Skip to main content

Omituista Taistelua

 Moi,

Tällä viikolla vuorossa on uusi peli, tai pikemminkin uudelleen julkaisu. Game Passiin oli ilmestynyt Jojo’s Bizarre Adventure All-Star Battle R, joten päätin kokeilla, miltä tuntuu lisenssimätkintä perinteisellä 1 vs 1 tyylillä.

Jojo’s Bizarre Adventure All Star on alunperin PS3-julkaisu vuodelta 2013 ja tämä “R” -versio kaiketi meinaa hiema siloteltua versiota uusille konsoleille. En osaa sanoa kaikkia tarkkoja eroja alkuperäiseen, mutta ainakin osien 1-6 hahmot muistuttavat animaatiosarjojen versioita hahmoista, joita siis ei vielä 2013 ollut lähestulkoonkaan niin montaa ja mukaan on lisätty “assist” -ominaisuus, eli toinen hahmo voi olla jemmassa avitusiskua varten. Myös muitakin osa-alueita on hiottu, mutta lähinnä pellin alla, joten niillä on merkitystä lähinnä eksperteille.  Jojo’s Bizarre Adventure lienee useimmille tästä blogista kiinnostuneelle ainakin jossain määrin tuttu, joten en käytä aikaa vuodesta 1987 jatkuneen ja mahdottoman monimutkaisen sarjan esittelyyn. Lyhykäisyydessään kyseessä on omaperäinen taistelumanga, joka kuuluu kaikkien aikojen suosituimpiin mangasarjoihin, sisältäen toista sataa pokkaria ja yli 100 miljoonaa myytyä kappaletta. Hahmot ovat epätyypillisiä aihepiiri huomioon ottaen ja he käyttävät useimmiten psyykkistä manifestaatiota, jolla on yliluonnollisia kykyjä nimeltä Stand. 

Kyseessä on siis perinteinen taistelupeli Street Fighterin tyyliin. Hahmoja löytyy 50 kappaletta kaikista sarjan kahdeksasta osasta. Nappeja on omat eri hyökkäyksille, väistölle ja erikoiskyvyn käyttämiseen, joten kontrolleissa opeteltavaa riittää jonkin verran. Mukana on luonnollisesti mittari Superliikettä varten, kuten nykyään asiaan kuuluu. Pelimuotoina löytyy perinteinen Arcade, VS, treenaus ja Galleria, sekä All-Star Battle mode, jossa kerrataan sarjan klassisia taistoja ja tämän lisäksi mukaan on laitettu joitain “mitä jos” -skenaarioita. Tässä pelimuodossa myös avataan uusia juttuja, kuten asuja hahmoille ja sisältöä galleriaan pällisteltäväksi. 

Hahmoja on paljon, mutta onneksi monet erikoislikkeet tehdään samalla tavalla hahmosta riippumatta, joten pelaajan ei oikeasti tarvitse opetella 50:n hahmon liikkeitä saadakseen jotain aikaan. Kontrollit ja mekaniikat ovat meikäläisen näppituntumalla ikäänkuin yhdistelmä King of Fightersia ja Guilty Gearia. Ei aivan yhtä nopeaa ja hektisen lennokasta kuin monet animetappelut, mutta ei niin perinteistä kuin Street Fighter. Tuntuma muistuttaa paljon Arc Systemin vastaavia, joten jos niistä on kokemusta, niin varmasti tuntee olonsa kotoisaksi.

Ulkoasu miellyttää silmää. Tyyli on korostetun vahvoilla ääriviivoilla toteutettua cell shadingia ja on saatu muistuttamaan hyvin Jojon piirrostyyliä. Hahmojen animaaatiot ovat lennokkaita ja ääninäyttelijät taitavat olla alkuperäisiä animaatiosarjoista, tai siltä se ainakin kuulosti. Areenoiden taustat ovat näyttäviä ja lähes kaikissa on joku gimmick, joka toimittaa ikäänkuin ympäristössä olevan vaaran virkaa. Kenttien gimmickit saa myös pois päältä jos kaipaa totisempaa ottelua ilman satunnaista tekijää. Soundtrack on myös asiaan kuuluva, joten siltä osin kaikki on kunnossa. 

Jos jotain jupinaa pitäisi yhden illan pelien perusteella löytää, niin sanoisin, että nykyajan mittapuulla yksinpelisisältö on vähäistä ja peli keskittyy selvästi perinteiseen moninpelimätkintään. Onneksi tästä uudesta löytyy crossplay kaikilla alustoilla, joten pelikavereita saattaa jopa oikeasti löytyä. Toinen asia, joka herättää pientä epäilystä on syvyys pitkässä juoksussa, koska moni hahmo muistuttaa toisiaan ja liikkeitä per hahmo on hyvin maltillisesti. Voi olla, että ammatikseen mätkijälle monipuolisuutta saisi olla hieman enemmän. Toisaalta, kasuaalisti toisinaan pelaavalle helppo lähestyttävyys on varmasti vain plussaa. Tästä en kuitenkaan uskalla näin vähäisellä pelimäärällä sanoa vielä mitään varmaa. 

Jojo’s Bizarre Adventure All-Stars Battle R on pätevä 1 vs 1 mätkintä, jonka vetovoima riippuu paljon siitä, kuinka suuri Jojon ystävä on kyseessä ja kuinka paljon perinteinen taistelupeli kiinnostaa genrenä. Jos nämä kaksi asiaa kohtaavat, niin peli on oikein mainio paketti. Toisaalta tarjolla on hyvin vähän satunnaiselle pelaajalle, joka ei ole kiinnostunut näistä kahdesta. Tämä on täysin “tiedät kyllä jos kiinnostaa” -peli.


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-jarmo

Comments

Popular posts from this blog

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...

Niskakarvat Pystyssä

 Moi, Tällä kertaa pelataan Famicomin peliä Halloween-teemalla, nimeltään Warwolf (länsimaissa Werewolf). Pelin on kehittänyt Data East ja julkaissut Takara vuonna 1991, NES-versio julkaistiin poikkeuksellisesti jo vuonna 1990. Peli on, toisin kuin ihmissusi-aiheesta voisi luulla scifiä: Tapahtumat sijoittuvat “Red Earth” -siirtokuntaplaneetalle. Pahiksena on ilmeisesti jonkin avaruus henkiolennon possessoima Dr. Faryan. Aina ne pahikset ovat jonkin sortin tohtoreita. Sankarin nimi on Ken ja hän on ihmissusi, jolla on sapelin terät käsissä. Edes 80-luvun Heavy Metallissa ei päästy samalle tasolle tämän kaverin kanssa.   Pelityyppi on tietenkin sivulle scrollaava toimintatasoloikka, eli sama kuin suurimmassa osassa tämän ajan pelejä. Erikoisuutena normaaleiden lisäenergian ynnä muiden pelityypin vakio esineiden lisäksi on kentistä löytyvät “W” -symbolit, joita on kahden värisiä, sinisiä ja punaisia. Punaiset muuttavat hahmon ihmissuden muotoon ja siniset takaisin ihmiseksi...

Prototyypistä Tyypiksi

 Hei, Tällä kertaa tulee yllättäen toinen lootan avaus peräjälkeen, johtuen siitä, että kyseessä on erikoistapaus ja osittain myös muutaman edellisen viikon vähäisestä videopelien pelailun määrästä. Eilen nimittäin kävi niin, että kusti polki käsiini Takaran Transformers Missing Link -sarjan viimeisimmän julkaisun, Arceen.  Missing Link on uudehko sarja retrotyylisiä Transformers robotteja, joiden idea on muistuttaa mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä kasarin figuureja   ulkomuodoltaan, mutta nykyaikaisella liikkuvuudella, materiaaleilla ynnä muilla hienouksilla. Tästä sarjasta blogissa on esiintynyt aiemmin Cliffjumper . Mikä tekee nimenomaan tästä Arceesta erikoistapauksen on se, että tätä figuuria ei koskaan julkaistu, vaan hahmo perustuu varhaiseen piirrettyyn hahmotelmaan ja prototyyppiin. Vaikka Arcee on saanut useita figuureja myöhemmin moderneissa Transformers-sarjoissa, niin Takara paikkaa nyt alkuperäisen sarjan kirjaimellisen puuttuvan renkaan, 40 vuotta my...