Skip to main content

Marvel vs Capcom kokoelma, osa 1

 Moi,

Viime keväänä pidin blogissa Marvel-maaliskuun silloin ilmestyneen X-Men ‘97 animaatiosarjan kunniaksi. Tänä keväänä teen saman, mutta hieman eri tyylillä. Olen oikeastaan jo aloittanut pääosan tämän kevään blogeista valloittavan teeman parissa, nimittäin Capcomin tappelupelit. Hommasin hiljattain viime syksynä ilmestyneen Marvel vs Capcom Fighting Collectionin, joka sisältää 7 Capcomin 90-luvun peliä, joissa kaikissa esiintyy Marvelin supersankareita ja vahva paino on X-Men hahmoilla. Kokoelma tosin ilmestyi Xboxille vasta Helmikuussa, jolla siis pelaan tässä tapauksessa. Mennään koko homma läpi järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan ja katsotaan, miltä ysärin Capcom-mähistelyt tuntuvat nykyään. Yksi seitsemästä pelistä ei ole 1 vs 1 taistelupeli, vaan sivulle scrollaava mätkintä, joten livautan sen mukaan johonkin väliin, että saadaan tappelupelien comboon taukoa. 

Kokoelma sisältää seuraavat pelit:

The Punisher (1993)

X-Men: Children of the Atom (1994)

Marvel Super Heroes (1995)

X-Men vs Street Fighter (1996)

Marvel Super Heroes vs Street fighter (1997)

Marvel vs Capcom: Clash of Super Heroes (1998)

Marvel vs Capcom 2: New Age of Heroes (2000)


Ysärin alussa, kun tappelupelit olivat SF2:n ansiosta kuumimmillaan, Capcom oli valtavan pelitarjonnan kukkulan kunkkuna. Asia oli kuitenkin juuri muuttumassa, sillä vuonna 1992 uusi haastaja ilmestyi areenalle Midwayn Mortal Kombatin muodossa. Digitoidut, realistiset ukkelit ja verellä läträys olivat etenkin länsimaisten pelaajien mieleen, joten Mortal Kombatista tuli Capcomille ensimmäinen todellinen haastaja. Capcomilla oli kuitenkin vielä ässä hihassaan länkkärimarkkinoita silmällä pitäen, sillä firmalla oli jo vuosia kestänyt tiivis yhteistyö lisenssipelien kehittäjänä mm. Disneylle. Näiden yhteistyökuvioiden ansiosta Capcomin onnistui napata itselleen Marvelin sarjakuvahahmojen lisenssi ja etenkin niiden tuohon aikaan ehdottomasti suosituin porukka, Ryhmä-X. X-Men animaatiosarja oli juuri alkanut TV-kanavilla ja porukka oli muutenkin suosionsa huipulla, kun vuotta aiemmin Marvelin sarjakuvien puolella Rob Liefeldin X-Force #1 oli myynyt yli 5 miljoonaa kappaletta ja heti perään Jim Leen X-Men #1 yli 8 miljoonaa, mikä on edelleen eniten koskaan myyty länsimainen sarjakuvalehti.

Supersankarit sopivat mainiosti mätkintäpeliin ja X-Men oli ilmiselvä valinta lisenssin myyntipotentiaalin kannalta, joten Capcom vastasi Midwayn suosioon omalla X-Men: Children of the Atomilla. Peli muistuttaa pelattavuudeltaan Super Street fighter 2 Turboa ja mukana oli lisäksi ilmassa tehtävät combot Darkstalkersista. Pelattavia hahmoja oli mukana maltilliset 10 kappaletta, mutta se oli 90-luvulla uuden tappelupelin vakiomäärä. Sen lisäksi mukana oli kaksi pomotaistelua, Juggernaut ja Magneto, sekä piilotettuna hahmona Akuma. Tämä crossover enteili tulevaa jo ensimmäisessä pelissä. 


Ulkoasu, etenkin hahmojen piirrostyyli ja animaatioiden yksityiskohtaisuus on aikaansa nähden uskomatonta. Animaatioissa riittää paljon pieniä yksityiskohtia ja jokainen hahmo on ainakin minun makuuni juuri täydellinen olemukseltaan ja ulkonäöltään. Kaikkien persoonallisuudet välittyvät animaatioista ja äänistä ilman sen kummempia tarinan pätkiä ja jos laittaa kaikki hahmot riviin, niin jokaisen pituus ja ruumiinrakenne on täydellisesti suhteeessa muihin. Peliä mainostettiin Jim Leen X-Men kansipiirroksilla. Soundtrack on menevää ja taattua Capcomia. Mukana on muutama todella tarttuva biisi, mikä on juuri sitä, mitä tappelupeliltä uskaltaa toivoa. 


