Skip to main content

Omituista Taistelua

 Moi,

Tällä viikolla vuorossa on uusi peli, tai pikemminkin uudelleen julkaisu. Game Passiin oli ilmestynyt Jojo’s Bizarre Adventure All-Star Battle R, joten päätin kokeilla, miltä tuntuu lisenssimätkintä perinteisellä 1 vs 1 tyylillä.

Jojo’s Bizarre Adventure All Star on alunperin PS3-julkaisu vuodelta 2013 ja tämä “R” -versio kaiketi meinaa hiema siloteltua versiota uusille konsoleille. En osaa sanoa kaikkia tarkkoja eroja alkuperäiseen, mutta ainakin osien 1-6 hahmot muistuttavat animaatiosarjojen versioita hahmoista, joita siis ei vielä 2013 ollut lähestulkoonkaan niin montaa ja mukaan on lisätty “assist” -ominaisuus, eli toinen hahmo voi olla jemmassa avitusiskua varten. Myös muitakin osa-alueita on hiottu, mutta lähinnä pellin alla, joten niillä on merkitystä lähinnä eksperteille.  Jojo’s Bizarre Adventure lienee useimmille tästä blogista kiinnostuneelle ainakin jossain määrin tuttu, joten en käytä aikaa vuodesta 1987 jatkuneen ja mahdottoman monimutkaisen sarjan esittelyyn. Lyhykäisyydessään kyseessä on omaperäinen taistelumanga, joka kuuluu kaikkien aikojen suosituimpiin mangasarjoihin, sisältäen toista sataa pokkaria ja yli 100 miljoonaa myytyä kappaletta. Hahmot ovat epätyypillisiä aihepiiri huomioon ottaen ja he käyttävät useimmiten psyykkistä manifestaatiota, jolla on yliluonnollisia kykyjä nimeltä Stand. 

Kyseessä on siis perinteinen taistelupeli Street Fighterin tyyliin. Hahmoja löytyy 50 kappaletta kaikista sarjan kahdeksasta osasta. Nappeja on omat eri hyökkäyksille, väistölle ja erikoiskyvyn käyttämiseen, joten kontrolleissa opeteltavaa riittää jonkin verran. Mukana on luonnollisesti mittari Superliikettä varten, kuten nykyään asiaan kuuluu. Pelimuotoina löytyy perinteinen Arcade, VS, treenaus ja Galleria, sekä All-Star Battle mode, jossa kerrataan sarjan klassisia taistoja ja tämän lisäksi mukaan on laitettu joitain “mitä jos” -skenaarioita. Tässä pelimuodossa myös avataan uusia juttuja, kuten asuja hahmoille ja sisältöä galleriaan pällisteltäväksi. 

Hahmoja on paljon, mutta onneksi monet erikoislikkeet tehdään samalla tavalla hahmosta riippumatta, joten pelaajan ei oikeasti tarvitse opetella 50:n hahmon liikkeitä saadakseen jotain aikaan. Kontrollit ja mekaniikat ovat meikäläisen näppituntumalla ikäänkuin yhdistelmä King of Fightersia ja Guilty Gearia. Ei aivan yhtä nopeaa ja hektisen lennokasta kuin monet animetappelut, mutta ei niin perinteistä kuin Street Fighter. Tuntuma muistuttaa paljon Arc Systemin vastaavia, joten jos niistä on kokemusta, niin varmasti tuntee olonsa kotoisaksi.

Ulkoasu miellyttää silmää. Tyyli on korostetun vahvoilla ääriviivoilla toteutettua cell shadingia ja on saatu muistuttamaan hyvin Jojon piirrostyyliä. Hahmojen animaaatiot ovat lennokkaita ja ääninäyttelijät taitavat olla alkuperäisiä animaatiosarjoista, tai siltä se ainakin kuulosti. Areenoiden taustat ovat näyttäviä ja lähes kaikissa on joku gimmick, joka toimittaa ikäänkuin ympäristössä olevan vaaran virkaa. Kenttien gimmickit saa myös pois päältä jos kaipaa totisempaa ottelua ilman satunnaista tekijää. Soundtrack on myös asiaan kuuluva, joten siltä osin kaikki on kunnossa. 

