Moi,
Famicomilla jatketaan. Tällä viikolla vuorossa on lähes varmasti suurimmalle osalle tuntematon Konamin peli, Quarth vuodelta 1990. Konamin kulta-ajan tuotoksiin lukeutuva peli on kolikkopelikäännös ja löytyy myös joiltain muilta, pääasiassa Japanissa suosituilta alustoilta, kuten MSX:ltä ja X68000:lta.
Quarth in erikoinen yhdistelmä puzzlepeliä ja avaruusräiskintää: Alareunassa oleva alus liikkuu aluksi hitaasti, myöhemin nopeammin eteenpäin, mutta laserilla ja ohjuksilla vihollisalusten tuhoamisen sijaan ammutaankin palikoita kentässä esteinä oleviin muotoihin, tavoitteena täyttää niistä jokainen täsmälliseksi suorakaiteeksi, jolloin ne häviävät. Jos yksikin esteistä ehtii liikkua nokan edessä olevan viivan kohdalle, alus räjähtää, joten väistellä ei voi. Siinäpä se idea lyhykäisyydessään.
Hieman kummalliselta kuulostavasta konseptista saadaan yllättäen aikaiseksi todella mainio ja koukuttava peli: Meno on juuri sopivan helppoa alussa ja muuttuu pikkuhiljaa haastavammaksi, kunnes ollaan kunnon paniikkimodessa, jossa virheisiin ei ole varaa ja on oltava nopea ja täsmälllinen, sekä mestari priorisoimaan. Homma menee näet niin, että tässä pitää ampua oikean kohdan lisäksi oikea määrä, joten napinhakkauksella ei pärjää, vaan luo itselleen lisää poistettavaa. Indikaattori löytyy, eli osuman paikka näytetään muotojen pinnalla pienenä neliönä. Homma ei silti ole helppo, koska usein on ammuttava vaikkapa kaksi palikkaa, siirryttävä hieman ja ammuttava kaksi lisää. Tai neljä yhten riviin. Jos namiskaa rämpyttää liikaa, tulee neljän vaakasuoran helposta palikasta äkkiä “kaksi oikeaan reunaan ja sitten taas kolme lisää vasemmalle” -palikka, joka syö kallisarvoista aikaa. Kun pelin näkee käytännössä, siitä tulee välittömästi tosi jännää ja mielenkiintoista.
Ulkoasu on toimiva, joskaan ei erityisen loistokas ja musiikki ajaa asiansa. Konamilta oisi voinut odottaa jotain hieman päräyttävämpää, varsinkin tämän ajankohdan Konamilta, koska tuoreeltaan muistissa edellisvuosilta ovat mm. Castlevania, Contra ja TMNT.
Quarth on hyvin omaperäinen ja harmillisen tuntemattomaksi jäänyt peli, nimittäin sen verran hyvästä puzzle/toiminnasta on kyse. Ainoana jupinan aiheena on että ehkä kenttien pituus olisi voinut olla aavistuksen lyhyempi. Siitä huolimatta tämä meni heittämällä vuoden parhaiden pelaamieni Famicom.-pelien joukkoon ja liittyy Konamin muiden Famicom-helmien seuraan, sinne Goemonien ja Getsu Fuuma Denin kintereille. Vahva suositus.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia kaikille lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments