Jälleen Köysien Keskellä

 Moi,

Viime viikko oli taukoa blogista Desucon-keikan vuoksi, mutta tällä viikolla palaamme taas pelien ääreen. Vuorossa on pitkästä aikaa wrestlinkiä, nimittäin PS1:n New Japan Pro Wrestling: Toukon Retsuden 3. Pelin on kehittänyt etenkin WWE-peleistä tuttu Yukes ja julkaissut Tomy vuonna 1998. 

Showpaini, eli suomeksi wrestlinki lienee lajina sen verran tuttu, ettei meininki juuri esittelyjä kaipaa. 90-luvun lopun New Japanista lienee lajia hieman enemmän tunteville mielenkiintoista tietoa se, että rosterista löytyy mm. eräs naamiota käyttävä luchador, joka esiintyi pari vuotta myöhemmin Smackdownissa, nimittäin Eddie Guerrero. Myös pelin alkuvideo on siitä erikoinen, että harvemmin näkee Hulk Hoganin ja Stingin samassa montaasissa. Pelimuotoja löytyy useita, joista kaikki ovat odotettavissa. Yksittäisiä, joukkuematseja ja turnauksia. Pelata voi 4 pelaajaa yhtäaikaa, jos jostain sattuu löytymään multitap. Hahmoja on mukana mukavat nelisenkymmentä, firman omistaja, kansanedustaja ja pomo Antonio Inoki jopa kahteen kertaan.

Systeemit ja liikkeet toimivat perinteisten 3D-painipelien tyyliin, eli mukana on lyönnit ja potkut (X), kevyet heitot ja otteet (kolmio) ja isot heitot (O). Sen lisäksi hommaan vaikuttaa ohjaimen suunta ja mistä suunnasta ja/tai päin kroppaa sattuu tarraamaan kiinni. Homma on todella kontekstisidonnaista ja aluksi kohtasin vaikeuksia saada aikaiseksi mitään niin merkittävää, että selätys olisi onnistunut, varsinkin, kun monien varhaisten “realististen” wrestlinkien tavoin myös Retsuden 3:ssa varsinkin isommat panijat ja niiden animaatiot ovat mallia hidas ja kankea. Aluksi meininki oli lähinnä koomista kompurointia eri suuntiin, kunnes aloin hieman hahmottaa, mitä peli pelaajalta haluaa. Asiaa auttoi myös se, että otin pian hahmoksi vähän pienempiä miehiä, joiden liikkeiden animaatiot ovat nopeampia ja lyhyempiä. Liikkeitä on toki ylipäänsä vähemmän kuin moderneissa painipeleissä, joka ehkä vähän helpottaa koko touhun hahmottamista, varsinkin kun mitään informaatiota tai tutoriaalia ei ole tarjolla. Eri vaikeustasot sentään löytyvät. 

Pelin presentaatioon on panostettu. Painijoilla on sisääntulot, musiikit ja CD mahdollistaa jopa kehäkuuluttajan. PS1-grafiikoilla ei onnistu kasvonpiirteiden tarkka mallinnus, mutta kyllä tästä suurimman osan tunnistaa, kun tietää ketä katsoo. Olin jopa melko vaikuttunut, kun näin Tokio Domen sisääntulorampin ja valot. Jotenkin PS1:n hieman karu ja lyhyt piirtoetäisyys loi tehokkaan vaikutelman pimennetystä hallista, jossa vain sisääntulo ja kehä on valaistu.

NJPW Toukon Retsuden 3 on aikaansa nähden pätevä painipeli, josta tietysti aika on ajanut auttamatta ohi, sillä pelin ollessa realistinen painipeli, sama homma voidaan nykyään toteuttaa huomattavasti vakuuttavammin. Se, mitä tämän päivän WWE tai AEW-pelit eivät voi toteuttaa on ysärin puroresun rosteri, areenat ja meininki, sillä jos moderni jenkkipaini ja sen tyyli ei kiinnosta (ei nimittäin kiinnosta) niin vuoden 2024 WWE-pelin edit-modessa on vietettävä tunti, ellei jopa toinenkin, että saman kokemuksen voi toteuttaa. PS1:n painipelien triplakruunu kuitenkin on ja pysyy All-Japan Pro Wrestling: Ouja no Konin päässä. 

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-jarmo