Skip to main content

Robotit Ruttuun

 Moi,

Tällä kertaa vuorossa on Robo Pit, PS1-peli, jonka on julkaissut Altron Corporation vuonna 1995, eli konsolin varhaisemman pään pelejä. Robo Pit on esiintynyt blogin alkutaipaleella kerran aikaisemminkin, kun katsastin pelin Sega Saturn-version.

Robo Pit on 3D-areenataistelu, jossa humoristiset robotit taistelevat areenalla ja sen tulosten mukaan joko nousevat tai laskevat rankinglistalla. Tavoitteena on rakentaa robottiareenan #1. Konsepti muistuttaa 2000-luvun realitysarjoja, joissa kilpailijat rakentavat kauko-ohjattavan robotin ja sitten niillä taistellaan areenalla. Homma on juuri niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaakin.


Alussa tietysti suunnitellaan oma robotti. Tärkeimmät valinnat ovat runko, jonka tyypistä määräytyy ominaisuudet kuten paino ja kesto, sekä jalat, joiden tyypistä määräytyy nopeus ja hypyn korkeus. Malleja löytyy laidasta laitaan, varsinkin liikkumisvaihtoehdoissa: Löytyy perinteisiä jalkoja, jousen varassa pomppivaa mallia sekä erilaisia renkaita, telaketjuja ja propelleja. Robotille valitaan myös silmät, josta määräytyy ilme ja fiilis. Lopuksi valitaan oikea ja vasen käsi, joka voi olla joko perinteinen käsi tai esimerkiksi keihäs tai nuija. Alussa vaihtoehtoja on niukasti, mutta valikoima paranee voittamalla matseja. Sääntönä nimittäin on, että voittaja saa ottaa itselleen yhden häviäjän käsistä. Käsien tyypit myös keräävät “kokemusta” ja muuttuvat tehokkaammiksi, mitä enemmän niitä käyttää. Vaihtoehtoja on kaiken kaikkiaan paljon ja vaikka minkä tyylistä harveliä vasaroista ja sirpeistä imukuppeihin, kilpiin ja lasereihin.  

Pelattavuus on simppeliä. Kaksi nappia on käsille, ympyrä on oikea ja neliö vasen, risti hyppää ja päätynapilla on mittarin täytyttyä erkoishyökkäys. Aseen käyttöä voi vaihdella ristiohjaimen suunnalla, joka määrittää, että millä tavalla sitä melaa heilautetaan. Perus käsi on uniikki siten, että sillä voi poimia ja heittää areenalla olevia esineitä, mikä on varsin tehokasta. Mukana on energiapalkin lisäksi myös Ring Out, sillä areenat ovat ilmassa leijuva kiekkoja. Maastoa kannattaa hyödyntää ja tässä kohtaa myös hyppäämisen tärkeys tulee esille: Painava runko yhdistettynä telaketjuihin on kestävä, mutta ei hyppää paljonkaan, siinä missä kevyt runko yhdistettynä propelliin leijuu ilmassa pitkiä matkoja. Urheiluauto alustana kulkee lujaa maassa ja niin poispäin. Roboteissa on näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta yllättävän paljon eroja kun yhdistää eri komponentit ja aseet.


Kontrolleissa on PS1-ajan 3D-peleille tyypillistä kankeutta, mutta se ei liiemmälti haittaa, koska peli ei missään vaiheessa vaadi erityisen tarkkoja ohjausliikkeitä ja vaikeustaso on maltillinen. Toisinaan voiton ja tappion ratkaisee joku koominen areenan objekteihin liittyvä sattumus, kuten että jompikumpi sattuu törmäämään tai juuttumaan johonkin juuri ratkaisevalla hetkellä, mutta pelin tunnelma on sellainen, että pieni komiikka ja kömpelyys kuuluvat asiaan. Toisinaan tappio tarkoittaa sitä, että pelaajan on vaihdettava suosikkiaseensa johonkin toiseen, koska voittaja saattaa viedä juuri sen parhaan härvelin. Revanssi on kuitenkin edessä nopeasti ja missään vaiheessa ei tunnu siltä, että edessä olisi erityisen pitkä jakso paikallaan junnaamista, koska varusteiden teho ei tunnu riittävältä kovempiin vastustajiin. Ykkössija on täysin saavutettavissa parin illan pelailulla, kunhan hieman miettii mitä tekee ja osaa hyödyntää pelin hyvin simppeliä tekoälyä. 

