Skip to main content

Atlantiksen Aarteet

Moi, 
Tällä kertaa on vuorossa ainoastaan famicomille julkaistu peli, Sunsoftin vuonna 1986 julkaisema Atlantis no Nazo (Mystery of Atlantis). Aikoinan tätä peliä markkinoitiin sloganilla: “The game that surpassed Super Mario Bros.” Onnistuiko? Pitääkö paikkansa? Tämä selvitetään alla!


Atlantiksen mysteeriä selvitetään tutusti tasoloikkimalla aloittelevalla aarteenmetsästäjällä nimeltä Wrynn, jonka mentori on kuulemma myös kadonnut Atlantiksen tutkimusretkellä. Tavoitteena on selvitä viimeiseen kenttään ja pelastaa nalkkiin jäänyt sensei. Tähän hommaan päähahmolla on hyppelyn lisäksi aseena dynamiittia, jota pudotellaan B-napilla, A:n ollessa tutusti hyppy. Räjämiitillä on käyttöä vihollisten pommittamisen lisäksi, sillä nimittäin avataan sisäänkäyntejä, joita pelin kentistä löytyy monesti useampi. Jokainen näistä johtaa eri numeroidulle “zonelle” joita muuten piisaa mahdottomat määrät, ainakin päälle 90. Jotkin ovet johtavat myös takaisin päin, joten peli on käytännössä yksi iso sokkelo, josta pitää saada tolkkua ja löytää oikea reitti. 


Kuulostaa aikamoiselta hommalta, vai mitä? No, asiaa ei helpota että peli on kryptinen, sillä 80-luvun tyylillä, että oikein mitään ei selitetä, kentästä löytyvien esineiden käyttötarkoitus ei ole aina ollenkana ilmiselvä ja lisäksi ainakin parissa kohtaa on keksittävä hypätä varmalta hengenlähdöltä näyttävään monttuun, josta sitten löytyykin joku taso, jolle laskeutua. 
Että sellainen tapaus. Tämä on niitä pelejä, joita pidän lähes mahdottomana läpäistä ilman ohjeita, tai vähintään jonkin sortin puskaradiota, joka antaa neuvoja puolin ja toisin. 


Hommaa vaikeuttaa tämän lisäksi se, että pelihahmon hyppyä ei voi kontrolloida ilmassa. Se siis lähtee aina samaan suuntaan samassa kulmassa ja pituuden määrittää napin painalluksen pituus. Toisin sanoen jokainen hyppy on arvioitava kerralla kohdalleen, mitään hienosäätöä ei voi tehdä. Tämä tekee jo ennalta hankalasta pelistä aivan käsittämättömän vaikean, ainakin kunnes yritys ja erehdys alkaa opettaa oikeat reitit ja hyppykohdat. Tämän pelin pelaajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ehkä enemmän kun minkään aiemmin pelanneeni tasoloikan kanssa. Ai niin, tässä on kaiken lisäksi myös aika, joka on alareunassa oleva luku.


Audiovisuaalisesti ollaan vaatimattomalla puolella. 1986 mittapuulla peli näyttää ja kuulostaa ihan kelvolliselta, mutta verrattuna vaikka Marioon mitään kovin mieleenpainuvaa peli ei esitä. 


Mutta mitä jäi lopulta käteen? Turhauttavan kryptinen ja vaikea tasoloikka, josta saa mitään nautintoa irti vain jos siihen suhtautuu haasteena. Tämä on kuitenkin siinä mielessä mielenkiintoinen peli, että se on malliesimerkki ajasta, jolloin pelisuunnittelun säännöt eivät olleet vielä vakiintuneet ja kukaan ei tullut sanomaan millainen “hyvän” pelin kuuluu olla, joten ideoita ja viritelmiä tehtiin ties minkälaisia. Pelisuunnittelun villin lännen aikaa. Tämä on todella yllätys myös siinä mielessä, että Sunsoft on tunnettu laatujulkaisijana, joka teki mm. pari vuotta myöhemmin erään kaikkien aikojen parhaista lisenssipeleistä, NESin Batmanin. Kokeile, jos uskallat. 


