa muuna vuonna kuin sellaisena, jolloin ilmestyy kaksi Yakuza-julkaisua. Silti se on lähellä, tai jopa samalla viivalla. Nykyään kun suuri osa PS4 peleistä on 100 tunnin vääntöjä, näen tämän olevan yksi niistä harvoista, joita tulen pelaamaan uudelleen ja uudelleen vielä vuosien jälkeenkin. 


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia kaikille lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-malone


Comments

Popular posts from this blog

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...

Niskakarvat Pystyssä

 Moi, Tällä kertaa pelataan Famicomin peliä Halloween-teemalla, nimeltään Warwolf (länsimaissa Werewolf). Pelin on kehittänyt Data East ja julkaissut Takara vuonna 1991, NES-versio julkaistiin poikkeuksellisesti jo vuonna 1990. Peli on, toisin kuin ihmissusi-aiheesta voisi luulla scifiä: Tapahtumat sijoittuvat “Red Earth” -siirtokuntaplaneetalle. Pahiksena on ilmeisesti jonkin avaruus henkiolennon possessoima Dr. Faryan. Aina ne pahikset ovat jonkin sortin tohtoreita. Sankarin nimi on Ken ja hän on ihmissusi, jolla on sapelin terät käsissä. Edes 80-luvun Heavy Metallissa ei päästy samalle tasolle tämän kaverin kanssa.   Pelityyppi on tietenkin sivulle scrollaava toimintatasoloikka, eli sama kuin suurimmassa osassa tämän ajan pelejä. Erikoisuutena normaaleiden lisäenergian ynnä muiden pelityypin vakio esineiden lisäksi on kentistä löytyvät “W” -symbolit, joita on kahden värisiä, sinisiä ja punaisia. Punaiset muuttavat hahmon ihmissuden muotoon ja siniset takaisin ihmiseksi...

Prototyypistä Tyypiksi

 Hei, Tällä kertaa tulee yllättäen toinen lootan avaus peräjälkeen, johtuen siitä, että kyseessä on erikoistapaus ja osittain myös muutaman edellisen viikon vähäisestä videopelien pelailun määrästä. Eilen nimittäin kävi niin, että kusti polki käsiini Takaran Transformers Missing Link -sarjan viimeisimmän julkaisun, Arceen.  Missing Link on uudehko sarja retrotyylisiä Transformers robotteja, joiden idea on muistuttaa mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä kasarin figuureja   ulkomuodoltaan, mutta nykyaikaisella liikkuvuudella, materiaaleilla ynnä muilla hienouksilla. Tästä sarjasta blogissa on esiintynyt aiemmin Cliffjumper . Mikä tekee nimenomaan tästä Arceesta erikoistapauksen on se, että tätä figuuria ei koskaan julkaistu, vaan hahmo perustuu varhaiseen piirrettyyn hahmotelmaan ja prototyyppiin. Vaikka Arcee on saanut useita figuureja myöhemmin moderneissa Transformers-sarjoissa, niin Takara paikkaa nyt alkuperäisen sarjan kirjaimellisen puuttuvan renkaan, 40 vuotta my...