Ulkoasu on kantikas ja simppeli, mutta sympaattinen. Samalla pelin tunnelma on hyvin omanlaisensa, mitä on vaikea kuvailla. Se ei ole tarkoituksella koominen, mutta robottien ulkonäkö ja tapa liikkua vaikuttavat fiilikseen siten, että missään vaiheessa homma ei tunnu kovin vakavalta.  

Robo Pit on kevyt ja hauska areenamähistely, joka erottuu muista samantyyppisistä peleistä sillä, että pelaaja saa suunnitella hahmonsa, toisin kuin vaikkapa Power Stonessa. Pelimekaniikoissa ei ole valtavasti syvyyttä, mutta se tarkoittaa, että tämä soveltuu kaikkien pelattavaksi, sillä kynnys on lähes olematon. 


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!   


Comments

Popular posts from this blog

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...

Niskakarvat Pystyssä

 Moi, Tällä kertaa pelataan Famicomin peliä Halloween-teemalla, nimeltään Warwolf (länsimaissa Werewolf). Pelin on kehittänyt Data East ja julkaissut Takara vuonna 1991, NES-versio julkaistiin poikkeuksellisesti jo vuonna 1990. Peli on, toisin kuin ihmissusi-aiheesta voisi luulla scifiä: Tapahtumat sijoittuvat “Red Earth” -siirtokuntaplaneetalle. Pahiksena on ilmeisesti jonkin avaruus henkiolennon possessoima Dr. Faryan. Aina ne pahikset ovat jonkin sortin tohtoreita. Sankarin nimi on Ken ja hän on ihmissusi, jolla on sapelin terät käsissä. Edes 80-luvun Heavy Metallissa ei päästy samalle tasolle tämän kaverin kanssa.   Pelityyppi on tietenkin sivulle scrollaava toimintatasoloikka, eli sama kuin suurimmassa osassa tämän ajan pelejä. Erikoisuutena normaaleiden lisäenergian ynnä muiden pelityypin vakio esineiden lisäksi on kentistä löytyvät “W” -symbolit, joita on kahden värisiä, sinisiä ja punaisia. Punaiset muuttavat hahmon ihmissuden muotoon ja siniset takaisin ihmiseksi...

Prototyypistä Tyypiksi

 Hei, Tällä kertaa tulee yllättäen toinen lootan avaus peräjälkeen, johtuen siitä, että kyseessä on erikoistapaus ja osittain myös muutaman edellisen viikon vähäisestä videopelien pelailun määrästä. Eilen nimittäin kävi niin, että kusti polki käsiini Takaran Transformers Missing Link -sarjan viimeisimmän julkaisun, Arceen.  Missing Link on uudehko sarja retrotyylisiä Transformers robotteja, joiden idea on muistuttaa mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä kasarin figuureja   ulkomuodoltaan, mutta nykyaikaisella liikkuvuudella, materiaaleilla ynnä muilla hienouksilla. Tästä sarjasta blogissa on esiintynyt aiemmin Cliffjumper . Mikä tekee nimenomaan tästä Arceesta erikoistapauksen on se, että tätä figuuria ei koskaan julkaistu, vaan hahmo perustuu varhaiseen piirrettyyn hahmotelmaan ja prototyyppiin. Vaikka Arcee on saanut useita figuureja myöhemmin moderneissa Transformers-sarjoissa, niin Takara paikkaa nyt alkuperäisen sarjan kirjaimellisen puuttuvan renkaan, 40 vuotta my...