Tämän uuden kokoelman käännös kolikkopelistä on käytännössä täydellinen ja mukana on sekä jenkki, että japaniversiot (tällä on enemmän merkitystä hieman myöhemmissä peleissä). Mukana on harjoittelumoodi, missä on kätevästi näkyvissä hahmojen hit- ja hurtboksit. Nettipelissä on rollback-nettikoodi, mikä on nykyään standardi, jota vaaditaan. 

Tämä on ensimmäinen kerta kun Children of the Atom on julkaistu virallisesti konsolille täydellisenä kolikkopelikäännöksenä (Saturnin versio, joka käytti 4MB:n lisämuistia on aika lähellä ja PS1 sai karsitun EX-version) joten voi sanoa, että oli aikakin. Siihen ei mennytkään kuin 30 vuotta. Jos/kun kaikki muutkin pelit ovat yhtä huolella ja rakkaudesta lajiin käsiteltyjä, niin tältä kokoelmalta on lupa odottaa hyvää. Peli on itsessään nykyajan mittapuulla aika “spartalaisen” karu ja sisältää vähän ominaisuuksia, mutta sen historiallinen arvo on suuri.


 Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-jarmo



Comments

Post a Comment

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...
Post a Comment
Read more

Analogista Scifiä Alan Mestarilta

 Moi, Tuumasin, että tällä viikolla otan mukaan blogiin jotain hieman uutta ja erilaista, koska vaihtelu virkistää. Nyt ei ole luvassa retropeliä tai lootan avausta (ei hätää, niiden pariin palataan piakkoin) vaan kirjakatsaus. Kirja on tosin hieman harhaanjohtava sana, koska luvassa on lähestulkoon pelkästään kuvitusta, mutta ei tämä ole myöskään sarjakuva. Nyt katsotaan Akira-animaation tuotantoa sekä siihen liittyviä juttuja ja tutustutaan kirjaan nimeltä: Otomo The Complete Works, osa 25. Animation Akira Layouts & Key Frames 3. Akira on minulle yksi tärkeistä vaikuttajista siihen, että ylipäänsä kiinnostuin scifiharrastuksesta, piirtämisestä, animesta ja sarjakuvista joten tämän kaltaiset kirjat ovat enemmän kuin suuri mielenkiinnon aihe. Se sattaa olla ensimmäinen animeleffa, jonka olen nähnyt ja on myös ehkä ensimmäinen DVD-elokuva, jonka olen ostanut omaksi. Kiinnostuneille vinkiksi, että nämä ovat saatavilla Japanin Amazonista.  Otomo The Complete Works on Japaniss...
Post a Comment
Read more

Yön Ritari Pikselöityy

 Moi, Tällä kertaa on luvassa paluu retropelien pariin. Eikä ihan minkä tahansa retropelin, vaan kyseessä on yksi parhaista NES/Famicom -lisenssipeleistä ja monissa keskusteluissa ainakin ehdokkaana ehkä jopa kaikkein parhaaksi, mikä on aika kova saavutus jo pelkästään siitä syystä, että useimmat lukuisista Capcomin Disney-peleistä olivat loistavia. Kyseessä on siis Sunsoftin Batman vuodelta 1989. Muualla kuin Japanissa julkaisu tosin livahti vuodelle 1990. Tim Burtonin Batman oli ensimmäinen supersankarielokuva, jonka minä muistan saaneen suuren ennakkohypen, mainostusta ja paljon oheistuotteita. Se tuli lisäksi täsmälleen oikeaan aikaan, eli kun olin 9 -vuotias. Oikeaan aikaan tuli myös Nintendon NES ja sitä myötä Batman-peli. En koskaan omistanut NES-Batmania itse, mutta silti sitä tuli pelattua usein, joko vuokralla tai kaverin luona. Monen muun sen ajan pelin tapaan Batman ei ollut helppo, joten läpi asti se ei koskaan mennyt, eli nyt oli aika korjata tilanne, kun löysin Famic...
Post a Comment
Read more