Jos jotain jupinaa pitäisi yhden illan pelien perusteella löytää, niin sanoisin, että nykyajan mittapuulla yksinpelisisältö on vähäistä ja peli keskittyy selvästi perinteiseen moninpelimätkintään. Onneksi tästä uudesta löytyy crossplay kaikilla alustoilla, joten pelikavereita saattaa jopa oikeasti löytyä. Toinen asia, joka herättää pientä epäilystä on syvyys pitkässä juoksussa, koska moni hahmo muistuttaa toisiaan ja liikkeitä per hahmo on hyvin maltillisesti. Voi olla, että ammatikseen mätkijälle monipuolisuutta saisi olla hieman enemmän. Toisaalta, kasuaalisti toisinaan pelaavalle helppo lähestyttävyys on varmasti vain plussaa. Tästä en kuitenkaan uskalla näin vähäisellä pelimäärällä sanoa vielä mitään varmaa. 

Jojo’s Bizarre Adventure All-Stars Battle R on pätevä 1 vs 1 mätkintä, jonka vetovoima riippuu paljon siitä, kuinka suuri Jojon ystävä on kyseessä ja kuinka paljon perinteinen taistelupeli kiinnostaa genrenä. Jos nämä kaksi asiaa kohtaavat, niin peli on oikein mainio paketti. Toisaalta tarjolla on hyvin vähän satunnaiselle pelaajalle, joka ei ole kiinnostunut näistä kahdesta. Tämä on täysin “tiedät kyllä jos kiinnostaa” -peli.


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-jarmo

Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el

Ajelulla tekoälyn kanssa

 Moi, Tällä viikolla on luvassa lisää PS1:n tuliaispelejä. Katsotaan, miltä vaikutti manga- ja animeklassikkoon perustuva Ghost In The Shell vuodelta 1997. Pelin on kehittänyt Exact yhteistyössä Production I.G.:n kanssa, mikä oli aika harvinaista vielä tähän aikaan. Koko hommaan on ylipäänsä panostettu keskimääräistä ysärin lisenssipeliä enemmän, sillä alkuperäisen mangan tekijä Masamune Shirow oli tiiviisti mukana pelin suunnittelussa. Oletan, että Ghost In The Shell on kaikille lukijoille jossain määrin tuttu. Jos ei ole, niin nyt kiireesti lukemaan manga tai katsomaan animeleffa. 2017 Hollywood-versiolla ei ole niin väliä, vaikka se onkin ehkä aavistuksen mainettaan parempi. Olen tehnyt Ghost In The Shellista podcastin ja mangasta youtube-videon, joten niistä voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa tarkempia mietteitä, jos sellainen kiinnostaa.   Pelin tarina menee siten, että pelaaja on Jaosto 9:n uusi tulokasagentti ja ohjastaa Fuchikoma-mechaa erinäisissä tehtävissä. Majuri Kusanag

Super Sissit

 Moi, Tällä viikolla pelailussa on jälleen Famicomin peli, jonka ilmestyminen näinkin “myöhään” on vähän yllättävää. Se johtuu siitä, että minulla ei ollut alkuperäistä pelikasettia, ennen kuin nyt. Vuorossa on Konamin toimintapeli Super C, eli Super Contra vuodelta 1990. Contra tuskin esittelyjä kaipaa. Tai, ehkä internetiä täysin seuraamaton kaipaa, sillä peli oli Euroopassa nimellä Probotector ja Gryzor. Joka tapauksessa homman idea on simppeli, Arnoldin ja Stallonen näköiset muskelikommandot pelastavat maailman muukalaisten hyökkäykseltä tuttuun 8-bittiseen tapaan, eli loikkimalla tasoilla ja ampumalla pyssyllä Minulle Super Contra, joka muuten jännästi ei ole Super Nintendon peli, kuten kaikki muut Super-alkuiset, on meikäläiselle selvästi NESin Contrista se vähemmän tuttu, ihan sen takia, että kenelläkään tutulla tai minulla ei ollut peliä silloin aikoinaan. Ei se missään nimessä tuntematon ole, mutta peliajassa Perus Contra vs Super C on varmasti 95% vastaan 5%. Tämä on vaan hyv