Moi,
Tällä kertaa on vuorossa ainoastaan famicomille julkaistu peli, Sunsoftin vuonna 1986 julkaisema Atlantis no Nazo (Mystery of Atlantis). Aikoinan tätä peliä markkinoitiin sloganilla: “The game that surpassed Super Mario Bros.” Onnistuiko? Pitääkö paikkansa? Tämä selvitetään alla!
Atlantiksen mysteeriä selvitetään tutusti tasoloikkimalla aloittelevalla aarteenmetsästäjällä nimeltä Wrynn, jonka mentori on kuulemma myös kadonnut Atlantiksen tutkimusretkellä. Tavoitteena on selvitä viimeiseen kenttään ja pelastaa nalkkiin jäänyt sensei. Tähän hommaan päähahmolla on hyppelyn lisäksi aseena dynamiittia, jota pudotellaan B-napilla, A:n ollessa tutusti hyppy. Räjämiitillä on käyttöä vihollisten pommittamisen lisäksi, sillä nimittäin avataan sisäänkäyntejä, joita pelin kentistä löytyy monesti useampi. Jokainen näistä johtaa eri numeroidulle “zonelle” joita muuten piisaa mahdottomat määrät, ainakin päälle 90. Jotkin ovet johtavat myös takaisin päin, joten peli on käytännössä yksi iso sokkelo, josta pitää saada tolkkua ja löytää oikea reitti.
Kuulostaa aikamoiselta hommalta, vai mitä? No, asiaa ei helpota että peli on kryptinen, sillä 80-luvun tyylillä, että oikein mitään ei selitetä, kentästä löytyvien esineiden käyttötarkoitus ei ole aina ollenkana ilmiselvä ja lisäksi ainakin parissa kohtaa on keksittävä hypätä varmalta hengenlähdöltä näyttävään monttuun, josta sitten löytyykin joku taso, jolle laskeutua.
Että sellainen tapaus. Tämä on niitä pelejä, joita pidän lähes mahdottomana läpäistä ilman ohjeita, tai vähintään jonkin sortin puskaradiota, joka antaa neuvoja puolin ja toisin.
Hommaa vaikeuttaa tämän lisäksi se, että pelihahmon hyppyä ei voi kontrolloida ilmassa. Se siis lähtee aina samaan suuntaan samassa kulmassa ja pituuden määrittää napin painalluksen pituus. Toisin sanoen jokainen hyppy on arvioitava kerralla kohdalleen, mitään hienosäätöä ei voi tehdä. Tämä tekee jo ennalta hankalasta pelistä aivan käsittämättömän vaikean, ainakin kunnes yritys ja erehdys alkaa opettaa oikeat reitit ja hyppykohdat. Tämän pelin pelaajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ehkä enemmän kun minkään aiemmin pelanneeni tasoloikan kanssa. Ai niin, tässä on kaiken lisäksi myös aika, joka on alareunassa oleva luku.
Audiovisuaalisesti ollaan vaatimattomalla puolella. 1986 mittapuulla peli näyttää ja kuulostaa ihan kelvolliselta, mutta verrattuna vaikka Marioon mitään kovin mieleenpainuvaa peli ei esitä.
Mutta mitä jäi lopulta käteen? Turhauttavan kryptinen ja vaikea tasoloikka, josta saa mitään nautintoa irti vain jos siihen suhtautuu haasteena. Tämä on kuitenkin siinä mielessä mielenkiintoinen peli, että se on malliesimerkki ajasta, jolloin pelisuunnittelun säännöt eivät olleet vielä vakiintuneet ja kukaan ei tullut sanomaan millainen “hyvän” pelin kuuluu olla, joten ideoita ja viritelmiä tehtiin ties minkälaisia. Pelisuunnittelun villin lännen aikaa. Tämä on todella yllätys myös siinä mielessä, että Sunsoft on tunnettu laatujulkaisijana, joka teki mm. pari vuotta myöhemmin erään kaikkien aikojen parhaista lisenssipeleistä, NESin Batmanin. Kokeile, jos uskallat.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia kaikille lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments
Snou