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia kaikille lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-malone

Comments

Anonymous said…
Löytyikö proffa?
Snou
Malone said…
Valitettavasti ei. Pitäisi opiskella ja treenata enemmän, että olisi mahiksia. Nyt menin parin vuosien takaisen Gamecenter CX:ssä nähdyn kikan jaa hataran muistikuvan perusteella. Tiedän kyllä, missä se on ja miltä kaiffari näyttää. Sanotaanko, että ei ihan siltä kun luulis. :'D
Anonymous said…
Kävin katsomassa huijausläpipeluun. Olipas ollu palkitseva loppuylläri tuon rehellisesti läpi tahkonneille xD
Malone said…
Mulla on ollut näissä blogeissa esikuvana vähän samanlainen tyyli kun Gamecenter CX-sarjassa, missä Arinolla on yksi päivä aikaa pelata peli läpi kylmiltään ja apuja saa pyytää avustajilta, joista ainakin yksi on pelannut pelin läpi tai ainakin riittävän paljon, että tietää, mistä puhuu. Mä varmaan tiedän näistä enemmän etukäteen, mutta toisaalta en voi pyytää jeesiä tai jotakin muuta auttamaan vaikean kohdan ohi. Tämän kohdalla en tuntenut velvollisuutta tahkota yötä myöten toivotinta tapausta. :D

Popular posts from this blog

Lucasin Hengessä

 Hei, Tällä viikolla tutustuin lisää Capcom Fighting Collection 2:n valikoimaan. Pelinä on Plasma Sword, tai vaihtoehtoisesti Star Gladiators 2. Peli on alunperin vuodelta 1998, mutta Dreamcastin kotikonsoliversio julkaistiin vuotta myöhemmin. Kolikkopeliversio nähdään siis pelihallien ulkopuolella ensimmäistä kertaa tämän kokoelman myötä.  Plasma Sword jatkaa Capcomin vähemmän tunnettujen 3D-pelien sarjaa selvästi Star Wars-vaikutteisella asetelmalla, missä monen sorttiset avaruustaistelijat kohtaavat perinteisessä 1 vs 1 taistelussa. Pelin pahis on sonnustautunut mustaan, samurain haarniskaa muistuttavaan kostyymiin, joten mielleyhtymä on selvä. Mukana on myös melkoisesti Wookieta muistuttava karvaturri. Hahmoja on melko runsas määrä, mutta valikoima ei ole ihan niin monipuolinen kuin voisi luulla, koska suurin osa hahmoista muistuttaa suuresti jotain toista taistelijaa. Kaikista on siis vähän niinkuin “hyvis” ja “pahis” versiot hieman eri ulkonäöllä.  Capcom käyttää tä...

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...

Lisää Capcomia

 Hei, Tällä kertaa blogit jatkuvat jälleen Capcomin taistelupelien merkeissä, nimittäin Toukokuussa julkaistiin lisää klassikkopelejä uudessa paketissa. Capcom Fighting Collection 2 sisältää 8 peliä vuosituhannen vaihteen tienoilta, vuosilta 1998-2004. Tällä kertaa mukana on myös Capcomille vähemmän tyypillisiä 3D-taisteluita, joista muutama on varsin harvinaista herkkua. Nyt keskitytään yhteen näistä vähemmän tunnetuista, mutta sitäkin mielenkiintoisimmista peleistä, nimeltään Project Justice, tai Moero! Justice Gakuen, vuodelta 2000. Peli on Rival Schools -nimisen mätkinnän toinen osa. Kuten nimestä voi päätellä, peli on animetyylisen lukion ympärille rakennettu asetelma, jossa koulujen varsin värikkäät oppilaat ja opettajat osallistuvat 3 vs 3 mätkintöhin rehtoria myöten. Tuttujen tyylien, kuten Karaten ja Judon lisäksi tehokkaaksi taistelijaksi oppii pelaamalla mm. baseballia, lentopalloa ja viulun soitolla. Tai sitten vain olemalla liikunnan opettaja. Hahmojen design on lennok...